Lisää vakautta

Ladattavat tiedostot

Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Suomi on hakenut Nato-jäsenyyttä. Tasavallan presidentti päätti valtioneuvoston esityksestä 17. toukokuuta 2022 aloittaa neuvottelut Suomen liittymisestä Naton jäseneksi.

Mutta mikä oikeasti muuttuu Suomessa Nato-jäsenyyden myötä? Todennäköisesti kovinkaan moni asia ei muutu nykyisestä. EU-jäsenyyteen verrattuna Nato-jäsenyys on paljon vähemmän kansalaisten arkeen vaikuttava asia. Nato-jäsenyyden tavoitteena on vakaus, ei muutos.

Sen sijaan Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut ja voi muuttua edelleen. Suomen Nato-jäsenyyden vaikutus Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuuteen riippuu paljon siitä, miten Venäjä jäsenyyteen reagoi ja toisaalta, miten Suomi ja Nato sopivat liittokunnan läsnäolosta.

Venäjän reaktio niin Suomen päätökseen hakea Naton jäsenyyttä kuin itse jäsenyyteen on kielteinen. Tämän Venäjän presidentti Vladimir Putinin ilmoitti tasavallan presidentti Sauli Niinistölle tämän kerrottua puhelimessa Suomen hakevan Nato-jäsenyyttä. Putinin mukaan Suomen ja Ruotsi Nato-jäsenyys ei kuitenkaan muodosta välitöntä uhkaa Venäjälle. Sen sijaan Venäjän olisi pakko reagoida, jos Naton “sotilaallinen infrastruktuuri” leviää Suomen ja Ruotsin alueelle. Venäjän konkreettisia toimia on kuitenkin vaikea ennustaa.

Diplomaattisten protestien ja demonstratiivisten sotilaallisten toimien lisäksi Venäjä voi ottaa käyttöönsä erilaisia hybridivaikuttamisen keinoja. Näillä ei enää pystytä vaikuttamaan itse Nato-ratkaisuun Suomessa, joten merkitys on lähinnä Venäjän oman statuksen korostamisessa tai Suomen rankaisemisessa ellei sitten pyritä vaikuttamaan Suomen politikkaan muulta osin. Jäsenyysprosessin venyessä Venäjä voi yrittää vaikuttaa Nato-maihin, jotta Suomen jäsenyys ei toteutuisikaan.

Pakolaisia voi ilmestyä Suomen rajoille.

Mahdollisten hybridikeinojen valikoima on kuitenkin Ukrainan sodan seurauksena kaventunut. Raja on suurelta osin kiinni ja taloudellinen kanssakäyminen on ajettu alas. Venäjä keskeytti kaasun viennin Suomeen, mutta syyt eivät suoraan liittyneet Suomen Nato-jäsenyyteen. Pakolaisia – ja jopa nimenomaan Ukrainan pakolaisia, joita Suomen olisi erityisen vaikea olla ottamatta vastaan – saattaisi silti ilmestyä Suomen rajalle. Venäjä saattaa turvautua myös kybertoimiin, vaikka Venäjän päähuomio on nyt Ukrainassa. Ennen jäsenyyspäätöstä Suomessa odotettiin erityisen voimakasta informaatiovaikuttamista, mutta sekin on jäänyt toistaiseksi vähäiseksi – vähäisemmäksi kuin monissa muissa Euroopan maassa. Vaikka Suomi on nyt varautunut laajaan hybridivaikuttamisen spektriin, aina voi tulla vastaan myös yllättäviä keinoja.

Pahin skenaario on sotilaallinen täsmäisku

Viisi vuotta sitten (2017) valmistuneen ulkoministeriön tilaaman Nato-selvityksen mukaan:

Aiempien laajentumiskierrosten valossa Venäjän poliittiset ja taloudelliset reaktiot olisivat voimakkaita, jopa tylyjä, etenkin siirtymävaiheessa. Vaikkei se turvautuisi varsinaiseen voimankäyttöön, on vaikea ennustaa millaisiin erityisiin vastatoimiin Venäjä ryhtyisi.

Valtioneuvoston huhtikuussa 2022 eduskunnalle antaman turvallisuusympäristön muutosta koskevan selonteon mukaan Venäjän vaikuttamista olisi niin ikään vaikea ennakoida:

Mikäli Suomi hakisi Naton jäsenyyttä, tulisi varautua laaja-alaiseen ja vaikeasti ennakoitavaan vaikuttamiseen ja riskeihin, kuten esimerkiksi jännitteiden kasvuun Suomen ja Venäjän välisellä rajalla.

Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedevin mukaan Venäjä vahvistaisi maa-, meri- ja ilmavoimiaan Itämeren alueella Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden vuoksi. Puolustusministeri Sergei Shoigu taas ilmoitti Venäjän aikeesta perustaa 12 uutta sotilastukikohtaa läntiseen sotilaspiiriinsä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden vuoksi. Venäjä saattaa myös lisätä ydinaseistustaan lähialueilla, vaikka Suomeen ja Ruotsiin ei ydinaseita tuotaisikaan. Pahin julkisuudessa esitetty uhkaskenaario on se, että Venäjä tekisi jonkinlaisen sotilaallisen täsmäiskun ja ottaisi pienen palan Suomea hallintaansa. Tällaista operaatiota ei kuitenkaan voi pitää kovin todennäköisenä, mutta sellaiseenkin Suomi varautuu valmiutta nostamalla.

Jäsenhakemuksen jättämisen ja jäseneksi hyväksymisen välistä aikaa on pidetty erityisen ongelmallisena, sillä tälle ajalle ei ole saatavissa mitään Naton sopimuksen viidenteen artiklaan verrattavia turvatakuita. Sen sijaan keskeiset Nato-maat ovat antaneet Suomelle poliittisia sitoumuksia sotilaallisesta tuesta ja osallistuvat Suomessa pidettäviin sotaharjoituksin ennen kuin Suomen jäsenyys on virallisesti toteutunut. Esimerkiksi Suomi ja Iso-Britannia antoivat 11. toukokuuta yhteisen julkilausuman halustaan syventää puolustusyhteistyötä. Lisäksi Suomi voi vedota EU:n turvatakuulausekkeeseen.

Varsinainen sotilaallinen operaatio Suomea vastaan on epätodennäköinen, koska pienenkin sotilaallisen operaation riskit ovat jo logistisista syistä isot. Erilainen sotilaallinen ja muu häirintä on siksi todennäköisempää. Sellaisellakin olisi jo vaikutusta esimerkiksi Suomen ilma- ja meriliikenteeseen. Suomi on kuitenkin varautunut myös tämänkaltaisiin uhkiin, sillä niitä voisi ilmaantua, vaikka Suomi ei Natoon olisi pyrkimässäkään.

Venäjä voi myös yrittää vaikeuttaa Suomen jäsenyyden hyväksymisprosessia Naton jäsenmaissa. Mahdollisten levottomuuksien tai rajaongelmien masinointi Suomessa ja kaikenlainen mustamaalaaminen voivat olla keinoja yrittää muuttaa kuvaa Suomesta demokraattisena ja vakaana valtiona maaksi, joka toisi Natoon uusia turvallisuusongelmia. Venäjällä on edelleenkin eri puolella Eurooppaa sille uskollisia poliitikkoja ja muita mielipidevaikuttajia, jotka ilman mitään suoraa yhteyttä Kremliin voivat kampanjoida Suomen ja Ruotsinkin jäsenyyttä vastaan. On kuitenkin vähintään kyseenalaista, onko Venäjällä ollut mitään tekemistä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin ilmaiseman kielteisen kannan kanssa.

Venäjällä menee aikaa sotilaallisen kyvyn palauttamiseen

Miten Suomen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Suomen ja Venäjän suhteisiin pidemmällä aikavälillä? Oikeastaan lähes kaikki riippuu siitä, miten Ukrainan sodassa käy, ja minkälaiset vallanpitäjät Kremlissä on Vladimir Putinin valtakauden jälkeen. Sotilaallisesta näkökulmasta Suomi nähtiin Venäjällä jo ennen Nato-hakemusta länteen kuuluvaksi. Venäjän sotilaallisissa strategioissa ei siten aiemminkaan laskettu sen varaan, että Suomi olisi ollut puolueeton, jos Naton ja Venäjän välit olisivat kiristyneet tai varsinkin jos niiden välille olisi syttynyt sota.

