Kolme imperiumia

Ladattavat tiedostot

Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Dean Acheson kuvasi Present at the Creation -kirjassaan (Läsnä luomisen hetkellä, toim. suom., 1969), miten sodan jälkeinen kansainvälinen järjestelmä sai alkunsa. Jos hän olisi vielä hengissä, hän todennäköisesti kirjoittaisi jatko-osan, jonka nimi olisi Present at the Destruction (Läsnä tuhon hetkellä).

Finanssikriisi, Trump, Brexit, pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat ravistelleet vanhaa maailman järjestystä niin rajusti, että paluuta entiseen ei enää voida pitää todennäköisenä. Kysymys kuuluu, millaiseen kansainväliseen järjestelmään olemme siirtymässä.

Olemme siirtymässä kolmen modernin imperiumin maailmaan. Valtarakenteen huipulla ovat Yhdysvallat, Kiina ja Euroopan unioni. Seuraavassa kerroksessa ovat reilut tusina pivottimaata, jotka voivat vaihtaa liittoutumisen kohdetta ja siten vaikuttaa imperiumien välisiin valtasuhteisiin. Valtarakenteen pohjalla ovat kiistellyt alueet, joiden raaka-aineista, työvoimasta ja osaamisesta muut taistelevat.

Kilpailu uudessa maailmassa on luonteeltaan sekä perinteistä että uutta. Perinteistä on taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen kilpailu. Kenellä on parhaat liitoutumat, kuka hallitsee meriteitä ja kriittisiä resursseja? Kenen teknologia on kehittyneintä? Kuka on turvassa siirtolaisaalloilta? Kuka joutuu niiden kohteeksi? Uutta on vihreä geopolitiikka: raju kilpailu siitä, kuka hallitsee vihreään siirtymään tarvittavia resursseja ja alueita. Lisäksi käydään kilpailua siitä, kuka hallitsee avaruutta ja kyberavaruutta. Uutta on myös kilpailu noosfäärissä eli ”globaalin ajattelun kehässä”. Sillä tarkoitetaan kilpailua siitä, kenen tarina voittaa. Koronakriisin alussa Kiinan tarina oli vahvoilla. Enää kukaan ei pidä sitä edelläkävijänä pandemian torjunnassa.

Ei ole mahdotonta nähdä inflaation ajavan ihmisiä kaduille Saksassa.

Kilpailu on kiltti sana. Parhaassa uudessa maailmassa kilpaillaan taloudellisesti ja poliittisesti. Pahimmassa tapauksessa kilpailun tilalle tulee sotilaallinen konflikti kuten Venäjän hyökätessä Ukrainaan on tapahtunut. Konfliktien uhka kasvaa, jos ilmastokriisi pahenee. Lyhyellä aikavälillä konfliktien uhka kasvaa, jos edessä on globaali stagflaatio ja ruokakriisi. Ei ole vaikea kuvitella edes sellaista tilannetta, jossa vallankumoukselliset voimat heiluttaisivat Kiinaa. Ei ole mahdotonta kuvitella tilannetta, jossa inflaatio ajaa ihmiset kaduille myös Saksassa. Maailmanjärjestyksen kuvaukset ovat parhaimmillaankin suuria yksinkertaistuksia. Kylmän sodan aikana meillä oli kaksinapainen maailma (1947–1991), sen jälkeen meillä oli yksinapainen maailma (1991–2008). Vuoden 2008 finanssikriisistä alkoi moninapainen maailma, joka päättyi Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Nyt olemme siirtymässä kolminapaiseen maailmaan.

Kolmion tai Triadin huipulla on kolme uutta imperiumia: Kiina, Yhdysvallat ja Euroopan unioni. Ne vastaavat noin puolesta maailman bruttokansantuotteesta. Kutsun niitä imperiumeiksi siksi, että ne käyttävät valtaa omien rajojensa ulkopuolella. Taustalla on professori Steven Howen määritelmä, jonka mukaan “imperiumi on suuri poliittinen yksikkö, joka käyttää valtaa alkuperäisten rajojensa ulkopuolella”.

