Kiina sivuroolissa

Ladattavat tiedostot

Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Ukrainan sota on Kiinassa kehystetty pitkälti Naton laajentumisen ja Yhdysvaltojen valtapyrkimysten ympärille. Moni kiinalainen asiantuntija näkee, että Yhdysvallat on ulottamassa omaa vaikutusvaltaansa Venäjälle perinteisesti kuuluvan etupiirin alueelle. Kiinassa Yhdysvaltojen motiiviksi nähdään halu tehdä EU:sta riippuvaisempi itsestään taloudellisesti ja energian osalta sekä amerikkalaisen aseteollisuuden pyrkimykset myydä aseita Eurooppaan.

Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin julkistivat Ukrainan sodan kynnyksellä helmikuussa 2022 pitkän yhteisen julkilausuman. Julkilausuma ei suoraan ota kantaa Ukrainan kysymykseen. Sen sijaan siinä kritisoidaan Naton laajentumista ja Yhdysvaltojen ohjusteknologian tuomista Aasian- ja Tyynenmeren alueelle sekä Eurooppaan. Kiina on pitkään ja johdonmukaisesti vastustanut pysyviä sotilaallisia liittoumia, joita se pitää ”kylmän sodan jäänteinä”.

Kiina tuskin on kiinnostunut sotkeutumaan Euroopan turvallisuuskysymyksiin. Siltä puuttuu tältä osin tarvittava ulkopoliittinen kokemus, eikä se olisi Kiinan edun mukaista. Naton laajentumista Euroopassa Kiina vastustaa ainakin osin siksi, ettei se halua nähdä vastaavia amerikkalaisvetoisia sotilaallisia liittoumia omilla lähialueillaan. Kiinaa ei kuitenkaan voi pitää neutraalina Ukrainan sodan suhteen, vaikka se mielellään itseään näin kuvaileekin.

Kiina näyttää tällä kertaa tukevan Venäjä enemmän kuin vuoden 2014 Krimin valtauksen yhteydessä. Taustalla on kiristynyt strateginen kilpailu Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Kiinan johdossa on mahdollisesti alettu hahmottaa jonkinlaisia analogioita Ukrainan ja Taiwanin välillä.

Kiina ei halua julkisesti liittyä länsimaiden sanktiorintamaan Venäjää vastaan Ukrainan sodan takia eikä edes selkeästi tuomita Venäjän toimia. Vielä huhtikuussa 2022 Kiinan ulkoministeriön tiedottaja puhui Kiinan ja Venäjän suhteesta menestyksenä ja ”uutena mallina kansainvälisille suhteille, joka ei aiheuta konfrontaatioita tai maalita muita valtioita”.

Suhtautumisessa Ukrainaan on kaikuja Taiwanin-kysymyksestä.

Kiinan johtaja Xi on sitonut oman arvovaltansa niin selvästi Venäjä-kumppanuuteen, että hänen on vaikeaa tehdä suhteesta julkista uudelleenarviointia, joka käytännössä tarkoittaisi virhearvion myöntämistä. Erityisen vaikeaa tämä on ennen syksyllä 2022 järjestettävää puoluekokousta, jonka agendalla keskeinen kysymys on Xin uudelleenvalinta poikkeuksellisesti kolmannelle kaudelle puolueen johdossa.

Krimin valtauksen aikoihin Kiina pitäytyi pitkälti ulkopoliittisissa kestoteemoissaan: valtiosuvereniteetin kunnioittamisessa, puuttumattomuudessa valtioiden sisäisiin asioihin ja separatismin vastustamisessa. Kiina on tunnustanut Ukrainan ja ylläpitää sen kanssa diplomaattisia suhteita. Siksi se ei tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään. Nyt kiinalaiset kansainvälisen politiikan asiatuntijat kuitenkin korostavat Ukrainan valtiollisuuden keinotekoisuutta ja sen historiallista yhteyttä ”emomaa” Venäjään. Tässä voi kuulla kaikuja Taiwanin kysymyksestä. Separatismia Kiina ei hyväksy, jälleenyhdistäminen emomaahan on toinen asia. Puuttumattomuuspolitiikka tarkoittaakin lähinnä puuttumattomuutta Kiinan (tai Venäjän) ”sisäisiin” asioihin.

Xi Jinping ehkä ajatteli, että hänen on tuettava Venäjän pyrkimyksiä sen historiallisen etupiirin alueella, koska Kiinallakin voi tulla eteen tarve perustella omia voimatoimiaan Taiwanin kohdalla ja odottaa vastavuoroisesti tukea näille pyrkimyksille. Kiinankin johto lienee tosin yllättynyt siitä, kuinka kehnosti ja epäammattimaisesti Venäjä alussa sotaa kävi.

Kiina ja Venäjän epäluuloiset suhteet

Kiinan ja Venäjän suhteilla on historiallinen painolasti. Kiinan kansantasavallan perustamisen ensimmäisen vuosikymmenen ajan Kiina tukeutui Neuvostoliittoon ja sen neuvonantajiin. Kiinan johdossa epäluulo Neuvostoliittoa kohti kasvoi kuitenkin 1950-luvun loppupuolella, mikä johti välirikkoon suhteissa.

Kun Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet paranivat presidentti Richard Nixonin kaudella, amerikkalaiset olivat hämmästyneitä siitä, miten syvä epäluulo vallitsi Kiinan johdossa Neuvostoliittoa kohtaan. Yhdysvaltojen, Kiinan ja Neuvostoliiton muodostamassa niin sanotussa strategisessa kolmiossa muutokset yhdellä sivulla vaikuttivat myös sen toisiin sivuihin. Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet normalisoituivat vasta juuri ennen kylmän sodan päättymistä ja Neuvostoliiton purkautumista, kun Mihail Gorbatšov vieraili Pekingissä Tiananmenin mielenosoitusten aikoihin.

Kiina on nykyisin selvästi vahvempi osapuoli.

Kiinan ja Venäjän suhteet ovat senkin jälkeen olleet epäluuloisia. Virallisesti suhteita on kuvattu strategiseksi kumppanuudeksi ilman rajoja, mutta käytännössä suhteet eivät ole olleet kovin läheiset ylintä poliittista johtoa lukuun ottamatta. Kiina on nykyisin selvästi vahvempi osapuoli. Sen väestö ja talous on karkeasti kymmenkertainen Venäjään nähden. Kiina on tarvinnut Venäjältä lähinnä öljyä, maakaasua ja aseteknologiaa, mutta jälkimmäisen merkitys on vähentynyt jo pidempään Kiinan teknologisen osaamisen kehittyessä.

Venäjä siis näyttäisi tarvitsevan Kiinaa paljon enemmän kuin toisin päin. Kiinan johto on kuitenkin viime vuosina sitonut itsensä retorisesti Venäjä-kumppanuuteen. Kiinaa ja Venäjää ajaa lähemmäs toisiaan Yhdysvaltojen suunnalta koettu paine.

Yhdysvalloissa aloitettiin jo presidentti Barack Obaman loppukaudella epäonnistuneeksi koetun yhteistyötä painottavan Kiina-strategian uudelleenarviointi. Uusi konfrontatiivisempi Kiina-politiikka oli hallitseva teema presidentti Donald Trumpin virkakaudella. Se on myös harvoja poliittisia kysymyksiä, joista republikaanien ja demokraattien välillä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Kansallisessa turvallisuusstrategiassaan vuodelta 2017 Yhdysvallat asetti Kiinan ja Venäjän päällimmäisiksi strategisiksi kilpailijoikseen. Yhdysvallat viritti koko koneistonsa kilpailuun Kiinan kanssa. Tämä näkyi muun muassa kauppasotana ja kiristyneenä ulkomaisten investointien valvontana, kiinalaisyrityksiin kohdistuvina pakotteina sekä sotilaallisessa varautumisessa. Presidentti Joe Bidenin Kiina-politiikka on pitkälti jatkanut Trumpin viitoittamalla tiellä pienin painotuseroin.

Kiinassa yleinen käsitys on, että Yhdysvallat liittolaisineen pyrkii patoamaan Kiinan nousua vastaavalla tavalla kuin se kylmän sodan aikana pyrki patoamaan Neuvostoliiton etenemistä. Yhdysvallat kiistää pyrkivänsä patoamaan Kiinan nousua, mutta ei ajatus tuulesta temmattu ole. Yhdysvallat on jo vuosia aktiivisesti pyrkinyt estämään Kiinan pääsyä huipputeknologiaan, luonut useita uusia turvallisuusjärjestelyjä Tyynenmeren ja Intian valtameren alueilla, kuten AUKUS ja uudelleenlämmitetty Quad-yhteistyö. Yhdysvallat on myös pyrkinyt tarjoamaan kehittyville maille suoraan Kiinan kanssa kilpailevia rahoituskanavia.

Kiinan ja Venäjän suhde on siis eräänlainen suurvaltapoliittisen asetelman ja strategisen kilpailun sanelema järkiavioliitto. Kumpikin osapuoli tarvitse toista osapuolta, koska kokee olevana heikompi yksinään Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan.

Kiinasta ei ole Venäjälle pelastusta pakotteilta

Ukrainan sodan alussa nähty länsimaiden poikkeuksellinen yksituumaisuus kovien sanktioiden asettamisessa yllätti niin Venäjän, Kiinan kuin länsimaat itsensä. Energiakauppaan kohdistuvat sanktiot tosin ovat odotetusti olleet vaikeampia. Poikkeuksellisen kovat Venäjä-sanktiot kuten keskuspankkiin kohdistuvat pakotteet, keskeisten liikepankkien sulkeminen ulos SWIFT-maksujärjestelmästä ja normaalin kaupankäynnin katkaiseminen vaikuttavat myös Kiinaan liittyviin arviointeihin.

Länsimaisten yritysten silmissä Kiinankin maariski on kohonnut, ja viitteitä pääomapaostakin on voitu havaita. On uhkailtu, että Kiinaankin kohdistettaisiin pakotteita, jos Kiina tukee Venäjää aseellisesti. Kiinalaiset valtionyhtiöt mukaan lukien liikepankit ja teknologiayhtiöt ovat olleet varovaisia liiketaloudellisessa kanssakäymisessään sotaa käyvän Venäjän kanssa. Niillä on todellinen riski joutua toissijaisten pakotteiden kohteeksi. Yhdysvallat sanktioi jo nyt useita kiinalaisyrityksiä. Pidemmällä aikavälillä Kiinaan sijoittavat yritykset ja sen länsimaiset kauppakumppanit joutuvat pohtiman myös mahdollisuutta, että Kiinakin sortuisi vastaavanlaiseen sotilaalliseen virhearvioon Taiwanin kohdalla.

Taloudellisten suhteiden lähes täydellinen katkaiseminen Kiinaan olisi huomattavasti hankalampaa kuin Venäjään. Kiina on paljon tiiviimmin kytkeytynyt globaalien yritysten tuotanto- ja arvonluontiketjuihin, minkä jo koronapandemia osoitti. Ennen Ukrainan sotaa EU:n ulkomaankaupasta 11 prosenttia oli Kiinan kanssa ja vain reilut neljä prosenttia Venäjän kanssa. Yhdysvalloille Kiina on vielä huomattavasti tärkeämpi kauppakumppani. Yhdysvaltojen kaupasta 14 prosenttia oli ennen sotaa Kiinan kanssa ja vain 0,6 prosenttia Venäjän kanssa.

Taloudellisten suhteiden katkaiseminen Kiinaan olisi vaikeaa.

Voisiko Kiina tarjota Venäjälle taloudellisen pelastusrenkaan länsipakotteilta? Kiina ja Venäjä ovat pitkään pyrkineet vähentämään Yhdysvaltain dollarin käyttöä keskinäisessä kaupankäynnissään. Kumpikin maa on kehitellyt omaa maksujärjestelmänsä. Näistä Kiinan CIPS on selvästi merkittävämpi. Silti vain pieni osa maksuliikenteestä suoritetaan juaneissa ja ruplissa (vuonna 2020 n. 12 %). Kiinan edelleen ylläpitämät pääomakontrollit vaikeuttavat osuuden kasvattamista.

Ulkopoliittisessa retoriikassaan Kiina kyllä toistelee Venäjän sanomaa ja vakuuttaa sitoutumistaan kumppanuuteen Venäjän kanssa. Pelastajaksi pakotteilta Kiinasta ei kuitenkaan ole. Voi kuitenkin olettaa, että ajan myötä Kiinan neuvotteluasema energia-asioissa paranee. Kiinalaiset yritykset saattavat myös napsia omistukseensa venäläisiä yrityksiä ja pyrkiä tarjoamaan omia teknologisia ratkaisujaan Venäjälle.

Euroopassa on pyritty viime vuosina vahvistamaan strategista autonomiaa. Kiina on tukenut EU:n pyrkimystä strategisen autonomisuuteen nähden sen tapana lyödä kiilaa Yhdysvaltojen ja EU:n välille. Myös Kiina on pyrkinyt vahvistamaan omavaraisuuttaan eri sektoreilla, myös teknologiassa. On kehitelty niin sanottua kaksoiskiertotaloutta ja useaan otteeseen kielletty valtiollisia tahoja käyttämästä länsimaisia IT-laitteita ja ohjelmistoja.

Viime vuosina Kiinankin talouspolitiikasta on tullut huomattavan turvallisuusvetoista. Omavaraisuuden tavoittelulle on Kiinassa pidemmät perinteet kuin Euroopassa ja myös enemmän strategista syytä. Edelleen Kiinankin käyttämästä teknologiasta kuitenkin merkittävä osa on riippuvaista amerikkalaisista fundamentaalisista teknologioista, mikä tekee maasta haavoittuvaisen. Yksi odotettavissa oleva seuraus Venäjän sanktioista on, että Kiina pyrkii entistä tarmokkaammin taloudelliseen ja teknologiseen riippumattomuuteen.

Suurissa kriiseissä Kiina on edelleen sivuroolissa

Usein on veikkailtu, että Kiina tulisi hallitsemaan tätä vuosisataa. Ukrainan sota on osoittanut ammottavan aukon tulevaisuusvisioiden ja nykytilanteen välillä. Suurissa kansainvälisissä kriiseissä Kiina on edelleen yleensä sivuroolissa ja reaktiivinen osapuoli. Nytkin Kiinan toiminta ja sanomiset kiinnostavat monia, mutta Kiina ei ole ollut kovin aktiivinen osapuoli sen paremmin kriisin aikaansaamisessa kuin siihen vastaamisessa konkreettisin toimin. Toki Ukrainan sotaa ei käydä Kiinan välittömässä lähiympäristössä, eikä Kiina ole suoraan konfliktin osapuoli. Silti on vaikea välttyä vaikutelmalta, että Kiinaa kyllä kiinnostaa suurvalta-aseman tuoma status ja arvostus, mutta ei niinkään tähän asemaan liittyvä vastuu.

Kiinan johdon turvallisuusajattelu on edelleen perinteistä ja defensiivistä. Keskeistä on regiimiturvallisuus, järjestelmäluonteen säilyttäminen ja kansallinen yhtenäisyys, joka yhdistyy niin sanottuihin ydinintresseihin (Taiwan, Xinjiang, Tiibet ja Etelä-Kiinan meri).

Kiina ei ole osoittanut suurta valmiutta käydä aseellisia konflikteja rajojensa ulkopuolella. Kiinan rauhanvälitystoiminta on selvästi lisääntynyt, mutta se tähtää yleensä enemmän vakauden ylläpitämiseen ja konfliktien hallintaan kuin niiden ratkaisemiseen. Kiinan asettamista taloussanktioista on puhuttu paljon viime vuosina, mutta valtaosa Kiinan sanktioihin verrattavista toimista ovat luonteeltaan vastasanktioita länsimaiden asettamille taloudellisille sanktioille tai epävirallisempia poliittisia kostotoimia. Kiina on vasta rakentanut omaa lainsäädäntöön perustuvaa pakoteregiimiään, eikä sen toiminta ole yhtä vakiintunutta kuin Yhdysvalloissa ja EU:ssa. Kokonaisuutena Kiinaa voidaan edelleen pitää globaalilla tasolla osittaisena valtana (partial power) kuuluisan amerikkalaisen Kiinan-tutkijan David Shambaugh’n sanoin. Kiina joutuu toimimaan puitteissa, jotka edelleen ovat pitkälti länsimaiden luomia ja jossa Kiinan rooli on usein reaktiviinen.

Mikael Mattlinin kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä. Nettiartikkelin tekstiä on parissa kohtaa täsmennetty alkuperäisestä.