
Osaajien houkuttelu Suomeen edellyttää uutta työnhakuviisumia
Mediamateriaalit

Työikäisten (18–64-vuotiaat) määrän kehitys: kantaväestö ja maahanmuuttajat 1990–2020 (1990=0, 1 000 henkilöä)

Näin maahanmuutto pelastaa Suomen. EVA Analyysin Jäähyväiset nuivuudelle ovat kirjoittaneet ekonomisti Sanna Kurronen ja konsultti Jussi Pyykkönen.
”Suomalaisten hyvinvoinnin parantaminen edellyttää lisää työllisiä. Koska työikäinen väestö supistuu, välttämätön tapa lisätä työllisten määrää on osaamisperusteisen maahanmuuton lisääminen ”, sanoo Kurronen.
Kurronen ja Pyykkönen ehdottavat kymmenen kohdan ohjelmaa, jolla Suomeen saadaan 100 000 uutta työllistä. Työnhakuviisumin lisäksi he ehdottavat opiskelijoiden houkuttelemista Suomeen, osaajien houkuttelemista Suomen lähialueilta ja EU:sta, kielivaatimuksien höllentämistä, kotouttamista työelämässä kurssien sijaan, maahanmuuttajataustaisten lasten koulutukseen satsaamista, pakolaistaustaisten työkyvyn vahvistamista, naisten työllisyyden hyötyjen korostamista, kotihoidon tuen poistamista ja yhteiskunnallisen osallistumisen helpottamista.
”Osaajista kilpailevat maailmalla kaikki muutkin, joten Suomen on keskityttävä tekemään Suomeen muutto mahdollisimman helpoksi osaajille ja edistettävä perheiden viihtymistä”, sanoo Pyykkönen.
Sanna Kurronen, Jussi Pyykkönen: Jäähyväiset nuivuudelle -EVA Analyysi tiistaina 2.11. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: ekonomisti Sanna Kurronen, sanna.kurronen@eva.fi tai +358 50 589 8886, konsultti Jussi Pyykkönen, PTCServices Oy, jussi.pyykkonen@ptcs.fi tai +358 44 023 91 49
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28
EVA järjestää aiheesta webinaarin tiistaina 2.11. kello 13–14, jossa aiheesta keskustelevat EVAn johtaja Emilia Kullaksen johdolla EVAn ekonomisti Sanna Kurronen, konsultti Jussi Pyykkönen, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ja sisäministeri Maria Ohisalo. Median edustajat voivat ilmoittautua viestintäpäällikkö Heini Larrokselle
Mediamateriaalit

Työikäisten (18–64-vuotiaat) määrän kehitys: kantaväestö ja maahanmuuttajat 1990–2020 (1990=0, 1 000 henkilöä)

Näin maahanmuutto pelastaa Suomen. EVA Analyysin Jäähyväiset nuivuudelle ovat kirjoittaneet ekonomisti Sanna Kurronen ja konsultti Jussi Pyykkönen.