Keskinäisriippuvuuden ansa

Veli-Pekka Tynkkynen
Helsingin yliopiston Venäjän ympäristöpolitiikan professori
Lännen on lopetettava Putinin sodan rahoittaminen katkaisemalla energiakauppa, kirjoittaa Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen.

Ladattavat tiedostot

Download: Uusi Länsi -EVA Raportti
Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Ukrainan sodan aiheuttama toimintaympäristön muutos ja Suomen tuleva Nato-jäsenyys muuttavat koko Euroopan unionin ja Suomenkin energiapolitiikan suuntaa 180 astetta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 alkoi, kun Vladimir Putin yhdessä vain neljän Venäjän valtaeliitin sisäpiiriläisen kanssa teki päätöksen sodan aloittamisesta. Miksi vain kourallisella ihmisiä on näin suuri valta päättää Venäjän asioista, ja miksi länsi oli kykenemätön torjumaan sodan alkamista? Yksi keskeinen selittävä tekijä on Venäjän talouden kannalta keskeisen fossiilisen energian poliittista valtaa keskittävä voima sekä Eurooppaan virtaavien öljyn ja kaasun ulkopoliittinen vipuvarsi.

Putinin Venäjä näkee maansa imperiumina. Tsaarin ajan Venäjän ja Neuvostoliiton tavoin maan tulisi alistaa Ukrainan kaltaiset valtiot hallintaansa. Geopoliittisen suuruudenhulluuden ohella motivaatio käyttää väkivaltaa selittyy Putinin ja hänen hallintonsa pyrkimyksellä säilyttää valtaasemansa.

Putinin kaudella voimakkaasti kasvaneilla fossiilienergiatuloilla on mahdollistettu sotilaallisen voiman kasvattaminen sekä vallan keskittäminen. Öljyn ja kaasun vientitulot ovat kattaneet valtion budjetista pienimmillään kolmanneksen ja suurimmillaan jopa puolet. Ja vaikka puolet budjetin tuloista on syntynyt muilla sektoreilla – kaivannaisten, metallien ja palveluiden tuotoilla – on öljyraha ollut keskeisessä asemassa mahdollistamassa vallan keskittämisen. Putinin kaudella poliittinen eliitti on muodostettu juottamalla yhteen turvallisuusviranomaiset sekä öljy- ja kaasuteollisuus. Lopputuloksena on ollut vallan keskittyminen erittäin pienen piirin käsiin. Venäjällä
on teollistuneista maista kaikkein epäoikeudenmukaisin varallisuuden jakautuminen: prosentti kansasta omistaa 60 prosenttia varallisuudesta.

Öljyllä on ostettu kansa hiljaiseksi

Hiilivetyteollisuuden siirtäminen Putinin lähipiirin käsiin on myös mahdollistanut öljyrahan kanavoimisen yhteiskunnan kehittämisen ja talouden monipuolistamisen
sijasta valtajärjestelmän ylläpitoon. Valtion menoista kolmannes on investoitu väkivaltakoneistoon – sotateollisuudelle, armeijalle, turvallisuusjoukoille ja poliisille. Lisäksi öljyrahaa on suunnattu avoimesti ja salaa tukemaan konservatiivisia voimia Yhdysvalloissa ja Euroopassa sekä toteuttamaan terrori- ja kyberoperaatioita lännessä.

Rahavirtojen kontrollin helppous liittyy myös öljyvaltio-Venäjän yhteiskuntasopimukseen. Energiasektori työllistää vain noin kaksi prosenttia työvoimasta, joten se on ”ostettu hiljaiseksi”, eikä siitä siten ole poliittisen järjestelmän haastajaksi. Suuri yleisö puolestaan on viime vuosiin saakka pidetty tyytyväisenä öljyvetoisen talouskasvun eliitiltä keskiluokalle tihkuneiden varojen avulla. Yhteiskuntasopimus on rakentunut sen varaan, että kansan Putinille luovuttamien poliittisten oikeuksien vastineeksi venäläiset ovat saaneet nauttia yksityisen elämän koskemattomuudesta, kasvavista tuloista ja alhaisista elinkustannuksista, etenkin halvasta energiasta.

Laajamittaisen sodan vaikutukset venäläisten talouteen ja yksityiseen elämään ovat ilmeiset, joten yhteiskuntasopimuksen perusta järkkyy.

Räikeän epäoikeudenmukaista tulonjakoa torjumaan on Venäjällä pyritty luomaan propagandan avulla erityinen öljykulttuuri. Ajatus on ollut vakuuttaa venäläiset siitä, että öljy ja kaasu ovat yksi keskeinen avain suurvalta-Venäjän voimaan ja kunniaan. Öljykulttuurissa kansalaisen odotetaan kunnioittavan isänmaallisia hiilivetyjä, koska ne mahdollistavat Venäjän sotilaallisen voiman kasvun mutta etenkin energiakaupan kautta ulkopoliittisen vipuvarren suhteessa Saksaan, Ukrainaan ja koko Eurooppaan.

Yhteiskuntasopimuksen perusta järkkyy.

Euroopan riippuvuus venäläisestä energiasta on tehnyt Venäjästä omnipotentin toimijan: se on kyennyt hallitsemaan muita ja on ollut taloudellisesti riippumaton. Jo 2000-luvun alusta on Venäjällä voinut lukea niin akateemisia kuin populaareja kirjoituksia Putinista ”kaasukeisarina” ja venäläisen öljy- ja kaasuaseen alla talutusnuoraan asettuvasta ”suomettuneesta” Euroopasta.

Fossiilinen energia on ollut keskeinen osa työkalupakkia, jolla on mahdollistettu Putinin väkivaltainen politiikka. Kuten kansalliskiihkosta ammentava Putinin geopoliittinen
ajattelu, maan tuotannonvälineet pohjautuvat 1900-luvun alun innovaatioille. Venäjä käy sotaa demokratiaa ja poliittisia uudistuksia vastaan, mutta samalla sota on yritys väkivalloin hidastaa ilmastoa säästävää teknologista modernisaatiota. Kyse on materiaalis-ekologisesta taistelusta. Putinin diktatuuri sulkee sisälleen fossilisoituneen, ympäristöä tuhoavan maailman. Lännessä pyritään siitä eroon.

Yhä kiihkeämmällä kansallismielisellä propagandalla rakennettu ajatus itseriittoisesta venäläisestä maailmasta (Russkii Mir) perustuu kuitenkin itsepetokseen. Venäläisille on uskoteltu, että vuosia käynnissä ollut tuonninkorvaamisohjelma vapauttaisi Venäjän riippuvuudesta maailmantaloudesta.

Venäjä on kuvattu energiasuurvaltana, josta muut ovat riippuvaisia – tuottaahan Venäjä 20 prosenttia maailman kaasusta ja 12 prosenttia öljystä. Tämä on pönkittänyt ajatusta, että Venäjä-linnoitus pärjää omillaan samalla, kun Eurooppa ei kykene irtautumaan venäläisestä energiasta.

Venäjä varautui sotaan taloudellisesti puskuroimalla varmuusrahastoilla Euroopan väheneviä energiavientituloja. Näitä puskurivaroja Venäjällä oli yli 600 miljardia euroa ennen helmikuun 2022 hyökkäystä. Länsi on nyt jäädyttänyt osan näistä varoista, mutta käyttökelpoiset varannot ja edelleen Euroopan kanssa jatkuva energiakauppa mahdollistavat Venäjän sodankäynnin Ukrainassa.

Putin kuitenkin aliarvioi läntisten pakotteiden Venäjän energiatuotantokykyä rapauttavan vaikutuksen. Venäjä ei kykene korvaamaan Euroopassa menettämiään tuloja Aasian energiamarkkinoilla. Öljy- ja kaasuteollisuuden tarvitsema teknologia on etupäässä läntistä, joten lähivuosina Venäjän fossiilisen energian tuotanto todennäköisesti pienenee.

Keskinäisriippuvuus olikin riippuvuutta

Euroopan vuosikymmeniä Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa käymään energiakauppaan liitettiin ajatus, että yhteistyö takaa rauhanomaisten suhteiden säilymisen osapuolten välillä. Idea nojaa Länsi-Saksan 1960-luvun lopulla käynnistämään uuteen idänpolitiikkaan. Ostpolitikin oletuksena oli, että kaupankäynti on hyödyllistä kummallekin osapuolelle, ja sen oletettiin kesyttävän Neuvostoliiton ja sitouttavan sen demokratiaan.

Kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa uskottiin energiakaupan keskinäisriippuvuuteen, ja tässä uskossa oli vielä muutama viikko ennen Venäjän suurhyökkäystä moni poliitikko ja yritysmaailman edustaja. Selvät merkit rauhaa rakentavan keskinäisriippuvuuden toimimattomuudesta nähtiin kuitenkin jo vuonna 2008 Georgian sodan alettua ja viimeistään vuonna 2014 Putinin aloitettua Ukrainan sodan. Öljy- ja kaasukaupan ainoa keskinäisriippuvuus on ollut se, että Euroopan hyvinvoinnin kasvaessa halvan venäläisen fossiilienergian avulla öljyeurot ja fossiilienergian valtaa keskittävä voima ovat pohjustaneet Putinin Venäjän väkivallan kasvun.

Keskinäisriippuvuus syntyy, kun osapuolten välillä on valtatasapaino. Moni kuvitteli EU:n olevan energiapolitiikassa samalla viivalla Venäjän kanssa, mutta todellisuudessa EU:lla instituutiona ei ole ollut valtaa suhteessa Venäjään. Tämä on näkynyt kyvyttömyytenä asettaa vaikuttavia pakotteita Venäjälle vuoden 2014 jälkeen. Euroopan unioni kun ei ole ostanut ainuttakaan öljybarrelia, kaasukuutiometriä tai hiili- ja uraanitonnia Venäjältä. Kaupankäynti tapahtuu Venäjän jättimäisten valtio-omisteisten yhtiöiden ja Euroopan enimmäkseen yksityisesti omistettujen energiayhtiöiden välillä, joista jälkimmäiset ovat vaikutusvaltaisia ja lobbauskykyisiä yksittäisten EU-jäsenvaltioiden sisällä, mutta eivät koko unionin mittakaavassa.

Energiaturvallisuuden ja siten kokonaisturvallisuudenkin osalta Eurooppa on elänyt institutionaalisessa harhassa, joka on estänyt näkemästä energian valtaa koko laajuudessaan. Tämän harhan turvin Putinin Venäjälle on avautunut mahdollisuus luoda asetelma, jossa Venäjä voi nyt käydä kallista imperiaalista sotaansa, jonka Eurooppa on käytännössä rahoittanut. Kolmannes EU-maihin tuodusta öljystä ja liki puolet kaasusta on virrannut Venäjältä.

Huolimatta laajoista sanktioista, Euroopalla on ollut vaikeuksia pysäyttää Putinin sotakoneen rahoittaminen öljyja kaasuriippuvuutensa takia. Toukokuun lopussa 2022 EU-maiden valtionpäämiehet pääsivät sopuun Venäjän öljyn osittaisesta tuontikiellosta vuoden loppuun mennessä, joka koskisi noin 90 prosenttia kaikesta tuontiöljystä EU-alueelle. Joka tapauksessa toimenpiteet Venäjän sotakoneen rahoittamisen lopettamiseksi ovat hitaita siihen nähden, että sota jatkuu Ukrainassa.

Tilanne on tämä, koska EU:n markkinavetoinen energiapolitiikka on osin sälyttänyt energiaturvallisuuden määrittelyn ja sen takaamisen energiayrityksille. Tämä on tehty siinä uskossa, että Venäjä toimii saman taloudellisen järjen pohjalta kuin länsimaat.

Renki eli energiateollisuus ei saisi johtaa energiapolitiikkaa, vaan poliittisten instituutioiden tulisi olla isännän roolissa. Jatkossa toivo on sen varassa, ettei Euroopan keskeistä turvallisuuden osa-aluetta, kriittistä infrastruktuuria pyörittävän energiasektorin päätöksentekoa, luovuteta yksityisten toimijoiden käsiin. EU:n strateginen kompassi, omassa hallinnassa oleva geopoliittinen toimintavapaus, tarvitsee sotilaallisen voiman rinnalle energia- ja resurssipoliittisen suvereniteetin.

Venäjä-riippuvuudesta eroon vihreällä eristämisellä

Putinin Venäjän sotakone pysähtyy vasta, kun se kohtaa riittävän suuren sotilaallisen voiman. Tätä pidäkettä voimistamaan ja laajempia strategisia tavoitteita vahvistaakseen lännen tulee ensin eristää Venäjä maailmantaloudesta maksimaalisesti ja myöhemmin avata kauppa valikoiden. Putinin hallinto pyrkii säilyttämään valtansa turvautumalla yhä julmempaan väkivaltaan, mutta siinä onnistuakseen se tarvitsee rahaa.

EU on tekemässä taloudellisesti ja henkisestikin vaikean mutta välttämättömän käännöksen, jotta riippuvuutta Venäjän öljystä ja kaasusta voidaan vähentää. Saksa on ilmoittanut laajan sotilaallisen varustautumisohjelman lisäksi investoivansa massiivisesti uusiutuvaan energiaan sekä nesteytetyn kaasun tuontisatamiin. Irtautuminen venäläiskaasusta ei tapahdu hetkessä. Noin 60 prosenttia Euroopan Venäjältä nyt ostamasta kaasuvirrasta voidaan lähikuukausina korvata muilla lähteillä ja energiatehokkuutta parantamalla. Jäljelle jää kuitenkin kriittisen suuri riippuvuus.

Lännen intressissä on tyrehdyttää Putinin sotakassaa kasvattavat fossiilisen energian virrat, kun taas Kiina halunnee niitä ylläpitää. Vienti Kiinaan ja muualle Aasiaan todennäköisesti korvaa osan niistä markkinoista, jotka Venäjä Euroopassa menettää. Nyt asetetut rahoitus- ja teknologiapakotteet alkavat kuitenkin lähivuosina syödä Venäjän kykyä tuottaa öljyä ja kaasua.

Kauppasaarron tulee myös koskea Kiinaa siinä mielessä, ettei sen kautta läntistä sotilas- ja energiatuotantoteknologiaa saa päästää Venäjälle. Euroopan kannattaa siten tehdä fossiilienergiaa koskevista pakotteista pysyviä jo siksikin, että öljyvaltio-Venäjä on todennäköisemmin väkivaltainen kuin uusiutuvaan energiaan nojaava.

Venäjä on myös merkittävä jalo- ja kevytmetallien tuottaja, ja näitä raaka-aineita tarvitaan niin lännen kuin Venäjänkin energiamurroksessa kohti uusiutuvaa energiajärjestelmää. Pakotteilla tulisikin ohjata Venäjän teollisuuden rakennetta niin, että investoinnit fossiilisiin surkastuvat ja lisääntyvät strategisten metallien osalta.

Venäjä kyllä myy jälkimmäisiä maailmanmarkkinoille, jos se on ainoa merkittävä tulonlähde. Kauppasaarron tulee olla Ukrainan sodan jatkuessa maksimaalinen, mutta tilanteen salliessa tulisi strategisten maametallien vienti Venäjältä avata.

Suomen Nato-tien energiapolitiikka

Suomi on Venäjä-riippuvuutensa takia vastaavassa vaikeassa tilanteessa kuin useat EU-maat. Suomessa tosin energiapaletti on hyvin hajautettu, mikä lisää resilienssiä. Toisin kuin Saksassa tai Unkarissa Suomessa kaasun osuus ei ole suuri, vain kuusi prosenttia kokonaisenergiasta. Siitä huolimatta Suomen irtautuminen Venäjän energiasta on teknistaloudellisesti haastavaa, koska kolmasosa kaikesta energiasta ja yli 60 prosenttia tuonnista on tullut Venäjältä.

Suomen erikoisuus on suuri kokonaisriippuvuus. Venäjä on ollut joko dominoiva tai merkittävä kaasun, öljyn, hiilen, uraanin, sähkön ja biopolttoaineiden toimittaja. Suomen onneksi uusiutuvan energian osuus on jo yli 40 prosenttia, uutta tuulivoimaa rakennetaan kovaa vauhtia ja Olkiluoto 3 -ydinvoimala tuottaa sähköä kesästä 2022.

Taloudellisten kipukohtien lisäksi Venäjän energiakaupan loppuminen on myös poliittisesti vaikeaa. Vaikka valtaosa poliitikoista on toistellut, että venäläisestä energiasta pitää päästä eroon, on oletettavaa, että lähiaikoina käynnistyy keskustelu taloudellisten siteiden säilyttämisestä Putinin Venäjän kanssa. Tämä siitä syystä, että energiakauppa on ollut Suomen Venäjä-suhteen ytimessä – aivan vastaavalla tavalla kuin Saksan Ostpolitikin nimeen uskoneiden on silminnähden ollut vaikea tehdä päätöksiä Venäjän energiasta luopumiseksi. Siten Suomen Nato-jäsenyysprosessin aikana löytynee poliitikkoja, jotka haluavat ”liennyttää” tulehtunutta geopoliittista asetelmaa juuri energia- tai raaka-ainekaupan avulla.

Energia näytellee siten tärkeää roolia Suomen Nato-jäsenyyspolun aikana. On oletettavaa, että Venäjä pyrkii hajottamaan kansakunnan yhtenäisyyttä. Suomi on myös erilaisessa asemassa kuin nykyiset Venäjän kanssa kauppaa tekevät Nato-maat juuri siksi, että Nato-prosessia jarruttaakseen Venäjä on valmis laajempiin toimiin talouden puolella.

Venäjän toimenpidevalikoimaan sisältyy laaja kirjo hybridivaikuttamista. Venäjä käyttänee sekä energia- että laajemmin raaka-ainevirtoja tuottamaan sokkeja Suomen taloudelle. Kaasun- ja sähköntuonnin osalta nämä realisoituivat jo Venäjän katkaistua toimitukset toukokuussa 2022. Muiden raaka-aineiden, kuten lannoitteiden, osalta vaikutukset voivat olla merkittäviä, mutta näiden taloudelliset vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Erityistapaus on Fennovoiman ydinvoimalahanke, jonka todennäköisesti eri oikeusasteissa käytävässä loppunäytöksessä Venäjä pyrkinee niin hankalaksi partneriksi kuin mahdollista.

Joka tapauksessa irtautuminen Venäjän energiasta maksaa, joten kustannukset eivät saa kohdistua kohtuuttomasti heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin ja ryhmiin. Jos näin käy, se tukisi suoraan yhteiskuntaa hajottavaa ääriajattelua. Se on ollut myös Putinin Venäjän tavoite Euroopassa jo toista vuosikymmentä. Taloudellisia vaikutuksia voidaan pehmentää sillä, että päätöksiä esimerkiksi kaasun- ja sähköntuonnin lopettamisesta tehdään niin pian kuin mahdollista ja EU:n yhteisrintamassa. Näin Venäjälle ei anneta etulyöntiasemaa ja kykyä tuottaa sokkeja talouteen, kuten tilanteessa, jossa Venäjä yksipuolisesti lopettaa viennin.

Suomi on Naton suojassa houkutteleva energiainvestointien kohde.

Suomi on historiallisesti hyötynyt halvemmasta venäläisestä energiasta liki miljardi euroa vuodessa verrattuna tilanteeseen, jossa tämä energia olisi ostettu muualta. Suomen pyrkiessä eroon Venäjän energiantuonnista tämä hyöty menetetään. Venäläisen energian ostamisen lopettamisen kustannukset tulee kuitenkin suhteuttaa siihen hyötyyn mikä syntyy Euroopan ja Suomen turvallisuudelle, kun Venäjän taloudellista kykyä käydä sotaa rajataan.

Suuret suomalaiset energiayhtiöt, kuten Fortum, Neste ja Gasum, ovat hyötyneet Venäjä-kaupasta merkittävästi. Moraalisesti olisi oikein, jos nämä yhtiöt myös osallistuisivat merkittävällä tavalla venäläisestä energiasta irtautumisen kustannuksiin. Vuodesta 2014 on ollut ilmeistä, ettei Putinin Venäjä ole keskinäisriippuvuuden tiellä, vaan kasvavan väkivallan. Näinä vuosina suomalaisten energiajättien halvemmalla venäläisellä energialla kasattuja voittoja tulisi suunnata kompensoimaan siirtymän kustannuksia.

Nopea irtautuminen Venäjän fossiilisesta energiasta kasvattaa kustannusten lisäksi myös päästöjä lähitulevaisuudessa. Kuitenkin yhteiseurooppalainen, laajalla rintamalla toteutettava uusiutuvan energian tuotanto-ohjelma sekä energiatehokkuustyö tuovat merkittäviä säästöjä Suomen kansantaloudelle. Fossiilisen energian ostamiseen aiemmin käytetyt eurot suunnataan suuremmassa määrin ja nopeammin kotimaiseen uusiutuvan energian tuotantoon. Olemme käyttäneet fossiilisen energian ostoihin yli kymmenen miljardia euroa vuodessa. Nato-jäsenyyden myötä investoinnit uusiutuvaan energiaan kasvavat myös siksi, että Suomi on Naton suojassa houkuttelevampi investointikohde pitkän takaisinmaksuajan tuuli- ja aurinkovoimalle ja (pien)ydinvoimalle.

Veli-Pekka Tynkkysen kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä