Euroopan unioni kuudessa kuvassa
Ladattavat tiedostot

EVA Fakta -julkaisu kertoo kuvioina ja taulukkoina olennaiset tiedot unionista ja sen jäsenmaista. Julkaisun tiedot
on koonnut Edvin Pohto.

Euroopan unioni on nimellisellä bruttokansantuotteella mitattuna toiseksi suurin talous maailmassa. Yhdysvallat on yhä selvästi suurin, mutta Kiinan odotetaan menevän molempien ohi nimellisellä bruttokansantuotteella mitattuna noin vuosikymmenen kuluttua. Lähde: Maailmanpankki.

Suomi on heti Ranskan jälkeen toisena, kun tarkastellaan julkisen sektorin kokoa. Julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat yli 50 prosenttia Ranskan ja Suomen lisäksi myös Belgiassa. Lähde: Eurostat.

Vuonna 2020 Euroopan unionin maista korkein työllisyysaste, lähes 78 prosenttia, oli Alankomaissa. Mitalisijoille ylsivät myös Saksa ja Ruotsi. Suomi jää huippumaita jälkeen osin vähäisemmän osa-aikatyön takia, mutta myös kokoaikaisten työllisyysasteessa on kirittävää. Alhaisimmat työllisyysasteet löytyvät odotetusti Etelä-Euroopasta. Lähde: Eurostat.

Suomi erottuu OECD-maiden joukosta siinä, että nuorempien 25–34-vuotiaiden koulutustaso ei ylitä selvästi 55–64-vuotiaiden koulutustasoa. Vaikka osin ero saattaa johtua myöhäisestä sisäänpääsystä ja pitkistä opiskeluajoista, suomalaisten koulutustason nousu näyttää pysähtyneen. Lähde: OECD.

Nettomaahanmuuton tasossa suhteessa väestöön on isoja eroja Euroopan maiden välillä. Luxemburg on omassa luokassaan, mutta maahanmuutto on muita maita runsaampaa myös Sloveniaan, Ruotsiin ja Belgiaan. Suomi kuuluu Italian ja Latvian kanssa Euroopan pienimmän maahanmuuton maihin. Lähde: OECD.
Lisää taulukkoja ja graageja EVA Faktassa Me olemme Euroopan unioni