Eläkemenojen kasvu voi johtaa hyvinvointivaltion alasajoon

Lue EVA Arvio tästä

Eläkemaksujen noidankehä -EVA Arvio

Eläkemenojen kasvu voi johtaa hyvinvointivaltion alasajoon. EVA Arvion on kirjoittanut ekonomisti Sanna Kurronen.

Lataa

Eläkepommi oli väärä kielikuva. Eläkemenojen kasvu ei ole räjäyttänyt mitään, vaan ottanut hyvinvointivaltiosta hitaasti kiristyvän kuristusotteen. Julkisista menoista eläkkeisiin menee jo lähes neljännes. Julkiset menot eivät voi kasvaa rajatta, joten jostain muusta on tingittävä. Kun surkeaan väestökehitykseen yhdistetään pian 15 vuotta jatkunut olematon talouskasvu sekä pohjalle kasautunut velka, hyvinvointivaltion pelastaminen voi osoittautua mahdottomaksi. Menot kasvavat ja tulot pienenevät, kun hyvinvointivaltio eläköityy.

Toisin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä, hyvinvointivaltiota ei ole ajettu alas viimeisten vuosikymmenten aikana, vaan kasvatettu. Suhteessa talouden kokoon muun muassa sosiaaliset tulonsiirrot sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kasvaneet jatkuvasti. Pieni ja hetkelliseksi jäävä menojen nykäys alaspäin koettiin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana. Silloinkaan menot eivät supistuneet, vaan reipas talouskasvu painoi julkisten menojen bkt-suhdetta hieman alas vuosien 2015–2018 välillä. Vaikka koulutusmenot hieman laskivat, kulutusmenoista suurimmat erät, eli terveys- ja sosiaalipalvelumenot, jatkoivat nousuaan. Sosiaalisten tulonsiirtojen kasvua ylläpiti eläkkeiden nousu.

Hyvinvointivaltion alasajo häämöttää

Ilo julkisen talouden vahvistumisesta jäi lyhyeksi, sillä talouden romahdus rapauttaa koronakriisin seurauksena veropohjaa ja siten julkisen sektorin verotuloja. Verotulot ovat vaikeuksissa ja työttömyys kasvaa. Samaan aikaan julkiset menot kasvavat aiempaa nopeammin työttömyysmenojen ja yritysten koronatukien myötä. Eläkkeisiin heikko suhdanne ei vaikuta, ja ikäsidonnaiset menot jatkavat kasvuaan entistä tahtia.

Ikäsidonnaisiin menoihin lasketaan yleensä eläke-, terveys-, hoiva-, koulutus- sekä työttömyysmenot. Valtiovarainministeriö arvioi, että tänä vuonna ikäsidonnaisten menojen osuus nousee 32 prosenttiin bkt:sta viime vuoden vajaasta 30 prosentista ja jää tälle korkeammalle tasolle koko vuosikymmeneksi.

Eläkemenojen osuus julkisista menoista on noussut 90-luvun lopun 20 prosentista 24 prosenttiin vuonna 2018. Toistaiseksi ikääntymisen kasvaneet menot ovatkin näkyneet eläkemenojen kasvuna, mutta enenevässä määrin myös pitkäaikaishoivan kustannusten kasvu lisää julkisia menoja. Koulutusmenojen supistuminen lähivuosikymmeninä ei anna aihetta riemuun. Se kertoo vain, että lapsia on syntynyt vähän.

Todellinen hyvinvointivaltion alasajo saattaa kuitenkin alkaa pian. Eläkemenojen kasvu rajaa mahdollisuutta kehittää muuta hyvinvointivaltiota. Kun työssäkäyvien palkkasummasta menee eläkkeiden maksuun jo 24,4 prosenttia ja maksua pitäisi edelleen nostaa, mahdollisuus kerätä veroja muihin tulonsiirtoihin ja hyvinvointipalveluihin on rajallinen. Edesmennyt italialainen taloustieteilijä Alberto Alesina nosti tutkimuksissaan esiin eläkemaksuihin liittyvän noidankehän. Kun eläkemaksut tai muu työn verotus nousevat, työntekijöiden palkkaaminen tulee monelle työnantajalle liian kalliiksi. Sen seurauksena nuoret eivät työllisty ja jäävät riippuvaiseksi eläkettä saavista vanhemmistaan. Samalla heikko työllisyystilanne lisää edelleen eläkemaksujen nousupainetta erityisesti Suomen kaltaisessa jakojärjestelmässä, jossa eläkkeet rahoitetaan lähes kokonaan kunkin vuoden työssäkäyvien maksamilla eläkemaksuilla. Menojen pitäminen hallinnassa on hyvinvointivaltiolle vaikea haaste, eikä Suomi ole tästä poikkeus.

Menojen lisääminen on helppoa, tulojen ei

Miten edes kaikki nykyiset menot saadaan rahoitettua? Jo yli vuosikymmenen ajan vastaus on ollut: velkaantumalla (Kuvio 1). Koronakriisin myötä velkaantuminen on ollut niin voimakasta, että sen jatkuminen voi merkittävästi heikentää Suomen velanottokykyä tulevissa kriiseissä. Lisäksi ilmastovelkaa on kertynyt menneinä vuosikymmeninä. Päästöjen rajoittaminen maksaa, eikä talouskasvu voi enää perustua luonnonvarojen holtittomalle käytölle. Kestävä kasvu on todennäköisesti hitaampaa kuin ympäristörajoitteista piittaamaton kasvu.

Kuvio 1. Julkisten menojen rahoitus 1975-2018 (prosenttia bkt:sta). Lähde: Tilastokeskus

Myös työvoiman kasvu talouskasvun lähteenä on pitkälti käytetty loppuun. Tulevina vuosikymmeninä väestönkehitys itsessään painaisi talouskasvun pakkaselle, kun työikäinen väestö supistuu. Työllisyysastetta nostamalla voidaan tilannetta vielä jonkin verran parantaa lähivuosina. Pidemmällä aikavälillä kaikki toivo nojaa työn tuottavuuden kasvuun. Siinäkin valtiovarainministeriön noin 1,5 prosentin odotus näyttää optimistiselta ainakin viimeisen vuosikymmenen tuottavuuskehitykseen peilaten. Työn tuottavuuskasvu on 2000-luvun alkuvuosien jälkeen ollut keskimäärin alle prosentin vuodessa.

Toisaalta myös veroaste on valmiiksi Suomessa 37 OECD-maasta viidenneksi korkein, joten veroasteen nostovaraa ei juuri ole. Paljon pidemmälle päästään kasvattamalla veropohjaa. Käytännössä siis jokaisen suomalaisen pitää tehdä nykyistä enemmän töitä ja yhä harvemman elää sosiaalietuuksilla. Yhtä pelastavaa keinoa tähän ei ole, vaan useat, jo moneen kertaan luetellut toimet täytyy saada toteutettua. Lyhemmät opiskeluajat, lyhyemmät kotihoitojaksot, myöhempi eläköityminen sekä rakenteellisen työttömyyden painaminen alas on kaikki toteutettava viipymättä. Näin yhä useampi olisi työnteollaan rahoittamassa hyvinvointivaltiota.

Kuvio 2.

Lähes kaikki Suomessa kannattavat hyvinvointivaltiota (Kuvio 2). Suomalaiset kuitenkin toivovat, että hyvinvointivaltion rahoittaisivat muut. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta selviää muun muassa, että eläkeiän nostoa kannattavat eniten jo eläkkeellä olevat, työntekoa kaikkien velvollisuutena pitävät vähiten työttömät ja veroista valmiimpia ollaan nostamaan pääomatuloveroa, jota maksaa vain noin neljännes suomalaisista. Koska hyvinvointivaltion rahoitusta ei voi kuitenkaan ulkoistaa ”muille”, hallituksen on tehtävä myös päätöksiä, joista kaikki eivät tykkää. Eli leikata joiltakin.

Sipilän hallituksen viimeiset vuodet harvinainen valopilkku

Vuosien 2015–2018 kehitys osoitti, että toivoa kuitenkin on. EVAn vuoden 2020 Menojen kirja kertoo, että tuolla ajanjaksolla suhteessa talouden kokoon sekä julkiset menot että velka mutta myös veroaste laskivat (Kuvio 1 edellä). Työttömyysturvamenot laskivat, samoin pienituloisuusaste, eikä talouskasvu lisännyt kasvihuonekaasupäästöjä. Suomalaiset olivatkin OECD-maiden tyytyväisin kansa vuonna 2018 (Kuvio 3).

Kuvio 3. Tyytyväisyys omaan elämään OECD-maissa 2018. Lähde: Society at a Glance 2019.

Kohtalainen talouskasvu yhdistettynä maltilliseen menokuriin voi tuoda reilun työllisyyden kasvun ja sitä kautta palauttaa hyvinvointivaltion rahoituksen kestävämmälle pohjalle. Ilman työllisyysasteen selvää nousua tai huomattavaa työperäistä maahanmuuttoa on vaikea nähdä hyvinvointivaltion kestävän heikon talouskasvun ja ikääntyvän väestön aikaa.