Kuinka paljon enemmän sotilaallista voimaa Venäjä sijoittaisi Suomen rajoille ja mahdollisessa sodassa kohdistaisi Nato-Suomeen, riippuu yhtäältä siitä, minkälaiseksi Venäjä arvioi Naton pelotteen, ja toisaalta siitä, kuinka paljon sotilaallisia voimavaroja sillä kaiken kaikkiaan on käytettävissä. Ukrainan sodan jälkeen kestää vuosia, ennen kuin Venäjä pystyy palauttamaan sotilaallisen kyvykkyytensä sille tasolle, mitä se oli ennen sotaa.

Suomen Nato-jäsenyydellä olisi vähintään poliittisia kustannuksia ja negatiivisia vaikutuksia Suomen maakuvaan Venäjällä. Se ei ole ollut enää niin hyvä kuin se oli kylmän sodan jälkeen 1990-luvulla, mutta ei se myöskään kaikkein huonoin ole. Puola ja Baltian maat sekä Yhdysvallat ovat Venäjän näkökulmasta vihamielisimmät valtiot. Naton jäseneksi pyrkiminen voi kuitenkin Putinin omaksuman KGB-logiikan mukaan näyttäytyä petturuutena, josta olisi jollakin tavoin rangaistava: juuri siksi Niinistö soitti Putinille kertoakseen, että Suomi ei vain luikahda Natoon vaan syy on Venäjän toimissa. Nato-jäsenyys voi silti liittää Suomen epäystävällisten valtioiden
joukkoon, mutta sellainen Suomesta oli tullut jo Ukrainan sodan seurauksena. Venäjän joukkotiedotusvälineissä tarkoitushakuisten ja usein perättömien kielteisten uutisten ja kommenttien määrä selvästi lisääntyi Ukrainan sodan alettua. Tällaista mustamaalausta täytyy kuitenkin tehdä systemaattisesti pidemmän aikaa, ennen kuin maakuva täysin muuttuu ihmisten silmissä negatiiviseksi. Monet Venäjällä haastatelluista kansalaisista ymmärsivät Suomen päätöstä.

Toisaalta kielteisen maakuvan leviämistä Venäjällä ei voi estää, vaikka Nato-jäsenyydestä pidättäydyttäisiinkin. Ei voida olla täysin varmoja siitä, että Venäjä kunnioittaisi sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen suvereniteettia edes siinä määrin kuin kylmän sodan aikana. Haaveet Venäjän imperiumin palauttamisesta Suomi mukaan lukien eivät ole kadonneet, joskin ne ovat olleet marginaalissa. Geopoliittisissa fantasioissa elävä nyky-Venäjä on kuitenkin liian ennustamaton, jotta asia voitaisiin vain haudata pelotteluna.

Suomi on nauttinut kokoaan suurempaa arvostusta Venäjällä, mutta yleensä ottaen pienten maiden suvereenisuutta ja omaa tahtoa ei Venäjällä kunnolla kunnioiteta. Pahimmillaan mikä tahansa asia, joka edustaa länsimaisia arvoja – eli venäläisittäin nähtynä länsimaista rappiota – voi käydä sodan syyksi.

Optimistisesti ajateltuna voidaan ajatella, että myös Naton jäsenenä Suomen on mahdollista vaalia ja kehittää hyviä suhteita Venäjän kanssa. Esimerkiksi Norja on kyennyt pitämään yllä varsin normaaleja ja joissakin asiakysymyksissä jopa aika läheisiäkin suhteita Venäjän kanssa aina näihin päiviin asti. Norjan malli Natossa on ollut pidättyväinen, sillä se ei ole halunnut maahansa Naton pysyviä tukikohtia eikä sotaharjoituksia lähellä Venäjän rajaa. Norja ei myöskään salli ydinaseiden sijoittamista alueelleen. Sen sijaan Norjassa on Yhdysvaltojen asevoimien varastoja ja infrastruktuuria avun vastaanottamiseksi sekä isojakin Naton sotaharjoituksia kauempana Venäjän rajasta. Naton jäsenenä Suomi voisi mahdollisesti toimia Norjan tavoin ja yrittää siten välttää sotilaallisten jännitteiden lisääntymistä Pohjois-Euroopassa.

Yhteistyöhakuisen politiikan onnistuminen Venäjän kanssa riippuu paljon siitä, millainen hallinto Venäjällä Putinin jälkeen on. Nykyiset Kremlin vallanpitäjät eivät ymmärrä eivätkä ainakaan halua tunnustaa, että Suomen Nato-jäsenyys olisi seurausta sen omista toimista. He eivät ehkä halua ymmärtää edes sitä, että se olisi suomalaisten oma valinta, vaan Naton laajentumista pidetään ennen kaikkea Yhdysvaltojen toimena.

Kun Ukrainan sotaan joskus saadaan ratkaisu, Venäjä voisi olla valmis kehittämään suhteita hyvässä hengessä Suomen Nato-jäsenyydestä huolimatta. Jos Suomen tavoitteena on Naton ja Venäjän välisten suhteiden parantaminen, siihen pystytään vaikuttamaan paremmin Naton jäsenenä kuin sen ulkopuolella. Pidemmällä aikavälillä saattaisi olla mahdollista palata 1990-luvun puolivälin tai 2000-luvun alun kaltaisiin lähentyviin suhteisiin Naton ja Venäjän välillä, vaikka todennäköisempää onkin, että jännitteiset välit säilyvät vielä pitkään.

Suomenkin on osallistuttava muiden puolustamiseen

Keskeisin argumentti Nato-jäsenyyden hakemiseksi näyttäisi olevan se, että pidemmällä aikavälillä vakaus lisääntyisi, koska kynnys sotilaalliseen voimankäyttöön nousisi. Tämän johtopäätöksen tekee eduskunnalle huhtikuussa 2022 annettu valtioneuvoston selonteko turvallisuusympäristön muutoksesta. Myös presidentti Sauli Niinistö on pitänyt Nato-jäsenyyden suurimpana hyötynä sen ennaltaehkäisevää vaikutusta.

Osoituksena Naton ennaltaehkäisevästä merkityksestä on tapana todeta, ettei yhteenkään Nato-maahan ole hyökätty. Terrori-iskut ovat tästä poikkeuksena, mutta terroristiryhmien kaltaisiin toimijoihin pelote ei muutenkaan päde kovin hyvin. Nato-jäsenyys tuskin lisää terrori-iskun riskiä Suomessa, sillä Suomea joka tapauksessa pidetään länsimaana.

Mikään pelote ei ole varma pidäke.

Mitään pelotetta ei kuitenkaan voida pitää täysin varmana pidäkkeenä. Siksi onkin mielekkäämpää puhua vain kohonneesta kynnyksestä aloittaa sotatoimet. Tätä argumenttia vahvistaa se, miten Venäjän ja sen johtajien uskomusjärjestelmä perustuu voiman kunnioittamiseen. Suurempaa voimaa ei haasteta voimalla, heikompaa voimaa taas helposti halveksutaan ja se halutaan kukistaa, jos se ei alistu.

Nato-jäsenyyden turva perustuu ennen kaikkea siihen, että sovitusta keskinäisestä puolustusvelvoitteesta pidetään kiinni tehtyjen puolustussuunnitelmien pohjalta. Suomen puolustus perustuisi edelleenkin ensisijaisesti kansalliseen kykyyn, ja Naton sotilaallinen apu täydentäisi sitä erityisesti meri- ja ilmapuolustuksen osalta mutta myös tiedustelun ja huoltovarmuuden muodossa.

Jäsenyys tietysti tarkoittaisi vastavuoroisesti myös sitä, että Suomikin sitoutuisi muita Nato-maita koskevaan puolustussuunnitteluun. Nato-jäsenyyden yhtenä isoimpana riskinä onkin pidetty sitä, että Suomi joutuisi osallistumaan Baltian maiden puolustukseen. On kuitenkin epätodennäköistä, että nimenomaan Suomelta edellytettäisiin joukkoja: jos ongelmana on Venäjä, Natossa on 25 muuta jäsenmaata, jotka eivät jaa rajaa Venäjän kanssa. Suomen todennäköinen rooli olisi ilmavalvonnassa ja mahdollisessa -puolustuksessa sekä osallistuminen pienellä joukkoyksiköllä Baltian maissa rotatoiviin Nato-joukkoihin.

Kun 1990-luvulla pohdiskeltiin sitä, voisivatko Suomi ja Ruotsi ottaa isompaa vastuuta Baltian maiden puolustuksesta, syntyi aika laaja ymmärrys niin Baltian maissa, Natossa kuin myös Suomessa ja Ruotsissakin siitä, että Baltian uskottavaan puolustukseen vaaditaan Natoa. Baltian maiden puolustuksen heikkous on ollut siinä, että Suomi ja Ruotsi eivät ole olleet Naton jäseniä. Tällöin puolustussuunnittelu ei ole voinut lähteä siitä oletuksesta, että näiden maiden ilmatila ja tukikohdat olisivat Naton käytössä. Jos Venäjä hyökkäisi Baltian maihin ja Suomi ja Ruotsi eivät olisi Natossa, paine ilmatilan avaamiseksi ja mahdollisten tukikohtien antamiseksi Naton joukkojen käyttöön olisi silti kova. Vaikka Suomi ei olisikaan hakenut Naton jäsenyyttä, Venäjä ottaisi tämän mahdollisuuden omassa sotilaallisessa strategiassaan huomioon.

On toki mahdollista, että Nato-jäsenyys velvoittaisi Suomen lähettämään joukkojaan johonkin sellaiseen konfliktiin, johon Suomi ei sotilaallisesti liittoutumattomana osallistuisi. Varsinkin ensimmäisistä Nato-operaatioista jäseneksi tulon jälkeen on vaikea kieltäytyä. On silti epätodennäköistä, että Suomelta odotettaisiin tällaiseen konfliktiin mitään erityisen mittavaa sotilaallista panosta, sillä Suomi on jo nyt osallistunut Naton kumppanina moniin kaukaisiin operaatioihin, esimerkiksi Afganistanissa, suhteellisesti isommalla panoksella kuin monet Nato-maat. Naton kesäkuussa 2022 hyväksyttävä uusi strateginen konsepti voi antaa suuntaa sille, kuinka globaaliksi Nato roolinsa määrittelee, mutta toistaiseksi on vaikea nähdä, miten Nato voisi irrottaa fokusta Venäjästä.

Euroopan puolustusta rakennetaan Naton kautta

Tulevaisuutta ajatellen suurempi riski Nato-jäsenyydessä ei ehkä olekaan se, miten Suomi ja Eurooppa ylipäätään sitoutuvat Yhdysvaltoihin, vaan siinä, miten Yhdysvallat sitoutuu Eurooppaan. Trumpin presidenttikausi antoi jo esimakua siitä, mitä voi tapahtua keskipitkällä aikavälillä: Yhdysvallat asettaa eurooppalaisille jäsenvaltioille mahdottomia vaatimuksia, ja mikäli niitä ei toteuteta, se irrottautuu Natosta.

Tällaisessakin tilanteessa Nato silti jäisi olemaan, mutta siitä tulisi eurooppalainen puolustusliitto. Vaikka Nato on puolustusliitoksi jo nyt harvinaisen pitkäikäinen, mikään ei ole pysyvää. Useimpien Euroopan maiden intressit ja kansalaisten mielipiteet kuitenkin yhtenevät siinä, että puolustusta tulisi hoitaa yhdessä. Eurooppalaisten valtioiden onkin helpompi kehittää omaa puolustustaan Naton rakenteiden pohjalta, vaikka Yhdysvallat sen jättäisikin, kuin rakentaa sille kilpailevia rakenteita.

Suomen turvallisuuspolitiikkaa ohjaava pitkän linjan perusperiaate on ollut, että liikkumavaraa pyritään kasvattamaan ja mahdollisuuksien ikkunoita niiden auetessa hyödyntämään. Näiden mahdollisuuksien ikkunoiden avaamisen ei tulisi koskea vain Suomea itseään, vaan koko Euroopan turvallisuusjärjestystä. Ukrainan sodan seurauksena näyttääkin siltä, että Nato-jäsenyys pikemminkin kasvattaa kuin vähentää Suomen omaa liikkumavaraa, mutta antaa myös suuremman mahdollisuuden tarttua tulevaisuudessa avautuviin Euroopan turvallisuusjärjestyksen kehitystä koskeviin mahdollisuuden ikkunoihin.

Tuomas Forsbergin kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä.