Energiakriisi vauhdittaa ihmisten ilmastotoimia, vaikka huoli ilmastosta hiipuu

Ladattavat tiedostot

Tee se itse ilmastopolitiikkaa -EVA Analyysi

Energiakriisi vauhdittaa ihmisten ilmastotoimia, vaikka huoli ilmastosta hiipuu. EVA Analyysin Tee se itse ilmastopolitiikkaa on kirjoittanut toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Lataa

EVA Analyysin Tee se itse ilmastopolitiikkaa kuvioliite

Lataa

Ilmastonmuutos pitää yhä pintansa suomalaisten keskeisenä huolenaiheena, mutta sen painoarvo suomalaisten asennemaailmassa on kärsinyt viime vuosien suurten kriisien melskeissä. Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä näiden aiheuttamat energia- ja taloushuolet ovat kukin vuorollaan tuoneet kansalaisille uusia huolenaiheita ja vähentäneet ilmastonmuutoksen osakseen saamaa huomiota. Syksyn 2022 Arvo- ja asennetutkimus paljastaakin, että suomalaisten into torjua ilmastonmuutosta on vähentynyt. Samalla ihmiset kuitenkin pitävät aiempaa useammin mahdollisena monien henkilökohtaisten ilmastotoimien tekemistä arjessaan.

Kaksi kolmasosaa (66 %) suomalaisista pitää ilmastonmuutosta aikamme suurimpana ympäristöuhkana, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa (Kuvio 1). Toista mieltä on vajaa neljäsosa (23 %).

Kuvio 1.

Ilmastonmuutosta aikamme suurimpana ympäristöuhkana pitävien osuus on vähentynyt vuodessa viisi prosenttiyksikköä, ja vastaava muutos havaittiin myös koronapandemian alettua keväällä 2020. Vaikka nämä muutokset ovat pieniä, osoittavat ne silti, että yllättävillä uusilla kriiseillä on taipumus viedä huomiota ilmastonmuutoksen kaltaisilta kestohuolenaiheilta. Vielä kevään 2019 eduskuntavaalien alla 75 prosenttia suomalaisista piti ilmastonmuutosta keskeisimpänä ympäristöuhkana.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksessa vuosituhannen alkuvuosista lähtien käytetty ilmastonmuutosväittämä on osoittautunut hyväksi akuutin ilmastohuolen mittariksi, sillä se asettaa puntaroitavaksi sekä ilmastonmuutoksen merkityksen suhteessa muihin ympäristöhuoliin että tarpeen nopeisiin ilmastotoimiin. Ilmastonmuutos nousi keskeisimmäksi ympäristöuhaksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen, kun siitä tuli suurten ilmastokokousten myötä keskeinen maailmanlaajuinen poliittinen puheenaihe. Montrealin ilmastokokous järjestettiin vuonna 2005 ja Kööpenhaminan ilmastokokous vuonna 2009. Näiden kokousten välissä, vuonna 2006 peräti 86 prosenttia suomalaisista korosti ilmastonmuutoksen uhkaavuutta ja ilmastotoimien tarvetta.

Vuoden 2009 jälkeen havaittuun ilmastohuolen hiipumiseen vaikutti todennäköisesti samana vuonna alkanut pitkä taantuma. Ilmastohuolen voimakkuudella näyttäisikin olevan yhteys myös siihen, kuinka akuutteja talouden huolet ovat kulloinkin suhteessa ympäristöhuoliin.

Pitkän taantuman jälkeen ilmastohuoli oli jälleen korkealla tasolla vuosina 2016 ja 2019. Vuonna 2016 solmittiin myös Pariisin ilmastosopimus, ja huolen kasvuun vaikutti myös IPCC:n 1,5 asteen erityisraportin julkaiseminen vuonna 2018. IPCC:n kuudennen arviointisyklin raporti synteesiosio on tarkoitus julkaista keväällä 2023.

Ilmastohuoli politisoituu

Samaan aikaan, kun huoli ilmastonmuutoksesta pysyy suomalaisten mielessä yhtenä merkittävimmistä elämään vaikuttavista uhista, sen merkitys on viime vuosina hieman vähentynyt suhteessa talouskysymyksiin. Toisaalta ilmastohuolen laantumista selittää myös aiheen politisoituminen.

Vielä vuonna 2006 ilmastonmuutos oli huoli, jonka enemmistö jakoi puoluekantaan katsomatta, nyt hajontaa näkemyksissä esiintyy niin puoluekannan kuin väestöllisten taustatekijöidenkin perusteella.

Ehdottominta ilmastohuoli on vihreiden (99 % samaa mieltä) ja vasemmistoliiton (97 %) kannattajissa, joista käytännössä kaikki pitävät ilmastonmuutosta aikamme suurimpana ympäristöuhkana, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä toimiin kaikkialla (ks. erillinen Kuvioliite). Kauaksi eivät jää myöskään RKP:n (93 %) ja SDP:n (87 %) kannattajat. Näiden puolueiden kannattajia paljon vähäisempää ilmastohuoli on kokoomuksen (69 %), keskustan (60 %) ja Liike Nytin (64 %) kannattajien keskuudessa. Kristillisdemokraattien kannattajista vain kolmasosa (32 %) kokee ilmastonmuutoksen akuutiksi uhaksi.

Selvimmin kuitenkin ilmastonmuutosskeptisyys paikantuu perussuomalaisten kannattajiin, joista vain reilu viidennes (22 %) pitää ilmastonmuutosta pikaisia toimia edellyttävänä ympäristöuhkana, ja 64 prosenttia ei pidä.

Vielä vuonna 2006 perussuomalaistenkin äänestäjistä 87 prosenttia piti ilmastonmuutosta aikamme suurimpana ympäristöuhkana. Suureen muutokseen lienee vaikuttanut toisaalta puolueen profiilin ja kannattajapohjan muuttuminen samalla, kun siitä tuli yksi suurista puolueista.

Muiden puolueiden jakaessa näkemyksen pikaisesta tarpeesta ilmastotoimille, perussuomalaiset on esiintynyt selvästi torjuvammalla linjalla suhteessa ilmastotoimiin, vaikkei puolueena kyseenalaista ilmastonmuutoksen olemassaoloa.

Perussuomalaisten ilmastotoimia kyseenalaistava linja on todennäköisesti saanut aikaan paitsi ilmastoskeptikoiden siirtymistä perussuomalaisten kannattajiksi, myös sen, että yhteisen ilmastonmuutoksen vastaisen rintaman sijaan aiheesta on tullut mielipiteitä kuumentava ja kärjistävä profiiliaihe tietyille puolueille. Polarisaatio saattaa vieraannuttaa muita puolueita äänestäviä aiheesta, eikä koko väestön tasolla mitattu ilmastohuoli siksi ole enää aivan huippuvuosien lukemissa. Tämä muutos suhteessa aiempaan näkyy kaikkien ilmastonmuutosta koskevien Arvo- ja asennetutkimuksen väitteiden kohdalla.

Viime aikoina ilmastonmuutoksen ohella on julkisessa keskustelussa korostettu biodiversiteetin heikentymisen eli luontokadon uhkaa. Tämä ei kuitenkaan näyttäisi syrjäyttävän ihmisten mielissä ilmastouhan ensisijaisuutta, sillä ilmastosta eniten huolissaan olevien vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa näkemys kiireellisistä toimista on vain vahvistunut yli ajan.

Ilmaston lämpeneminen vauhdittaa luontokatoa ja toisinpäin, joten ilmiöt ovat vaikeasti irrotettavissa toisistaan. Tämä selittänee sitä, että luontokadon korostuminen julkisessa keskustelussa ei näytä vähentävän ilmastonmuutoksen ensisijaisuutta ympäristöhuolenaiheena.

Naiset (73 %) suhtautuvat ilmastonmuutokseen aikamme suurimpana ympäristöuhkana miehiä (58 %) selvästi vahvemmin. Ilmastohuoli on ikäryhmistä laajinta 18–25-vuotiaiden ryhmässä (75 %) ja vastaavasti sosioekonomisista ryhmistä opiskelijoilla (77 %). Ilmastohuoli kasvaa selvästi koulutuksen myötä, sillä akateemisesti koulutetuista 83 prosenttia on väittämän kanssa samaa mieltä ja peruskoulun varassa olevista vain 44 prosenttia.

Tuumaustauko jakaa mielipiteet

Nyt havaittua ilmastohuolen hienoista hiipumista syksyn 2021 lukemista selittänee Venäjän Ukrainan-hyökkäyksen aiheuttama energiakriisi, joka nosti vuoden 2022 keväällä polttoaineiden ja syksymmällä sähkön hinnan paikoitellen ennätyksellisen korkeaksi.

Vaikka selvä enemmistö pitää energian kohonneita hintoja uhkaavina talouden ja toimeentulon kannalta suomalaisille ylipäänsä ja lähes puolet myös omalla kohdallaan10, suomalaisten enemmistö ei laittaisi ilmastopolitiikkaa jäähylle.

Silti melko moni, 44 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastopolitiikka ja ilmastotoimet tulee laittaa nyt tauolle, koska tarvitsemme käyttöömme kaiken saatavilla olevan energian (Kuvio 2). Mielipiteet tuumaustauosta jakaantuvat täysin, sillä toista mieltä on yhtä suuri joukko (44 %).

Kuvio 2.

Tulos heijastelee kansalaisten näkemysten kaksijakoisuutta suhteessa kohonneisiin energian hintoihin. Varsin moni nimittäin on myös sitä mieltä, että energian hinnannousussa on myös hyvät puolensa, koska se pakottaa säästämään energiaa ja nopeuttaa siirtymistä pois fossiilisista energianlähteistä.

Näkemysten kahtiajakautumisen takana piilevät väestöryhmien väliset suuret näkemyserot (ks. eva-Kuvioliite). Miesten (54 %) enemmistö kannattaa ilmastotoimien laittamista tauolle, mutta vain kolmasosa (34 %) naisista on samaa mieltä. Varttuneempien (yli 46-vuotiaiden) enemmistö kallistuu tauon pitämiseen ilmastotoimista, mutta heitä nuoremmat ovat selvästi pidättyväisempiä. 18–25-vuotiaista vain 23 prosenttia ja opiskelijoista vastaava osuus (22 %) laittaisi ilmastopolitiikan tauolle, ja selvä enemmistö heistä torjuu ajatuksen. Ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevista lähes kaksi kolmesta (64 %) laittaisi ilmastopolitiikan tauolle, kun akateemisesti koulutetuista tällä kannalla on vain reilu neljäsosa (27 %). Myös asuinpaikkakunnalla on väliä, sillä pienemmillä (alle 30 000 asukkaan) paikkakunnilla asuvien enemmistö kallistuisi tauon kannalle, kun taas suurissa (yli 80 000 asukkaan) kaupungeissa asuvien enemmistö torjuu ilmastopolitiikan tauon.

Suurimmat näkemyserot paikantuvat eri puolueiden kannattajiin. Perussuomalaisten kannattajat erottuvat muista ryhmistä: peräti 90 prosenttia kannattaa taukoa ilmastopolitiikkaan ja -toimiin. Enemmistö myös Liike Nytin (75 %), kokoomuksen (53 %) ja keskustan (52 %) kannattajista toivoo ilmastopolitiikkaan tuumaustaukoa ja kristillisdemokraattien kannattajistakin puolet (50 %). Torjuvalla kannalla ilmastopolitiikan jäähyyn ovat enemmistöt SDP:n (54 % vastustaa), RKP:n (66 %), vasemmistoliiton (87 %) ja vihreiden (91 %) kannattajista.

Suhtautuminen ilmastopolitiikkaan on akuutin energiakriisin oloissa käymistilassa, ja näkemykset näyttäisivät jakaantuvat aiempaa enemmän kahteen lähes tasavahvaan leiriin.

Tästä kielii myös se, että enää vain 42 prosenttia on sitä mieltä, että Suomella on moraalinen velvollisuus toimia ilmastonmuutoksen torjunnan eturintamassa (Kuvio 3). Likimain yhtä moni (44 %) torjuu ajatuksen.

Kuvio 3.

Vielä vuonna 2007 selvä enemmistö (62 %) puolsi Suomen asettumista ilmastonmuutoksen torjunnan eturintamaan, mutta ilmastonäkemysten polarisoitumisen myötä into on vuosien varrella laantunut.

Suhtautuminen Suomen velvollisuuteen toimia ilmastonmuutoksen torjunnan kärjessä polarisoituu muiden ilmastotoimia koskevien kysymysten tapaan sukupuolen, iän, koulutuksen, asuinpaikkakunnan koon ja etenkin puoluekannan mukaan (ks. Kuvioliite). Perussuomalaisten kannattajista vain neljä prosenttia pitää ilmastonmuutoksen eturintamassa toimimista Suomen velvollisuutena, ja heidän näkemyksensä ovat täydellisessä ristiriidassa vihreiden (98 %) ja vasemmistoliiton (84 %) kannattajien arvioiden kanssa. Muiden puolueiden kannattajien näkemykset asettuvat näiden ääripäiden välimaastoon. Huomionarvoista kuitenkin on, että SDP:n äänestäjien enemmistö (54 %) pitää ilmastonmuutoksen torjunnan eturintamassa kulkemista Suomen velvollisuutena, mutta kokoomuksen (35 %) ja keskustan (24 %) kannattajien enemmistöt eivät pidä, vaan ne kallistuvat hylkäämään moraalisen velvollisuuden perusteeksi ilmastonmuutoksen torjunnan eturintamassa kulkemiselle.

Yhä harvempi siis katsoo, että Suomella on velvollisuus kulkea ilmastonmuutoksen torjunnan
eturintamassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Suomen ilmastotoimilla koettaisi olevan merkitystä. Vähemmistö (43 %) arvioi, että ilmaston ja merien tila riippuu muista maista, eivätkä Suomi
ja suomalaiset voi tehdä paljoakaan niiden hyväksi (Kuvio 4). Hieman suurempi osa (47 %) on väitteen kanssa eri mieltä eli kokee suomalaistenkin teoilla olevan väliä.

Kuvio 4.

Edelliseen vuoden 2019 mittauskertaan nähden näkemykset eivät ole muuttuneet käytännössä lainkaan, mutta ilmastohuolen huippuvuosiin sijoittuvan vuoden 2009 mittauskertaan nähden Suomen ilmastotoimia isossa kuvassa relevantteina pitävien osuus on pienentynyt. Näkemysten väestöryhmittäinen polarisoituminen vastaa muissa ilmastoväittämissä havaittua.

Valmiina ilmastotekoihin

Laajempaa yksimielisyyttä suomalaisten keskuudessa on sen suhteen, onko vastuu ilmastotoimista päättämisestä ensisijaisesti kansalaisilla itsellään  vai poliittisilla päättäjillä. Enemmistö (59 %) on sitä mieltä, että päättäjien pitää tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittavat ratkaisut ja toimet, eikä niitä voi sysätä yksittäisten kansalaisten vastuulle. Viidesosa (21 %) suosisi päättäjien vastuuttamisen sijaan kansalaisten henkilökohtaisia toimia (Kuvio 5).

Kuvio 5.

Asenteissa on kuitenkin tapahtunut selvä muutos alkuvuodesta 2019 tehtyyn mittauskertaan. Tuolloin nimittäin vielä kolme neljästä (75 %) toivoi päättäjien tekevän ratkaisut ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kansalaisten sijaan. Muutos saattaa olla yhteydessä kansalaisten valmiuteen tehdä omassa elämässään ratkaisuja, joilla samanaikaisesti sekä säästetään kallistuvista energia- ja muista kuluista että pienennetään henkilökohtaista hiilijalanjälkeä. EVAn syksyn 2022 Arvo- ja asennetutkimuksessa tämä valmius osoittautui korkeaksi.

Ilmastonmuutoksesta eniten huolissaan olevat väestöryhmät ovat taipuvaisimpia peräänkuuluttamaan poliitikkojen vastuuta päättämisessä. Näitä ryhmiä ovat erityisesti nuoret, opiskelijat, akateemisesti koulutetut sekä vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat.

Kansalaisia kuitenkin edelleen huolettaa se, ovatko muut yhtä innokkaita ilmastotekoihin kuin he itse. Enemmistö (55 %) on valmiita tekemään ilmastotekoja, jos saa varmuuden siitä, että myös muut kansalaiset ryhtyvät niihin (Kuvio 6). Neljäsosa (26 %) ei olisi valmis ilmastotekoihin siinäkään tapauksessa.

Kuvio 6.

Kahden ja puolen vuoden takaiseen verrattuna vaatimus muidenkin osallistumisesta ilmastotekoihin on hieman hiipunut ja ilmastotoimista kaikissa tilanteissa kieltäytyvien osuus on kasvanut.

Edelleen melko merkittäväksi esteeksi henkilökohtaisille ilmastoteoille piirtyy epätietoisuus siitä, mitä vaikutuksia teoilla on. Puolet (50 %) epäilee, että on vaikea tietää, mikä vaikutus omilla toimilla on, koska ilmastonmuutoksesta ja keinoista, joilla siihen voi vaikuttaa, liikkuu niin paljon epämääräistä tietoa (Kuvio 7). Toisella kannalla on kuitenkin yli kolmasosa (37 %).

Kuvio 7.

Huolimatta monien epävarmuudesta omien ilmastotoimien vaikuttavuuden arvioinnissa, valmius ilmastotoimiin myös oman elintason kustannuksella on pysynyt kohtuullisen korkealla tasolla.

Enemmistö (54 %) on valmiita tinkimään omasta elintasostaan saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi (Kuvio 8). Vain reilu neljäsosa (27 %) ei ole valmiita elintasosta tinkimiseen.

Kuvio 8.

Valmius elintasosta tinkimiseen ympäristön hyväksi on ollut osa Arvo- ja asennetutkimusten kysymyssarjaa niin kauan kuin tutkimusta on tehty vuodesta 1984 alkaen. Pitkä aikasarja kertoo suomalaisten laajasta ja vakaasta sitoutumisesta ympäristönsuojeluun ylipäänsä. Toisaalta pitkä aikasarja heijastelee myös vaihtelua asenteissa, jotka liittyvät muiden huolien korostumiseen eri aikakausina (ks. Taloudellisen kasvun rooli korostuu kriisiaikoina Analyysin s. 9). Valmius tinkiä elintasosta ympäristön hyväksi on notkahtanut säännönmukaisesti taloudellisesti vaikeiden aikojen kuten 1990-luvun alun laman ja vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen. Finanssikriisin jälkeisissä aiempaa hieman vaimeammissa asenteissa saattaa heijastua Suomen julkisen talouden kriisin pitkittyminen, mutta ne vastaavat myös kansalaisten ilmastohuolessa samalla ajanjaksolla nähtyä alenemaa (ks. Kuvio 1 edellä). Tinkimisvalmiuden alenemista voi siksi selittää myös ilmastoaiheen politisoituminen sekä se, että kansalaisten periaatteellista suopeutta toimia ympäristön hyväksi on testattu myös käytännössä ajan myötä lisääntyneiden suojelutoimien, säädösten ja maksujen muodossa.

Valmius tinkiä elintasosta ympäristöongelmien vähentämiseksi on yhteydessä vastaajien ilmastohuoleen ja valmiuteen tehdä ilmastotoimia (ks. Kuvioliite). Naiset (61 %) ovat miehiä (47 %) valmiimpia tinkimään elintasostaan. Iän myötä valmius heikkenee hieman. Erityisen valmiita elintasosta tinkimiseen ovat akateemisesti koulutetut (74 %). Asuinpaikan koolla on merkitystä valmiuteen siten, että yli 8 000 asukkaan paikkakunnilla asuvien enemmistö on valmiita elintasostaan tinkimiseen, mutta alle 4 000 asukkaan paikkakunnilla valmius jää melko vaimeaksi (32 %). Aivan omille lukemilleen tinkimisvalmiudessa yltävät vihreiden (96 %) ja vasemmistoliiton (91 %) kannattajat, kun taas perussuomalaisten kannattajista yli kaksi kolmasosaa (68 %) torjuu tinkimisen.

Elämänmuutos tuntuu monelle vaikealta

Ilmastonmuutosasenteiden summamuuttujatarkastelu kertoo, että into ilmastonmuutoksen torjuntaan on laantunut vuodesta 2019 (ks. Kuvio 9) ja muutos on tapahtunut lähes kaikissa väestöryhmissä (ks. Analyysin Liitekuvio 1). Siitä huolimatta valmius  tehdä henkilökohtaisia ilmastotoimia on vahvaa ja kasvanut aiempaan verrattuna. Näennäisestä ristiriitaisuudestaan huolimatta tämä havainto saattaa vihjata ilmastotoimien jalkautuneen osaksi kansalaisten arkisia valintoja, joita kannustimet ohjaavat julistuksia ja juhlapuheita tehokkaammin.

Kuvio 9.

Osana syksyn 2022 Arvo- ja asennetutkimusta selvitettiin kansalaisten valmiutta ryhtyä erilaisiin ilmastotoimiin kysymällä 14 erilaisen toimen kohdalla, kuinka mahdollisena niiden toteuttamista pitää omalla kohdallaan nykyisessä elämäntilanteessa (Kuvio 12).

Kuvio 12.

Yli kolme neljästä (77 %) pitää mahdollisena energian käytön vähentämistä kotitaloudessaan.

Tämä on yhteydessä suomalaisten osoittamaan laajaan energian säästämisvalmiuteen energiakriisin keskellä. Vain harva (17 %) pitää energian käytön vähentämistä mahdottomana. Sen sijaan joidenkin energiaan liittyvien ilmastotoimien esteeksi voi tulla asumismuoto, kuten havaittiin tämän Arvo- ja asennetutkimuksen energiasäästöä koske pompi tehdä omakohtaisia energiaratkaisuja kuin kerrostaloasujien. Tämä selittää, miksi toisaalta vain 40 prosenttia pitää mahdollisena siirtymistä kotitaloudessa kokonaan uusiutuvan energian käyttöön, ja yhtä moni (40 %) pitää tätä mahdottomana.

Energian säästämisen ohella lähes yhtä moni (75 %) pitää mahdollisena henkilökohtaisten hyödykkeiden kulutuksen puolittamista, eikä kauaksi jää myöskään lentomatkustamisesta luopumista mahdollisena pitävien osuus (71 %). Valmius näihin ilmastotoimiin on melko laajaa väestöryhmään katsomatta.

Lentomatkustamisesta luopumista pidetään jopa selvästi mahdollisempana henkilökohtaisena ilmastotoimena kuin lentomatkojen päästöjen täysimääräistä hyvittämistä lisämaksuilla (55 %). Hiilinielujen kasvattamisen rahoittamista pitää mahdollisena puolet (50 %), eikä ajatus ainakaan kovin monelle (24 %) mahdoton ole.

Enemmistö (52 %) ilmaisee myös pitävänsä mahdollisena lihansyönnistä luopumista, mutta moni (44 %) pitää ajatusta vähintäänkin lähes mahdottomana. Näkemysten jakaantumisen takana piilevät isot väestöryhmittäiset erot valmiudessa luopua lihasta (ks. Kuvioliite). Naisista lähes kaksi kolmesta (64 %) pitää lihansyönnistä luopumista mahdollisena, mutta miehistä vain 39 prosenttia. Lihansyönnistä luopumista mahdollisina pitävien osuus kasvaa selvästi koulutustason noustessa. Ilmastotoimiin muutenkin suurinta valmiutta osoittavat vihreiden (84 %) ja vasemmistoliiton (81 %) äänestäjät ovat innokkaimpia lihansyönnistä luopujia, kun taas perussuomalaisten äänestäjät (84 %) tyrmäävät idean mahdottomana (eri väestöryhmien valmiutta eri ilmastotoimiin on esitelty tarkemmin ss. 13–14).

Lihansyönnin lopettamista vaikeampana rastina näyttäytyy maitotuotteiden käytön lopettaminen. Sitä pitää mahdollisena 43 prosenttia, mutta niukka enemmistö (51 %) toteaa ajatuksen mahdottomaksi. Väestöryhmittäiset jakaumat noudattelevat samoja linjoja kuin lihansyönnin lopettaminen, mutta into luopumiseen jää kaikissa ryhmissä vaisummaksi.

Oman kokonaisuutensa muodostavat asumiseen ja työskentelyyn liittyvät ilmastoteot. Etätyö osoittautui koronapandemian jälkeen varsin suosituksi työskentelyn muodoksi, ja moni osoitti halua jatkaa etätyöskentelyä. Siihen nähden on odotettua, että varsin moni (46 %) pitää mahdollisena siirtymistä mahdollisimman paljon etätöihin. 40 prosenttia ei pidä tätä mahdollisena, mikä liittyy todennäköisesti ennen kaikkea työn paikkariippuvuuteen. Etätyö ei ole mahdollista kaikissa ammateissa.

Sen sijaan kodin tai työpaikan vaihtaminen ilmastotoimena on useimmille mahdottomalta Vähäistä suurempia mahdollisuuksia koetaan kuitenkin autoiluun liittyvissä ilmastotoimissa.  40 prosenttia pitää mahdollisena bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta luopumista. Alle puolet (48 %) pitää ajatusta mahdottomana. Yksityisautoilun lopettamista kokonaan pitää mahdollisena 36 prosenttia, mutta enemmistö (58 %) arvioi sen ainakin lähes mahdottomaksi. Polttomoottoriauton vaihtaminen täyssähköautoon on useimmille (53 %) mahdoton ajatus, mutta kolme kymmenestä (31 %) pitää sitäkin mahdollisena.

Lue koko EVA Analyysi  Tee se itse ilmastopolitiikkaa