Ankkuri lännessä

Ladattavat tiedostot

Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Viro liittyi 18 vuotta sitten Natoon ja Euroopan unioniin kovin erilaisessa turvallisuusympäristössä verrattuna tähän päivään. Euroopan unionin ja Naton jäsenyydet merkitsivät lujaa ankkuroitumista läntiseen yhteisöön ja sitä kautta Viron Venäjän-suhteiden jonkinasteista vakautumista.

Nyt kun Suomi on tiellä kohti Nato-jäsenyyttä, sen lähtökohtana on Viroon verrattuna läheisemmät suhteet Venäjään, mutta myös paljon aggressiivisemmin käyttäytyvä itänaapuri. Viron esimerkin valossa voidaan odottaa, että Nato-jäsenyys tuo lisää vakautta myös Suomen turvallisuustilanteeseen. Samalla Venäjän-suhteiden kehitys eri elämänalueilla riippuu vahvasti laajemmasta kansainvälisestä ympäristöstä. Suomen ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden tulevaisuutta synkistävät Venäjän ja lännen väliset jännitteet riippumatta siitä, liittyykö Suomi Natoon.

Kestämätön väite Naton laajentumisesta

Läntisessä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on viime vuosina saanut paljon huomiota väite, jonka mukaan Naton laajentuminen itään on ollut merkittävä syy lännen ja Venäjän välisten suhteiden kiristymiselle ja jopa Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan. Etenkin joidenkin realistisen kansainvälisen politiikan koulukunnan edustajien suosiman ajatusketjun mukaan Venäjä koki Naton laajentumisen rajoilleen uhkaavana ja oli siksi pakotettu reagoimaan puolustaakseen omia turvallisuusintressejään.

Ensiksi väite on kestämätön sääntöperustaisen Euroopan turvallisuusjärjestyksen näkökulmasta – onhan Venäjä itsekin allekirjoittanut muun muassa Pariisin sopimuksen vuodelta 1990, jossa se sitoutuu kunnioittamaan jokaisen valtion oikeutta tehdä omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa. Nato ei ole aktiivisesti pyrkinyt laajentumaan, vaan on ottanut vastaan jäseneksi pyrkiviä maita.

Venäjän etupiiriajatus kumpuaa syvältä historiasta.

Toiseksi tämä väite on yhtä lailla kestämätön realismin linssien läpi tarkasteltuna. Neuvostoliiton hajottua Venäjä ei luopunut ajatuksesta, että sille kuuluu etuoikeutettu asema entisen Neuvostoliiton alueella. Se hyväksyi pitkin hampain Baltian maiden irtautumisen etupiiristään, muttei ollut valmis ”luopumaan” Ukrainasta, Valko-Venäjästä ja muista entisistä neuvostotasavalloista. Venäjän pyrkimys pitää kiinni omasta etupiiristään ei suinkaan syntynyt Naton laajentumisen seurauksena, vaan sen juuret ovat syvällä historiassa.

1990-luvulla Venäjä oli liian heikko pitääkseen kiinni imperiumistaan, mutta 2000-luvulla sen vahvistuessa pyrkimys etupiirin palauttamiseen nousi taas pintaan. Olisiko lännen siis pitänyt tunnustaa tai vähintäänkin hiljaisesti hyväksyä Venäjän etupiiri Euroopan vakauden nimissä? Ongelma on siinä, että tällainen myöntyvyys ei toisi kestävää vakautta, sillä Venäjän naapurimaat kokisivat näin olonsa kovin turvattomiksi. Ne pyrkisivät irti vasten niiden tahtoa luodusta etupiirijaosta, kuten ne kylmän sodan päätyttyä ja vähemmässä määrin myös kylmän sodan aikana aktiivisesti tekivät.

Lännen asenne Venäjään muuttui

Baltian maat hyväksyttiin Naton jäseniksi vain muutama vuosi ennen kuin Venäjä ryhtyi käyttämään sotilaallista voimaa suurvalta-asemansa palauttamiseksi. Hybridivaikuttamisen lisääntymisestä saatiin vahva signaali jo vuoden 2007 pronssisoturikriisin yhteydessä, jolloin Venäjä yritti epävakauttaa Viroa monin keinoin, muun muassa laajoilla kyberhyökkäyksillä.

Vuoteen 2008 saakka Venäjää ei pidetty lännessä sotilaallisena uhkana eikä Baltian maille laadittu Natossa edes puolustussuunnitelmaa. Georgian sota vuonna 2008 muutti tilanteen. Siinä vaiheessa Baltian maita ei ehkä enää olisikaan huolittu jäseniksi, kun Venäjän ja lännen välisten suhteiden ilmapiiri kiristyi ja lännen huoli Venäjän reaktioista kasvoi. Virossa on puhuttu paljon aikaikkunasta, joka juuri 2000-luvun alkuvuosina oli lyhyen aikaa auki.

Suomella ja Ruotsilla oli juuri nyt otollinen aikaikkuna päättää Natoon hakemisesta, vaikkakin eri syistä kuin Baltian mailla aikanaan. Venäjä on keskittänyt voimansa Ukrainaan ja kärsii siellä raskaita tappioita, joista toipuminen vie aikaa.

Länsimaiden asenne Venäjää kohtaan on olennaisesti muuttunut: kun Georgian sotaan vastattiin pehmeästi yrityksellä palauttaa hyvät suhteet ja unohtaa Venäjän voimankäyttö, hyökkäys Ukrainaan sai lännen ryhtymään vahvoihin toimiin Venäjän eristämiseksi ja sen sotavoiman nujertamiseksi. Sitä, että Venäjä olisi uhkailullaan voinut estää Suomen ja Ruotsin liittymisen Natoon, ei kerta kaikkiaan pidetty lännessä hyväksyttävänä.

Nato-jäsenyys luo korkean pelotevaikutuksen.

Juuri Venäjän yhä aggressiivisempi toiminta naapurustossaan viimeisten 15 vuoden aikana vahvistaa sitä käsitystä, että Baltian maiden Nato-jäsenyys on lisännyt ratkaisevasti näiden vakautta ja turvallisuutta. Naton ulkopuolella ne olisivat olleet kovin haavoittuvaisia Moskovan pyrkimyksille sitoa myös Baltian maat jälleen Venäjän etupiiriin. Nato-jäsenyys on luonut hyvin korkean kynnyksen Venäjän mahdollisille voimatoimille eli pelotevaikutuksen, joka ehkäisee sotilaallisen konfliktin puhkeamista. Sama pelotevaikutus ulottuu Nato-jäsenyyden myötä myös Suomeen ja Ruotsiin.

Nato on myös vuosien varrella asteittain vahvistanut pelotettaan reaktiona Venäjän uhkaavaan käytökseen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan johtanee Nato-joukkojen huomattaviin lisäyksiin Baltian maissa ja Puolassa. Nato ei kuitenkaan tyrkytä joukkojaan jäsenmaihin, vaan jälkimmäisten pitää tehdä aktiivisesti töitä saadakseen halutessaan maaperälleen liittolaisjoukkoja.

Nato-maiden erilaiset suhteet Venäjään

Nato-mailla on historiallisesti ollut hyvin erilaisia kahdenvälisiä suhteita Venäjään. Suomessa kannettiin ainakin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan jonkin verran huolta siitä, että mahdollinen Nato-jäsenyys pilaisi Suomen erityissuhteen Venäjään. Toisaalta kiisteltiin siitä, oliko erityissuhdetta olemassakaan tai oliko sellainen toivottava.

Suomen ja Venäjän suhteiden historia on ainutlaatuinen pitäen sisällään autonomian osana tsaarinaikaista Venäjää, urhean puolustautumisen talvisodassa, suomettumisen kauden ja läheiset suhteet EU-Suomen ja Putinin Venäjän välillä. Suomi on vuosikymmenten ajan ylläpitänyt tiiviitä yhteyksiä Venäjään uskoen, että sillä on omaa turvallisuutta lisäävä vaikutus. Jotkut suomalaiset ovat jopa halunneet uskoa, että sen ansiosta Venäjä ei ole Suomen turvallisuudelle uhka. Suomen turvallisuuspolitiikka ei ole kuitenkaan koskaan rakentunut sellaiselle naiville käsitykselle.

Tässäkin suhteessa Viro liittyi Natoon kovin erilaisista lähtökohdista. Neuvostomiehityksen päätyttyä Viro on hakenut turvallisuutta lähes yksinomaan mahdollisimman läheisistä länsisuhteista. Virossa ei ole ajateltu, että kanssakäyminen Venäjän kanssa voisi vähentää tai hillitä Venäjän uhkaa. Nyt Suomessakin tämä usko on kokenut kovan kolauksen.

Viron EU- ja Nato-jäsenyyden alkuvuosina kuitenkin kanssakäyminen Venäjän kanssa jonkin verran lisääntyi. Taloussuhteissaan Viro keskittyi 1990-luvulla luomaan siteitä länteen ja onnistui vähentämään olennaisesti neuvostoaikana syntyneitä riippuvuuksia Venäjästä. Toisin kuin Länsi-Euroopassa, Virossa nähtiin jo silloin taloussiteiden aiheuttavan haitallista Venäjän geopoliittista vaikutusvaltaa. Vuonna 2003 Venäjän osuus Viron ulkomaankaupasta oli vain 3,9 prosenttia viennistä ja 8,6 prosenttia tuonnista. Vuoteen 2011 mennessä molemmat luvut olivat nousseet noin 10 prosenttiin, mutta sen jälkeen on Venäjän merkitys kauppakumppanina jälleen vähentynyt.

EU-jäsenyys avasi uusia mahdollisuuksia Viron ja Venäjän tieteelliselle, kulttuuriselle ja raja-alueiden yhteistyölle, jota Nato-jäsenyys ei missään nimessä estä. Näilläkin alueilla kanssakäyminen on kuitenkin viime vuosina käynyt yhä vaikeammaksi johtuen kahdesta tekijästä: Venäjän aggressiosta Ukrainaa vastaan sekä Venäjän sisäisestä kehityksestä yhä autoritaarisempaan suuntaan.

Venäjän kansalaisten suhtautuminen Viroon on ollut viime vuosina pääosin myönteinen tai neutraali, vaikka poliittinen ilmapiiri on ollut vaikea. Venäläinen tutkimuslaitos Levada toteutti vuosina 2018 ja 2021 Viron ulkoministeriön tilauksesta mielipidekyselyn, joka antaa kattavan kuvan venäläisten asenteista ja tiedoista koskien Viroa. Etenkin Viron lähialueilla Luoteis-Venäjällä asuvat ihmiset ja nuorempi sukupolvi pitivät suhteita hyvinä ja suhtautuivat myönteisesti yhteistyön kehittämiseen. Toisaalta vastanneiden tiedot Virosta olivat vähäiset. Näitä tuloksia voidaan pitää myönteisenä yllätyksenä sen valossa, miten Venäjän johto on vuosien ajan puhunut Baltian maista useimmiten kielteisessä sävyssä syyttäen niitä Venäjän-vastaisuudesta, russofobiasta, venäjänkielisten oikeuksien loukkaamisesta ja fasismista. Kyselyt antavat myös aihetta toivoa, ettei tavallisten venäläisten suhtautuminen Suomeen muuttuisi Nato-jäsenyyden seurauksena olennaisesti kielteisemmäksi.

Nato-jäsenyys on Suomelle looginen askel

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 muutti kertaheitolla monien suomalaisten arviota Venäjän uhasta ja siitä, miten sen kanssa parhaiten tullaan toimeen. Länsimaiden suhde Venäjään on joka tapauksessa käännekohdassa.

Vastakkainasettelun kaudesta voi tulla pitkä, ja se merkitsee vääjäämättä vaikeita aikoja myös Suomen ja Venäjän kahdenvälisille suhteille riippumatta siitä, liittyykö Suomi Natoon. Nato-jäsenyys tuo itärajalle vahvempaa sotilaallista panostusta molemmin puolin, mutta myös enemmän vakautta ja ennustettavuutta. Jos Suomi Euroopan turvallisuuden murrosvaiheessa pysyttelisi sotilasliiton ulkopuolella, se olisi altis Venäjän pyrkimyksille palauttaa historiallista etupiiriään.

Vaikka turvallisuusympäristö muuttuu rajusti ja Suomi korjaa vastaavasti omia linjauksiaan, voidaan Suomen tämän päivän päätöksissä nähdä myös vahvaa jatkuvuutta. EU-jäsenyys merkitsi Suomelle aikanaan irtiottoa kylmän sodan aikaisesta puolueettomuudesta ja selkeää kiinnittymistä länteen. Se oli Suomen historiassa merkittävä käännekohta.

Natoon liittyminen ei ole vastaavanlainen käännekohta, vaan pikemminkin looginen askel jatkumossa, jossa Suomi on sitonut itsensä yhä tiiviimmin osaksi länttä ja tekee jo hyvin läheistä puolustusyhteistyötä länsimaiden kanssa. Venäjän näkökulmasta Suomi on jo vuosia ollut osa länttä.

Kristi Raikin kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä.