Yllätyksiä taloudessa

Ladattavat tiedostot

Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sitä voi ennakoida. Pohdin seuraavassa, miten maailman ja Suomen talous ovat muuttumassa koronan ja Venäjän hyökkäyssodan perusteella.

Etla julkaisi 1990-luvun puolivälissä tulevaisuutta luotaavia katsauksia, joissa pystyttiin osuvasti ennakoimaan ainakin merkittävimpiä talouden trendejä. Ikääntyminen ja ilmastonmuutos näkyivät kirkkaina jo silloin. Sitä vastoin mustat joutsenet ovat määritelmällisesti ilmiöitä, joita ei etukäteen näe. IT-kupla sekä finanssi- ja eurokriisi tulivat kaikille puskista, viimeaikaisista kriiseistä puhumattakaan.

Hitaisiin muutoksiin on aikaa reagoida, joskin ne tuudittavat meidät helposti Ruususen uneen, jossa myöhempikin herääminen riittää. Sen sijaan äkilliset sokit voivat nopeuttaa taustalla vaikuttavia trendejä voimakkaasti.

Tervetulleet ja yllättävät seuraukset

Jotkut sodan välittömistä muutoksista ovat ilmeisen tervetulleita. Vihreä siirtymä nopeutuu Euroopan irtaantuessa Venäjän fossiilisesta energiasta. Lyhyellä aikavälillä tosin kipuillaan muutoskustannusten kanssa, kun Saksan ja Unkarin kaltaiset Venäjän energiasta voimakkaasti riippuvat taloudet eivät voi muutamassa kuukaudessa muuttaa riittävästi tuotantorakennettaan. Pidemmällä aikavälillä suunta on selvä.

Toiset muutokset näyttävät lähtökohtaisesti kalliilta. Lisääntyvät puolustusmenot syövät lyhyellä tähtäimellä mahdollisuuksia muihin julkisen sektorin panostuksiin. Molemmat edellä mainitut muutokset saattavat kuitenkin johtaa myös yllättäviin lopputuloksiin. Vihreä siirtymä voi yhdistettynä finanssikriisistä alkaneeseen suuren valtion paluuseen johtaa samanlaiseen sääntelyn ja julkisen vallan aiheuttamaan skleroosiin eli ylisääntelyyn ja rakenteiden jäykistymiseen kuin Bretton Woodsin aikana 1970-luvulle tultaessa.

Puolustusmenot voivat nopeuttaa tuottavuuskasvua.

Euroopan unioni otti ensimmäistä kertaa yhteisvelkaa koronasta elpymisen nimissä. Suomessa hallitus markkinoi ratkaisua kertaluonteisena, mutta Venäjän Ukrainan sodan ja Euroopan komission pitkäaikaisten tavoitteiden perusteella voi ennakoida, että yhteisvelasta tulee pysyvä ja nykyistä suurempi instrumentti Euroopan integraatiossa. Se voi joko vahvistaa skleroosin uhkaa yhteisvelan lisätessä julkisen sektorin roolia, byrokratiaa ja politikoinnin mahdollisuuksia. Tai sitten se johtaa vihdoin voimakkaampaan unioniin, joka vastaa paremmin maailmantalouden kasvamassa olevaan blokkiutumiseen. Se tosin edellyttää unionilta yksituumaisuutta ja nykyistä selkeästi tehokkaampaa päätöksentekoa ja johtamista.

Puolustusmenojen lisäys ja Nato-jäsenyys puolestaan eivät ole vain kuluerä. Suomessa ne ainakin pienentävät maariskiä, mikä lisää sekä kotimaisia että ulkomailta suuntautuvia investointeja. Puolustusmenot voivat myös nopeuttaa tuottavuuskasvua. Tuottavuuskasvun kiihtyminen kuitenkin edellyttää, että maalla itsellään on puolustusteollisuutta, jonka tuottavuuskasvu voi olla vaihtoehtoisiin kohteisiin käytettyjä julkisia menoja korkeampi. Suomessa on vähän suoranaista ase- ja puolustusteollisuutta, mutta erimerkiksi kyber- ja muilla turvallisuusaloilla suomalaista tuotantoa on enemmän.

Lisäksi puolustukseen liittyvät julkiset tutkimus- ja kehitystoiminnan tuet näyttävät lisäävät yksityisen sektorin t&k-toimintaa. Puolustuksesta motivaation saaneet innovaatiot läikkyvät parhaassa tapauksessa muualle talouteen. Puolustusmenojen positiivisista kasvuvaikutuksista on jonkin verran näyttöä ainakin kehittyneistä maista.

Notkea talous suojelee stagflaation riskiltä

Vihreät ja puolustusinvestoinnit voivat pitkittää koronasta ja sodasta syntyvää inflatorista aikaa. Harvinaisia metalleja ja raaka-aineita tarvitaan tuotannossa yhä enemmän, ja siksi myös niiden hintoihin kohdistuu laajoja paineita. Korot palaavat todennäköisesti pysyvämmin positiivisiksi, vaikkakin historiaan verraten kohtuulliselle tasolle. Korkomarkkinoiden normalisoituminen olisi hyvä uutinen taloudelle.

Korona ja sota voivat lopettaa niin sanotun sekulaarisen stagnaation samalla tavalla kuin toinen maailmansota lopetti 1930-luvun pysähtyneisyyden.

Sekulaarinen stagnaatio tarkoittaa hitaasta kasvusta ja vaisuista investoinneista johtuvaa aneemista rahan kysyntää samalla, kun ikääntyvän väestön eläkkeisiin rahastoitavat varat lisäävät taloudessa rahan tarjontaa.

Rahan hinta eli korko on painunut niin alas, että keskuspankkien on ollut vaikea elvyttää tarpeeksi. Talousjärjestelmä ei pysty sulattamaan voimakkaasti negatiivisia korkoja. Tilannetta on korjattu rahaa painamalla, mikä on vain pahentanut rahan liikatarjontaa.

Jos nopea inflaatio pitkittyy ja yhdistyykin hitaaseen talouskasvuun, puhutaan stagflaatiosta. Viimeksi, ja toistaiseksi ainoan kerran, stagflaatio on vaivannut laaja-alaisesti maailmantaloutta 1970-luvulla. Stagflaation paluu ei kuitenkaan ole suuri uhka, sillä maailmantalous on täysin erilainen kuin 1970-luvun alussa hajonneen Bretton Woodsin jälkimaininkien globaali ympäristö. Myös riippuvuus öljystä on vähentynyt teknologisen kehityksen ansiosta.

Nykyään globalisaatio on tehnyt talousjärjestelmästä notkeamman, sääntely on tarkoituksenmukaisempaa, ja keskuspankit ovat pitäneet yllä uskottavaa inflaatiokontrollia jo pitkään, eikä siten 1970-luvun tapaisia inflaatioodotuksia pääse kovin helposti syntymään. Myös työntekijöiden neuvotteluvoima on globaalissa maailmassa pienempi kuin suljetummalla 1970-luvulla, mikä pienentää palkkaspiraalin todennäköisyyttä, jossa hintojen nousu kiihdyttäisi palkkojen nousua ja edelleen hintojen nousua.

Ennemminkin tilannetta voisi kuvata paluulla 1940-luvulle, jolloin oli kärsitty sodanaikaisista toimitusvaikeuksista, ja miehet etsivät sopivaa työtä rintamalta palattuaan. Jälleenrakennuksen ja pakkosäästämisen vuoksi maailmassa oli paljon patoutunutta kysyntää. Seurauksena oli inflaatio mutta myös nopea talouskasvu.

Sodan ja pakotteiden pysyminen nykyisessä vakavuudessaan ei estä maailmantaloutta kasvamasta lähivuosina, joten meneillään on ennemminkin inflaatiosysäys ja kohtuullinen talouskasvu kuin spiraalimaisesti nouseva inflaatio ja sen vuoksi kasvun pysähtyminen.

Liian nopeat koronnostot aiheuttaisivat taantuman.

Lähivuosien näkymiin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka paljon myöhässä Yhdysvaltojen keskuspankki on rahapolitiikan normalisoinnissa, ja ajautuuko Fed kiristämään rahapolitiikkaa liian nopeasti talouskasvun näkökulmasta. Se toisi itse aiheutetun taantuman ainakin Yhdysvaltoihin, ja sitä kautta myös Euroopan talouskasvun näkymät heikkenisivät.

Viimeisen 60 vuoden aikana Yhdysvalloissa ovat kahdeksan kertaa palkat nousseet yhtä nopeasti ja työttömyysaste ollut yhtä alhainen kuin nyt. Joka kerta seurauksena on ollut taantuma. Euroopassa inflaatio on kiihtynyt vähemmän, eikä keskuspankilla ole vastaavaa kiirettä rahapolitiikan kiristämisessä. Euroopassa on elvytetty Yhdysvaltoja vähemmän, joten inflaatiota kiihdyttävät tekijät tulevat pikemminkin ulkopuolelta korkeampien energian hintojen ja heikentyneen euron muodossa. Euroopassa ei ole myöskään yhtä voimakasta kysynnästä ja voimakkaasti nousevista palkoista syntyvää inflaatiopainetta kuin Yhdysvalloissa.

Italia on Euroopan heikoin lenkki

Talouden turvallisuus kärsisi merkittävimmin, jos sota johtaisi euro- tai finanssikriisiin. Näin ei näytä olevan käymässä, vaikka velkaantuneisuus onkin kasvanut. Eurooppalaisten pankkien vastuut Venäjällä ovat kokonaisuudessaan maltilliset. Italian hauras pankkisektori on edelleen Euroopan heikoin lenkki. Itävallan pankkien vastuut ovat EU-maiden suurimmat, mutta Itävallan talous on pieni ja kestää riskit paremmin kuin Italian.

Yllätykset ovat mahdollisia, jos Italian pankit kärsivät tappioita Venäjä-toiminnoistaan samalla, kun keskuspankit imevät ylimääräistä likviditeettiä markkinoilta ja nostavat korkoja. Se voi pahentaa pankkien tilannetta, sillä korkotason nousu voi vaikeuttaa valtion lainanhoitoa. Onhan Italian pankeilla merkittävästi hallussaan oman maan valtionlainoja.

Vaikka finanssikriisiltä vältytäänkin, sekä korona että sota vähintäänkin hidastavat globalisaatiota, mikä hidastaa talouskasvua. Arvoketjuja on tehtävä turvallisemmiksi virusten lisäksi myös puolustuksellisista näkökulmista.

Sota lisäksi uhkaa koko sääntöihin perustuvaa maailmantaloutta. Länsimaiden populismi ja Kiinan nousu ovat jo asettaneet liberaalin maailmanjärjestyksen uhan alle. Toimivissa demokratioissa asuu enää alle puolet maailman väestöstä. Sota voi jyrkentää tätä trendiä äkistikin. Vähintäänkin maailmanjärjestyksestä on tulossa vähemmän länsimainen tai sitten se jakautuu erilaisiin blokkeihin.

Ruokakriisi voi lisätä pakolaisuutta.

Suomen kaltaisen pienen avotalouden kannalta on kriittistä, mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi maailman kauppa järjestö WTO:lle ja sen valmiiksi ongelmissa olevalle riitojenratkaisumekanismille tai EU:n mahdollisuudelle jatkaa kauppasopimuksia. Tilannetta ei lainkaan helpota se, että kauppapolitiikkaan on liitettävä myös entistä voimakkaammin hiilivuodon estäminen ja muu vihreän siirtymän edistäminen.

Näissä asioissa Suomi on suurempien armoilla, mutta on onneksi osa suurempaa EU:ta ja kohta myös Natoa. Paljon riippuu Yhdysvaltojen ja Kiinan välisistä suhteista mutta paljon myös Yhdysvalloista itsestään. Palataanko Donald Trumpin aikakauden kaltaiseen politiikkaan? Haluaako Yhdysvallat itse olla ratkaisemassa WTO:n ongelmia?

Sota ja sen myötä kohoavat elintarvikkeiden hinnat voivat merkittävästi vaikuttaa myös pakolaisuuteen. Ukrainasta on lähtenyt jo yli viisi miljoonaa ihmistä vähintäänkin väliaikaisesti pakoon. Maailman toiseksi suurin vehnän tuottaja, Intia, on puolestaan keskeyttänyt vehnän viennin maata vaivaavan helleaallon vuoksi. Ruokakriisi voi lisätä etenkin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tuontiviljasta riippuvien maiden pakolaisuutta.

Miten käy tuottavuuskasvun, jos Suomeen tulee ennätysmäärä maahanmuuttajia? Se tuskin pysäyttää alla olevaa teknologista kehitystä, mutta lisääntyvä työvoima pitää palkkatasoa kurissa, mikä kannustaa yrityksiä palkkaamaan ihmisiä koneinvestointien sijaan. Se voi hidastaa tuottavuuskasvua ainakin jossain määrin ja lyhyemmällä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä onneksi talous- ja väestönkasvu kuitenkin tukevat toisiaan.

Velkaantuminen vaikeuttaa Suomen asemaa

Vaikka sodan tämänhetkiset välittömät vaikutukset näyttävät rajatuilta, erilaiset uhkakuvat korostavat tarvetta kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota talouskasvun turvaamiseen ja julkisen talouden tervehdyttämiseen. Suomea kuvataan usein ulkomaankaupassa saareksi – Venäjänkaupan tyrehtyminen tekee Suomen myös pussinperäksi.

Korkojen nousu ja ylimääräisen keskuspankkilikviditeetin väheneminen näkyvät riskipääoman katoamisena ensimmäiseksi korkeariskisimmistä kohteista reuna-alueilla. Suomi on siltä osin vaarassa, joskin Nato-jäsenyys turvaa Suomen asemaa investointikohteena.

Nato-jäsenyyden ohella kaikki muukin politiikka, joka vähentää saari- ja pussinperävaikutusta on otettava käyttöön. Työperäistä maahanmuuttoa ja uusiin innovaatioihin tähtäävää t&k-toimintaa on lisättävä sekä työmarkkinoiden kannustavuutta parannettava.

Lisääntyvät julkiset panostukset vihreään siirtymään ja turvallisuuteen eivät rahoita itse itseään, joten niihin on löydyttävä rahoitusta. Suomi on jo niin voimakkaalla velkauralla, että rahoitusta ei voi jättää velkaantumisen varaan. Toisaalta verotuksen kiristäminen Suomen kaltaisessa ennestään kireän verotuksen maassa hidastaisi erityisen paljon ennestään vaisuja talousnäkymiä.

Parasta olisi luonnollisesti rahoituksen kerääminen talouskasvua kiihdyttävällä politiikalla. Sikäli kun kasvu ei kiihdy riittävästi, julkisia menoja on karsittava laaja-alaisesti puolustuksen ja vihreän siirtymän ulkopuolelta.

Aki Kangasharjun kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä.