Varaudu yllätyksiin

Ladattavat tiedostot

Uusi Länsi -EVA Raportti

Uusi Länsi -raportissa kirjoittavat Edward Lucas, Risto E.J. Penttilä, Kristi Raik, Aki Kangasharju, Tuomas Forsberg, Sanna Kurronen, Mikael Mattlin, Veli-Pekka Tynkkynen, Tomas Ries, Heli Simola, Sinikukka Saari sekä François Heisbourg

Lataa

Suomi jätti hakemuksen Nato-jäseneksi 18. toukokuuta 2022. Venäjä on jo ennen hakemuksen jättöä kertonut vastaavansa Suomen mahdolliseen jäsenyyteen ”sotilasteknisin” toimin viitaten todennäköisesti lähellä rajaa sijaitsevien Venäjän tukikohtien sotilaallisen varustautumiseen ja sotilaiden määrän kasvattamiseen. Myös ennestään tutut tyytymättömyyden signalointitavat kuten ilmatilan loukkaukset ja paikallinen GPS-häirintä saattavat lisääntyä. Muutama ilmatilan loukkaus havaittiinkin pitkän tauon jälkeen huhti-toukokuussa ennen Nato-hakemuksen jättämistä. Vahvempaa sotilaallista uhittelua on yleisesti pidetty hyvin epätodennäköisenä;
etenkin kun Venäjän sotilaalliset voimavarat on nyt keskitetty raakaan ja laittomaan hyökkäyssotaan Ukrainassa.

Monet kommentoijat ovat esittäneet, että hakemuksen jätön ja sopimuksen lopullisen hyväksymisen väliin jäävä aika on korkean vaaran aikaa Suomelle, erityisesti niin sanottujen hybriditoimien osalta. Samanaikaisesti kuitenkin tiedämme, että vaikka Naton viides artikla nostaa sotilaallisten toimien kynnyksen Nato-maata vastaan erittäin korkealle, Nato ei ole ensisijainen organisaatio lähes jatkuvasti tapahtuvan hybridivaikuttamisen torjunnassa. Voidaankin todeta lähes varmasti, että hybridipainostusta tapahtuu myös Nato-jäsenyyden jälkeen.

Hybriditoimet viittaavat ei-konventionaalisiin, yllättäviin painostuskeinoihin millä tahansa talouden tai yhteiskunnan sektorilla. Nämä toimet voivat olla joko laillisia tai laittomia, keskeistä on poliittinen vaikuttamispyrkimys manipulaation ja hämäyksen avulla. Yllättävä hybriditoimi tähtää tyypillisesti yhteiskunnan hämmentämiseen ja tavanomaisten prosessien sotkemiseen; usein tuloksena on epäluulon kylväminen ja yhteiskunnallisen luottamuksen rapautuminen tavalla tai toisella. Toisaalta joskus tarkoituksena on saada joku paikallinen toimija käyttäytymään Venäjän päämäärien mukaisella tavalla, usein itse sitä tiedostamatta.

Hybriditoimille tyypillistä on manipulaatio ja hämääminen.

Venäjän tyypillisiä Suomeen kohdistuvia hybriditoimia ovat painostukselliset eleet, joilla signaloidaan tyytymättömyyttä johonkin yksittäiseen tapahtumaan. Esimerkiksi huhtikuun alussa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin puhuessa etäyhteydellä Suomen eduskunnalle Suomeen kohdistui palvelunestohyökkäyksiä ja ilmatilan loukkaus. Kumpikaan toimi ei uhannut Suomen toimintakykyä käytännössä millään tavalla, joten kyse oli lähinnä viestinnällisestä toimesta.

Moskovan ensireaktio oli laimea

Monet ovat olleet yllättyneitä Suomen Nato-jäsenyyshakumusta seuranneen Venäjän ensireaktion laimeudesta. Pian hakemuksen jätön jälkeen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi Suomen mahdollista jäsenyyttä kertoen sen muuttavan käytännössä hyvin vähän mitään. Kremlin tiedottaja Maria Zaharova puolestaan totesi, ettei Suomen Nato-aikeita voi verrata Ukrainan vastaaviin, sillä Suomi ei hänen mukaansa esitä Venäjän haltuun ottamien alueiden palautusta itselleen, eikä Suomessa ole äärinationalistisia pataljoonia eikä ”Pentagonin biologisia laboratorioita” – kuten Zaharova väittää Ukrainassa olevan. Presidentti Putin puolestaan kuittasi omasta puolestaan, ettei Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyys ole Venäjälle ongelma, vaikka pitääkin Pohjoismaiden päätöstä virheenä.

Suomen kansa veti poliittisen eliitin mukaan muutokseen.

Syitä Venäjän hybridivaikuttamisen maltillisuuteen on monia. Esimerkiksi informaatiovaikuttaminen toimii parhaiten tilanteessa, jossa yleisessä mielipiteessä tai yhteiskunnassa ylipäätään on suuria kuiluja tai kilpailevia narratiiveja. Tällaisessa tilanteessa disinformaatiolla ja erilaisilla poliittisilla manipulaatioyrityksillä on mahdollista hämmentää yhteiskunnallista keskustelua ja repiä äärilaitoja kauemmaksi toisistaan. Venäjän näkemyksiä myötäileviä tai Venäjän toimintaa Ukrainassa jollakin tavalla ymmärtäviä on Suomessa vähän, jopa venäläistaustaisen vähemmistön parissa.

Venäjän armeijan moukaroidessa Ukrainaa suomalainen ulkopoliittinen narratiivi tiivistyi ja yhdistyi lähes koko kansan näkemykseksi Natoon liittymisen kiireellisyydestä. Kansa veti poliittisen eliitin mukaan nopeaan muutokseen: laaja ja nopea mielenmuutos tuli yllätyksenä suomalaisille päätöksentekijöille – puhumattakaan venäläisistä. Laaja parlamentaarinen Nato-keskustelu pysyi alusta loppuun rakentavana ja yksituumaisuus vahvistui sen kautta entisestään. Informaatiovaikuttamiseen tarvittavia suurempia säröjä ja railoja ei tämänvuotisesta Natokeskustelusta löytynyt.

On kuitenkin hyvä varautua myös siihen, että Venäjä voi pyrkiä sekoittamaan Suomen Nato-jäsenyyden askelmerkkejä myös ulkoa käsin; esimerkiksi manipuloimalla yksittäisten Nato-maiden poliittista prosessia tai istuttamalla paikkansapitämättömiä tarinoita Suomen tilanteesta. Tällaisen toiminnan päämääränä voi olla hakuprosessin pitkittäminen. Toistaiseksi Nato-maista kuitenkin vain Turkki on vastustanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, ja todennäköisesti se on tehnyt näin täysin omista lähtökohdistaan ilman Venäjän vaikutusta.

Venäjä joutuu itse syömään pilaantuneet porkkanansa

Venäjän tehokkain hybridivaikuttamisen väline Suomessa ovat olleet perinteisesti kaupalliset suhteet, ei niinkään suora taloudellinen vaikuttaminen vaan pikemminkin taloudelliset porkkanat – ja etenkin pelko etujen menettämisestä. Suomen talous ei enää ole riippuvainen Venäjän-kaupasta samaan tapaan kuin esimerkiksi 1980-luvulla, mutta tästä huolimatta Suomen taloudelliset suhteet Venäjän kanssa ovat tiiviimmät ja laajemmat kuin vaikkapa muiden Pohjoismaiden. Suomen teollisuus on esimerkiksi hyötynyt venäläisen kaasun edullisista hinnoista ja lentoliikenne kilpailijoita paremmista ylilentosopimuksista Venäjän kanssa. Edut eivät ole elintärkeitä, mutta ne ovat antaneet Suomelle kilpailuetuja, joista on luonnollisesti vaikea omaehtoisesti luopua.

Venäjän kaupan riskit olivat jo lauenneet ennen Natoprosessin käynnistymistä Venäjän sotatoimien seurauksena. Heti helmikuussa EU-tasolla päätettiin laajamittaisista pakotteista, joiden teho oli moninkertainen verrattuna esimerkiksi vuonna 2014 asetettuihin pakotteisiin. Pakotteet, Venäjän koventunut informaation manipulointi ja sisäinen kontrolli sekä sotatoimet Ukrainassa itsessään nostivat Venäjän maariskin äärimmilleen. Tässä tilanteessa monet länsimaiset yritykset päättivät lopettaa toimintansa Venäjällä ja kotiuttaa investointejaan. Jääminen Venäjän markkinoille oli haastavaa myös julkisen paineen vuoksi.

Vaikka Suomen ja Venäjän kaupalliset suhteet ovat pakotteiden ja niiden epäsuorien vaikutusten takia pitkälti jäissä, energiakauppa on toistaiseksi jätetty pakotteiden ulkopuolelle. Venäjä on kuitenkin vaatinut kaasuja öljykaupan maksamista ruplilla sopimuksiin kirjattujen länsivaluuttojen sijaan. Osa EU-maista on käytännössä myöntynyt Venäjän vaatimuksiin, osa – kuten Suomi – tulkitsee sopimuksia kirjaimellisemmin. Venäjä katkaisi kaasuntoimitukset Suomeen toukokuussa vedoten Gasumin haluttomuuteen maksaa toimituksia ruplissa; yhtiö puolestaan kertoo Gazpromin kanssa olevan muitakin erimielisyyksiä.

Ruplavaatimus näyttäytyy keinona aiheuttaa eripuraa.

Venäjän ruplavaatimus näyttäytyy keinona, jolla ensisijaisesti halutaan luoda erimielisyyksiä eurooppalaisten toimijoiden välille. Geoekonomisessa ajattelussa taloudelliset riippuvaissuhteet luovat mahdollisuuksia poliittiseen vaikuttamiseen joko painostamalla tai etuja lupaamalla – ja hyvin usein molempia yhtäaikaisesti, mutta eri toimijoille.

Suomi on perinteisesti löytynyt etuja saaneiden leirissä, mutta tällä kertaa poikkeuksia ei ole luvassa. Venäjä on tähän mennessä lopettanut kaasun ja sähkön toimitukset Suomeen, ja todennäköisesti myös kivihiilen ja öljyn toimitukset katkeavat lähitulevaisuudessa. Moskovan toimet tähtäävät ensisijaisesti oman aseman korostamiseen ja EU-maiden välisten ristiriitojen lietsomiseen. Kolikon kääntöpuoli on se, että pitkäaikaiset riippuvuussuhteet katkeavat, ja Venäjän toimet kirittävät pysyvämpää muutosta Suomen ja muiden EU-maiden energiapolitiikassa. Pidemmällä aikavälillä häviäjä on Venäjä itse. Uudessa tilanteessa yhteistyö myös Rosatomin kanssa on jäissä, ja sodan loputtuakin yhteistyöhön tuskin palataan, sillä se loisi Suomen turvallisuutta heikentävän pitkäaikaisen riippuvuussuhteen Venäjään. Rosatom on Venäjän valtion kokonaan omistama yritys, joka sodan aikana on toiminut kutsumatta ja laittomasti Ukrainan alueella ja jonka ulkomaan toiminnoilla Venäjän rikollisia sotatoimia rahoitetaan. Hanhikiven voimalahanke on ollut Suomelle karu oppitunti strategisella sektorilla toimivien yksityisten toimijoiden turhan keveistä riskiarvioista. Nyt Suomen lainsäädäntöä pyritään korjaamaan siten, että huoltovarmuuden kannalta erittäin kriittisiin yrityksiin kohdistuvaa viranomaisvalvontaa tehostetaan.

Valmistaudu yllätykseen

Kuten totesin alussa, Nato-jäsenyys ei poista Venäjän hybridiuhkaa. Vaikka monet riippuvuussuhteet ovat höllentyneet tai katkenneet Venäjän sotatoimien seurauksena, Venäjä on ja pysyy Suomen naapurimaana ja mahdollisuuksia hybridipainostukseen löytyy kyllä. Hybridikeinoja varioidaan loputtomiin, ja tärkeintä on sisäistää kokonaisvaltainen ja ennakoiva hybridivarautumisen ajattelutapa, joka perustuu omien haavoittuvaisuuksien jatkuvaan arviointiin ja riskien hallintaan.

Ennakkoon käydyssä keskustelussa Venäjän mahdollisista toimista nostettiin erityisesti rajanhallintaan liittyvät kysymykset. Tämä on luonnollista, sillä talvella 2015–2016 turvapaikanhakija-aallon aikana Venäjä tuntui testaavan Suomen reagointitapaa muuttamalla omia vuosikymmenten aikana vakiintuneita rajakäytäntöjään ilman ennakkovaroitusta. Lisäksi vuonna 2021 Valko-Venäjä ohjasi turvapaikanhakijoita Puolan vastaiselle rajalle huomattavasti edellistä systemaattisemmassa hybridioperaatiossa. Vaikka rajakäytäntöjen muutoksiin on epäilemättä hyvä varautua, on kuitenkin syytä myös muistaa, että hybridivaikuttamisen keskeisin piirre on yllätyksellisyys.

Varautuminen ei siis voi olla lista yksittäisistä varautumistoimista, jotka perustuvat jo nähtyihin vaikuttamistapoihin. Tärkeämpää on systemaattisesti selvittää omat riippuvaisuudet, heikkoudet ja Venäjän mahdolliset vipuvarret: Millä tavalla täysin hypoteettisissa ja ennenkuulumattomissa tilanteissa toimittaisiin? Miten toimitaan, mikäli Venäjä ottaa haltuunsa suomalaisten yritysten omaisuutta Venäjällä tai uhkaa suomalaisia toimijoita tekaistuilla oikeusprosesseilla? Millä tavalla Venäjä voi pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi keskusteluun Ahvenanmaan asemasta ja sopimusten tulkinnasta? Miten Saimaan kanavan vuokrasopimuksen riitauttaminen vaikuttaisi paikalliseen talouskehitykseen? Toimivatko huoltovarmuutemme kannalta keskeiset merireitit kaikissa tilanteissa, ja miten niiden toimintaa voidaan mahdollisesti häiritä? Listaa mahdollisista ja hyvin epätodennäköisistäkin uhista voi ja pitäisi jatkaa edelleen sekä päivittää jatkuvasti. Tärkeää on erityisesti se, että varautuminen ei perustu vain todennäköisyyslaskemiin. Kaikkein vaarallisimpia uhkia ovat epätodennäköiset, nopeasti etenevät ja vaikutuksiltaan erittäin laaja-alaiset hybridioperaatiot, joihin ei ole varauduttu laisinkaan.

Sinikukka Saaren kirjoitus on julkaistu EVA Raportissa Uusi Länsi. Koko raportin pääsee lukemaan tästä