Uusi sukupolvisopimus on eläkeuudistus, joka pelastaa julkisen talouden
Ladattavat tiedostot
Eläkeuudistus, joka pelastaa julkisen talouden. EVA Analyysin Uusi sukupolvisopimus ovat kirjoittaneet Jussi ja Topias Pyykkönen.
”Onko sukupolvien välinen sopimus enää reilu?” kysyivät Vesa Vihriälä, Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Roope Uusitalo pohtiessaan koronapandemian jälkeisen Suomen haasteita.
Eläkeläisten määrän voimakas kasvu ja työllisyyskasvun näivettyminen haastavat tuntemamme hyvinvointivaltion perusrakenteet. Jos huoltavien (työlliset) määrä laskee ja huollettavien (ei-työlliset) määrä kasvaa, ovat edessä väistämättä näivettyvät palvelut. Yksinkertainen matemaattinen yhtälö huoltavien ja huollettavien suhteesta ei mene umpeen muuten kuin karsimalla keskeisistä hyvinvointivaltion osa-alueista tai kasvattamalla työllisyyttä huomattavasti ennustettua korkeammaksi.
Hupenevista varoista on tulossa uusi todellisuus niin tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa, poliisien kouluttamisessa kuin tiehankkeissakin. On vaikea nähdä tulevaisuutta, jossa eläkkeiden ulkopuolista sosiaaliturvaa olisi varaa kohentaa tai korkeakoulutukseen panostaa.
Julkisen talouden pysyvä tulojen ja menojen välinen epätasapaino uhkaa kääntää velkaantumisen
hallitsemattomaksi pitkällä aikavälillä. Valtiovarainministeriö arvioi kestävyysvajeen olevan noin neljä prosenttia suhteessa bkt:hen, eli noin 10 miljardia euroa.
Väestön ikääntyminen on näkynyt viime vuosikymmenen aikana erityisesti eläkemenojen kasvuna. Eläkkeet muodostavat neljänneksen kaikista julkisista menoista. Vuosittain eläkeläisille maksettava summa ei ole säästölippaassa odottamassa maksupäivää. Eläkkeet rahoitetaan suurimmalta osin kunkin vuoden työssäkäyvien maksamilla eläkemaksuilla.
Käytännössä eläkemaksut syövät valtion ja kuntien kyvyn kerätä lisää verotuloja. Ikärakenteen heikentyessä yhä isompi siivu työllä kerrytyistä euroista siirretään eläkejärjestelmän tarpeisiin. Eläkemaksujen korotus on käytännössä sama asia kuin työn verotuksen kiristäminen. Se tekee työllistämisestä ja työllistymisestä vaikeampaa. Koska juuri kukaan ei halua kiristää työn verotusta, eläkemaksujen nostaminen luo painetta keventää ansiotuloverotusta. Tämä taas johtaa siihen, että eläkejärjestelmän ulkopuolinen julkinen talous heikkenee entisestään.
Valtiovarainministeriön tuoreimman arvion mukaan ikäsidonnaiset menot olivat vuonna 2019 lähes 30 prosenttia suhteessa bkt:hen. Tulevina vuosina erityisesti hoiva- ja terveysmenoihin kohdistuu kasvupaineita, kun yhä suurempi osa väestöstä on 75 vuotta täyttäneitä. Kun tämä ikäpyykki ohitetaan, pitkäaikaishoivan tarve kasvaa merkittävästi. Tulevien vuosikymmenten menopaine on huomattava, koska ikärakenteemme on armoton: 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa yli 500 000:lla seuraavan 50 vuoden aikana.
Työmarkkinajärjestöt sopivat edellisestä eläkeuudistuksesta vuonna 2014, ja se astui voimaan 2017. Tätä edeltävä uudistus sovittiin vuonna 2001, ja se astui voimaan 2005. Yhteistä eläkeuudistuksissa oli se, että työmarkkinajärjestöt käytännössä sopivat keskenään eläkeuudistuksen keskeiset periaatteet ensisijaisesti eläkejärjestelmän tarpeita ajatellen. Muiden politiikkalohkojen rooliksi jäi sopeutua siihen, mitä eläkeuudistuksen vaikutuksien jälkeen käteen jäi. Eläkejärjestelmä ei kuitenkaan ole kokonaisuus, jota voisi tarkastella irrallaan muusta julkisen talouden kokonaisuudesta. Jatkossa eläkejärjestelmää pitää uudistaa julkisen talouden kestävyys edellä.
Jos asiaa tarkastellaan koko julkisen talouden näkökulmasta, on itsestään selvää, että yksi 2000-luvun suurimmista virheistä on ollut se, että Suomen suurimmat ikäluokat (40- ja 50-luvuilla syntyneet) päästettiin eläkkeelle noin 60-vuotiaina. Monet heistä voisivat edelleen olla kantamassa kortensa kekoon yhteisen hyvän vuoksi.
Kuten valtioneuvoston kanslian tuoreessa väestöpoliittisessa selvityksessä kuvataan, 65–74-vuotiaiden ikäryhmässä on nykyään runsaasti varsin toimintakykyisiä ihmisiä. He ovat terveytensä ja elämäntapojensa puolesta pikemmin myöhäiskeski-ikäisiä kuin vanhoja. He ovat myös useammin auttajia ja hoitajia kuin autettavia ja hoidettavia.
Eläkkeistä sovittua on kuitenkin vaikea muuttaa niin juridisista kuin poliittisistakin syistä. Maksussa
olevat eläkkeet ovat vallitsevan tulkinnan mukaan omistusoikeuden lailla perustuslain suojaamia, joten niihin ei voi puuttua, vaikka eläkemaksupaineet nousisivat suuriksi. Tulkinta voisi mahdollisesti muuttua, jos kävisi ilmeiseksi se, että valtio ei kykene enää turvaamaan muita perusoikeuksia.
Eläkejärjestelmämme on kansainvälisessä vertailussa arvioitu kohtuullisen toimivaksi malliksi. Suhteessa muihin eläkejärjestelmiin näin voi hyvinkin olla, mutta silloin ummistamme silmämme nuorempien ikäryhmien tarpeilta. Jos hyvinvointivaltiomme ajautuu nykyistäkin suurempaan kriisiin, lienee väistämätöntä, että eläkkeiden tasoa ja koko nykyisen eläkejärjestelmän oikeutusta tulee tarkastella kriittisesti.
Jos sukupolvien välinen sopimus kirjoitettaisiin uusiksi tänään, ei nykyisen tasoisiin eläkkeisiin suostuttaisi.
Eläkeläisten määrä on kasvanut huimasti
Vuonna 1987 Suomessa oli miljoona eläkeläistä. Vuoden 2019 loppuun mennessä luku on kasvanut lähes 50 prosenttia. Eläkeläisiä on lähes puoli miljoonaa enemmän kuin vuonna 1987 (Kuvio 1). Samaan aikaan työllisyys ei ole kasvanut juuri lainkaan. Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli vain 54 000 työllistä enemmän kuin 1980-luvun lopussa.
Kuvio 1.
Muutos johtuu siitä, että ikääntyneet ikäluokat ovat merkittävästi suurempia kuin nuoremmat. Suurimmat ikäluokat ovat 2020-luvulle tultaessa ehtineet yli 55 vuoden ikään. Tämä on taloudellisen huoltosuhteen (kuinka monta työllistä väestössä on suhteessa ei-työllisiin) näkökulmasta ongelmallista, koska työllisyysaste alkaa pienentyä jyrkästi 55 ikävuodesta eteenpäin (Kuvio 2).
Kuvio 2.
55 vuotta täyttäneitä suomalaisia on tällä hetkellä kaksi miljoonaa (Kuvio 3). Heistä kolme neljästä on eläkkeellä. Eläkkeelle jäädään keskimäärin kaksi vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Vuonna 2020 suomalaiset siirtyivät työeläkkeelle keskimäärin 61,9-vuotiaina. Samana vuonna nuorimmat vanhuuseläkkeeseen oikeutetut olivat alkuvuonna 1957 syntyneitä. Heidän vanhuuseläkeikänsä on 63 vuotta ja 9 kuukautta. Vuonna 1987 työllisiä oli 2,3 yhtä eläkeläistä kohti. Vuoteen 2000 mennessä työllisiä oli enää 2,0 yhtä eläkeläistä kohden. Viime vuonna työllisiä oli enää 1,6 suhteessa eläkeläisiin. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 2030 työllisiä on 1,46 eläkeläistä kohden. 60 vuoden päästä suhdeluku on enää 1,08 työllistä eläkeläistä kohden (Taulukko 1 EVA Analyysin sivulla 5). Jos mitään ei tehdä, eläkeläisten määrä lähenee hiljalleen työllisten määrää.
Kuvio 3.
Julkisen talouden pelastava eläkeuudistus
Suomen tarvitaan päivitetty eläkeuudistus. Aiemmat kaksi eläkeuudistusta murensivat sukupolvien välistä sopimusta. Viimeisimmässä eläkeuudistuksessa sovittiin, että vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikäraja kytketään elinajan keskimääräiseen kehitykseen vuodesta 2030 alkaen. Nykytilanteen keskeinen ongelma on se, että ihmiset jäävät keskimäärin eläkkeelle ennen alinta eläkeikää. Tarvitsemme eläkeuudistuksen, jonka myötä työurat jatkuvat aidosti pidempään ja joka on oikeudenmukainen sukupolvien välillä. Nimitämme ehdotusta uudeksi sukupolvisopimukseksi.
Uuden sukupolvisopimuksen kokonaisuus
1 Eläkeikä sidotaan taloudelliseen huoltosuhteeseen
Mikäli työllisten määrä suhteessa huollettaviin ei ole kestävällä tasolla, nostetaan automaattisesti eläkeikää siten, että kestävä taso saavutetaan.
2 Eläkeputkisto poistetaan kokonaisuudessaan
Eläkeputkiston poistaminen kokonaisuudessaan tarkoittaisi varsinaisen eläkeputken ja siihen liittyvän erityislainsäädännön poistamisen lisäksi sitä, että ansiosidonnaisesta ei kertyisi jatkossa eläkettä, työkyvyttömyyteen liittyvää lainsäädäntöä muutettaisiin sekä työttömyysjaksojen ketjuttamiseen
puututtaisiin.
3 Työeläkeindeksi muutetaan kuluttajahintaindeksiksi
Eläkeläiset töihin
Vaikka suurimmat ikäluokat on päästetty jo eläkkeelle, voivat he edelleen olla myös hyvinvointivaltion rahoittajia. Suomessa on perinteisesti suhtauduttu työllisyyteen ja eläkkeeseen jokotai-kysymyksenä. Töitä tehdään täysillä tai sitten ei ollenkaan. Tämä ei ole toimintakykyisten 65–74-vuotiaiden suhteen järkevä lähestymistapa. Suuri osa heistä elää vielä aktiivista elämänvaihetta ja heillä voisi olla paljon annettavaa työelämässä.
Lue lisää EVA Analyysista Uusi sukupolvisopimus