Imperiumeilla on akilleenkantapäänsä

Yhdysvallat on sotilaallinen imperiumi. Sen sotilasbudjetti on ylivoimaisesti suurin maailmassa, ja sillä on noin seitsemänsataa sotilaallista tukikohtaa tai rakennetta
omien rajojensa ulkopuolella. Yhdysvaltain asemaa vahvistaa sen taloudellinen valta, jonka symboli on dollari, sekä poliittinen valta, joka ulottuu käytännössä kaikkialle maailmassa. Euroopassa Yhdysvaltain vallan symboli on Nato, joka on tehnyt paluun eurooppalaisen turvallisuuden ytimeen Ukrainan sodan aikana. Aasiassa Yhdysvaltain vallan yksi merkki on Quad eli Quadrilateral Security Dialogue, johon kuuluvat Australia, Intia, Japani ja Yhdysvallat. Nelikon tehtävä on padota Kiinan vaikutusvaltaa
Aasiassa. Amerikan vallan toinen merkki Aasiassa on uudentyyppinen sotilasliitto AUKUS, joka perustuu ydinsukellusveneiden käyttöön. Mukana liitossa ovat Australia, Yhdistyneet Kuningaskunnat ja Yhdysvallat. AUKUSin tehtävänä on estää Kiinan meriherruus indopasifisella merialueella.

Yhdysvaltain akilleenkantapää on sen yhteiskunnan eripura. Steven Howen määritelmän mukaan jokaisessa imperiumissa on ”määräävää valtaa käyttävä etninen ryhmä”. Yhdysvalloissa se oli pitkään WASPit (white anglosaxon protestants) eli valkoiset, yleensä Euroopasta Yhdysvaltoihin siirtyneet suvut. Vuonna 2020 tehdyn väestönlaskennan mukaan yli 60 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä luokitellaan yhä valkoisiksi. Silti tilanne on oleellisesti muuttunut.

Valkoiset eivät enää ole yhtä homogeeninen ryhmä kuin aiemmin, ja nuorissa ikäluokissa ei-valkoisten määrä on suurempi kuin muissa. Brookings-instituutin mukaan millenniaalit tekevät Yhdysvalloista lyhyessä ajassa vähemmistöjen enemmistö (majority minority) -kansakunnan. Johtavan ryhmän palli siis heiluu. Nyt käydään kilpailua sekä tulevaisuuden johtajista että arvoista. Pahimmillaan kilpailu voi johtaa voimistuvaan kulttuurisotaan. Parhaimmillaan se johtaa Yhdysvaltain kehityksessä uuteen dynaamiseen vaiheeseen, jossa vanhojen ukkopresidenttien (Trump ja Biden) jälkeen nousee johtoon uuden tyyppisiä innostavia johtajia.

Kiina on totalitaarinen imperiumi, joka tähtää taloudelliseksi, sotilaalliseksi ja poliittiseksi ykköseksi vuoteen 2049 mennessä. Sen taloudellisen nousun taustalla on ollut integroituminen maailman kauppajärjestelmään vuodesta 2001 alkaen. Nousua on tukenut valtaisa teollisuuspoliittinen ohjelma, josta lännessä käytetään nimitystä Made in China 2025. Kiinalla on myös kunnianhimoinen Belt and Road -ohjelma, jonka tavoitteena on varmistaa raaka-aineiden saanti maailman eri kolkista. Turvallisuuspolitiikassa tärkeää osaa näyttelee erityissuhde Venäjän kanssa sekä Shanghain yhteistyöorganisaatio Shanghai Cooperation Organisation (SCO). Organisaatio kuvaa itseään poliittiseksi, taloudelliseksi, turvallisuuspoliittiseksi ja sotilaalliseksi yhteistyöjärjestöksi. Siihen kuuluu 40 prosenttia maailman väestöstä.

Epäonnistunut Taiwanin valtaus voi tuhota Kiinan järjestelmän.

Kiinan akilleenkantapää on talouskasvu. Kommunistisen puolueen ja kansan välinen yhteiskuntasopimus on pitkään perustunut talouskasvuun. Kommunistinen puolue on antanut kansalle paremman elintason. Kansa on antanut kommunistiselle puolueelle kuuliaisuutensa. Nyt yhteiskuntasopimus on koetuksella. Kiinan talouskasvu on painunut ennätyksellisen alhaisiin lukuihin. Vuoden 2020 bkt-kasvu jäi alle kolmen prosentin. Riittääkö tällainen kasvu pitämään kansan tyytyväisenä? Loppuuko kiinalaisten kärsivällisyys koronarajoitusten suhteen? Miten ruokakriisi vaikuttaa Kiinan väestöön? Onko edessä totalitaarisen imperiumin tuho? Kommunistisen puolueen asema Kiinassa on äärettömän vahva. Siksi todennäköisyys totalitaarisen järjestelmän tuhoutumiseen on pieni. Olematon se ei kuitenkaan ole.

Yksi asia, joka voisi tuhota nykyisen kiinalaisen järjestelmän, on epäonnistunut Taiwanin valtaus. Epäonnistuminen Taiwanin sotilaallisessa valtausoperaatiossa tarkoittaisi kasvojen menetystä presidentti Xille ja kommunistiselle puolueelle. Se tarkoittaisi myös tappiota taistelussa siitä, kenen tarina voittaa. Ensin Ukraina pysäytti Venäjän, sitten Taiwan pysäytti Kiinan. Siitä tappiosta ei Kiina nousisi. Kiinnostava kysymys on, mikä on Kiinan johdon päätelmä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Onko se, että hyökkäys ei kannata, vai se, että samalla hetkellä, kun hyökkäys aloitetaan, pitää uhata länttä ydinaseilla?

Euroopan unioni on regulatorinen imperiumi. Se on niin suuri markkina-alue, että kansainvälisten yritysten täytyy noudattaa sen asettamia sääntöjä. Monissa osissa maailmaa EU:n laatimia sääntöjä kopioidaan. Tuloksena tästä on Brysselin effekti, josta professori Anu Bradford samannimisessä kirjassaan puhuu. Euroopan unionin heikko kohta on sen taipumus hybrikseen.

Euroopan unionin piti olla maailman kilpailukykyisin talousalue vuoteen 2010 mennessä. Sen piti olla ilmastopolitiikan edelläkävijä. Sen piti tehdä kaikkea muutakin hienoa. Totuus ja toiveet ovat tällä vuosisadalla kulkeneet eri suuntiin. Sen sijaan, että olisi tullut Euroopan yhdysvallat, tuli Brexit. Sen sijaan, että olisi tullut Euroopan oma puolustus, tuli Naton paluu Euroopan turvallisuuden takaajaksi.

EU:n on tehtävä suuri valinta. Onko se liittouma, joka puolustaa jäsentensä yhteisiä etuja, vai arvoyhteisö, joka on tarvittaessa valmis potkimaan Puolan ulos, jos se ei toimi vakiintuneiden länsieuroopplaisten demokratiakäsitysten mukaan. Tulevaisuudessa näemme kompromissin, mutta emme vielä tiedä kumpi osa yhtälöä painottuu.

Pivottimaat vaihtavat liittolaisuuksia

Kolmion seuraavassa kerroksessa ovat pivottimaat. Pivotti tulee englanninkielisestä sanasta pivot eli tehdä nopea käännös. Pivottimaat voivat tehdä nopeita käännöksiä yhdestä imperiumista toiseen. Niihin kuuluvat kaikki G20-jäsenmaa poislukien ne valtiot, jotka kuuluvat Euroopan, Yhdysvaltain tai Kiinan etupiireihin.

Pivottimaat vastaavat noin neljänneksestä maailman bruttokansantuotteesta. Hyvä esimerkki pivottimaasta on Intia. Se valitsi kumppanuuden Yhdysvaltain, Japanin ja Australian kanssa, kun oli kyse Kiinan patoamisesta. Tuloksena tästä oli Quad, joka kokoontui valtionjohtajatasolla ensimmäistä kertaa vuonna 2021. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022, ei Intia enää ollutkaan samassa rintamassa Quad-maiden kanssa. Se valitsi puolueettomuuden.

Toinen esimerkki pivottimaasta on Turkki. Vaikka se on Nato-maa, se on ostanut aseita Venäjältä ja pyrkinyt välittäjän asemaan Venäjän ja lännen välisissä kiistoissa. Turkki on hyvä esimerkki myös toisesta syystä. Monet pivottimaat haluavat rakentaa omia alueellisia imperiumejaan. Turkki on koko 2000-luvun pyrkinyt rakentamaan omaa alueellista vaikutusvaltaansa Lähi-idässä. Monet ovat nähneet Turkin toiminnassa imperialistisia piirteitä.

Britannian päätös erota Euroopan unionista voidaan tässä viitekehyksessä nähdä pyrkimyksenä irrottautua Brysselin poliittisesta ja sääntelyvallasta. Brexitin myötä Britannia sanoi näkemiin Euroopan imperiumille ja ryhtyi pivottimaaksi, joka voi tehdä kaupallisia ja sotilaallisia sopimuksia kolmen imperiumin ja muiden pivottimaiden kanssa.

Kanada ja Meksiko ovat esimerkkejä G20-maista, jotka eivät kuulu pivottimaihin. Kanada on niin vahvasti osa Yhdysvaltain valtapiiriä, että sen siirtyminen Euroopan tai Kiinan leiriin ei näytä mahdolliselta. Meksiko on pitkään viritellyt läheisempää suhdetta Kiinaan, mutta jos Meksiko uhkaisi siirtyä Kiinan leiriin myös sotilaallisesti, ryhtyisi Yhdysvallat varmasti toimenpiteisiin.

Venäjä ajoi itsensä marginaaliin

Entä Venäjä? Eikö se ole yksi moderneista imperiumeista? Ei, mutta se haluaisi olla. Modernit imperiumit taistelevat siitä, kuka määrittelee kansainvälisen politiikan ja talouden pelinsäännöt. Venäjä ei tähän pysty. Päinvastoin. Hyökkäämällä Ukrainaan vuonna 2022 se ajoi itsensä kansainvälisen politiikan ja talouden marginaaliin. Siitä tuli lännen silmissä hylkiö, jonka kanssa ei voi toimia.

Venäjä on pivottimaa, joka vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan ja talouteen häiriköimällä sotilaallisesti. Tällä hetkellä Venäjä on suuntautunut Kiinaan. Teoreettisesti on kuitenkin mahdollista, että se vaihtaisi suuntautumistaan tulevaisuudessa samaan tapaan kuin Kiina vaihtoi suuntautumistaan 1970-luvulla. Silloin Kiina sanoi hyvästit Neuvostoliitolle ja alkoi tehdä yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.

Kolmion kolmannessa kerroksessa ovat kiistellyt alueet. Ne eivät kuulu selkeästi minkään imperiumin valtapiiriin. Tärkein niistä on Afrikka. Kiina on 2000-luvulla vahvistanut taloudellisia ja poliittisia siteitään Afrikkaan. Samaan aikaan Yhdysvallat on menettänyt kiinnostustaan mantereeseen. Venäjä on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja tiivistänyt sotilaallista yhteistyötä monien Afrikan maiden kanssa. Afrikassa on ymmärrystä Venäjän toimille. Kun Yhdistyneissä kansakunnissa äänestettiin siitä, pitäisikö Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuomita, jätti 35 maata äänestämättä. 17 niistä oli Afrikasta. Todennäköistä on, että Afrikka säilyy uusien imperiumien kilpakenttänä vielä pitkään.

Suomen identiteetti muuttuu

Uuden maailmanjärjestyksen rakennuspalikat ovat siis kolme imperiumia, reilu tusina pivottivaltiota ja kiistellyt alueet. Millaisia tulevaisuuden maailmoja näistä palasista voi rakentaa?

On kolme mahdollista tulevaisuutta. Paras vaihtoehto olisi globalisaatio ilman Venäjää. Tässä vaihtoehdossa Yhdysvallat, Kiina ja Eurooppa palaisivat yhteistyön tielle. Venäjä olisi suljettu pois kansainvälisestä politiikasta, kunnes valta siellä vaihtuu.

Todennäköisempi vaihtoehto on uusi kylmä sota, jossa Eurooppa ja Yhdysvallat liittoutuvat muiden demokratioiden kanssa entistä vahvemmin. Samaan aikaan Kiina ja Venäjä rakentavat autoritaaristen valtioiden liittoumaa.

Länsi on ollut yhtenäinen ja luja.

Kolmas ja kurjin vaihtoehto on kriisien maailma. Ei ole vaikea kuvitella uutta talouskriisiä, joka kulkisi nimellä globaali stagflaatio. Vielä helpompi on nähdä suuri ruokakriisi, joka johtaa vallankumouksiin niin kehittyvissä kuin kehittyneissä maissa. Pessimismille ei kuitenkaan pidä antaa sijaa. Demokratiat ovat vastanneet Venäjän haasteeseen ennennäkemättömällä tavalla. Länsi on ollut yhtenäinen ja luja. Tämä antaa mahdollisuuksia myös myönteisille kehityskuluille.

Mikä on Suomen asema uusien imperiumien maailmassa? Nato-jäsenyyden myötä kiinnitymme vahvasti sekä amerikkalaiseen että eurooppalaiseen imperiumiin. Kyseessä ei ole ainoastaan turvallisuuspoliittinen suhde. Suomen identiteetti muuttuu. Emme enää navigoi idän ja lännen välissä. Navigoimme lännen sisältä. Ulkopolitiikkamme suuntaus myös muuttuu. Voimakkaan Eurooppa-suuntauksen tilalle tulee uusi pohjoismainen ja läntinen suuntaus. Kutsun tätä nimellä Nordic West.

Suomen intressissä on yhdessä pohjoismaisten naapuriensa ja Viron kanssa kehittää voimakas pohjoismainen ryhmä sekä Naton että Euroopan unionin sisälle. Ei haittaa, että Norja ei ole EU:n jäsen. Voimme silti keskustella niin EU- kuin Nato-linjauksista myös Norjan kanssa. Meidän intressissämme on varmistaa, että Euroopan unionilla on hyvät suhteet Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, jotka molemmat ovat tärkeitä Pohjois-Euroopan turvallisuudelle. Meidän intresseissämme on edistää Eurooppaa, jossa on vähemmän hybristä ja enemmän yhteisten intressien hoitamista. Meidän tehtävämme on olla sillanrakentaja Euroopan ja transatlanttisen liittouman sisällä. Sitten kun Venäjä on valmis palaamaan yhteistyöhön, on tehtävämme edesauttaa uuden yhteistyön syntymistä lännen ja Venäjän välillä.

Haastavaa Suomen kannalta on tulevaisuudessa suhtautuminen Kiinaan. Jos välit Yhdysvaltain ja Kiinan välillä heikkenevät, joutuu Suomi miettimään, kuinka voimakkaasti tuemme Yhdysvaltoja. Suomen kannalta on tärkeää, että EU:n ja Yhdysvaltain Kiina-politiikan sisältö olisi pääpiirteissään sama. Pragmaattinen idealismi on tässäkin asiassa Suomelle sopiva lähestymistapa.

Suomen jäsenyys Natossa vahvistaa Suomen paikan osana läntistä maailmaa. Mihinkään staattiseen tilaan emme kuitenkaan ole siirtymässä. Euroopan unioni, Yhdys vallat ja Kiina elävät suuren murroksen aikaa. Olemme todellankin uuden maailmanjärjestyksen kynnyksellä.

Herakleitos oli oikeassa: kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. Virrassa pärjätään vain melomalla nopeasti eteenpäin. Suomen ulkopolitiikassa kaivataan entistä enemmän dynamiikkaa, entistä parempaa ennakointia, entistä parempaa kommunikointia. Suomi on samanlaisessa tilanteessa kuin EU-jäsenyyden alkaessa. Meistä ollaan kiinnostuneita. Meitä seurataan. Nyt on aika lunastaa meihin kohdistuvat odotukset.

Risto E. J. Penttilän kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä.