Epidemian yltyminen uhkaa – Näin se voidaan ehkäistä Blogin kirjoittajat EVAn ekonomisti Sanna Kurronen ja tutkijatohtori Suomen molekyylilääketieteen instituutissa Jukka Koskela.
Blogi

Epidemian yltyminen uhkaa – Näin se voidaan ehkäistä

Koronavirusepidemian yltymisen riski on ilmeinen, kun rajoitustoimia puretaan. Vaara on vältettävä testaamalla selvästi nykyistä enemmän, kirjoittavat lääketieteen tohtori Jukka Koskela ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan ekonomisti Sanna Kurronen blogissa.

Suomalaiset ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselyn mukaan vähentäneet lähikontaktejaan huhtikuussa 75 prosenttia normaalista. Näin tartuntatapausten määrä on Suomessa saatu painettua alas, mikä mahdollistaa myös talouden vaiheittaisen avaamisen. Toistaiseksi toimet epidemian rajoittamiseksi ovat olleet äärimmäisen rajuja, eikä niitä voi jatkaa niin pitkään, että epidemia syystä tai toisesta globaalisti väistyy. Taloudellinen järjestelmä ei kestäisi sitä. Siksi on siirryttävä hallitusti kohti hienovaraisempia rajoitustoimia.

Yhteiskunnan avaamisen seurauksena suomalaisten lähikontaktit lähtevät kasvuun. Siinä tilanteessa viruksen voimakkaalle kyvylle levitä uusiin isäntiin tulee luoda riittävä vastavoima.

Yksityisille palveluille voi luoda kannusteita testaamiseen.

Supertartuttaja voi eksyä myös Kainuuseen

Supertartuttajien takia mikään paikkakunta Suomessa ei voi tuudittautua olemattoman pieneen tartuntamääräänsä. Yksikin kesätapahtuma voi synnyttää paikallisen epidemian.

Influenssan kohdalla ei esiinny supertartuttajia vaan taudin leviäminen on niin sanotusti homogeenista eli tartunnan saanut tartuttaa tyypillisesti ja keskimäärin saman verran uusia tapauksia – noin 1,3 ihmistä. Tämä 1,3 on siis tartuttavuusluku R0.

Uuden koronaviruksen eli SARS-CoV-2:n kohdalla on toisin. Tartuttavuusluvuksi on arvioitu 2,5, mutta se ei kerro koko totuutta, sillä tauti ei tartu homogeenisesti. Jopa 70 prosenttia SARS-CoV-2-tartunnan saaneista ei aiheuta yhtäkään uutta tapausta. Tyypillinen taudinkantaja ei uuden koronaviruksen kohdalla siis tartuta yhtäkään ihmistä, vaan kymmenen prosenttia yksilöistä aiheuttaa jopa 80 prosenttia kaikista tartunnoista.

Tämä ilmiö selittää osaksi myös sen, miksi merkittävästi vähäisempi määrä ihmisiä sairasti uutta koronavirusta tappavamman SARSin vuonna 2003. Tällöin supertartuttajien itse menehdyttyä ei uusia tartuntojen välittäjiä löytynyt, vaikka tautia tietyillä alueilla todettiinkin ilman että sitä olisi kyetty täysin eristämään. Hankalammaksi tilanteen tekee uuden koronaviruksen kohdalla oireeton ja osin tartuttava itämisaika, joka jatkuu useita vuorokausia. Näyttääkin siltä, että jopa 80 prosenttia tartunnoista on lähtöisin oireettomilta. Tällöin tartunnan lähdettä voi olla vaikea löytää ja yhä jopa 50 prosenttia tartunnan lähteistä jää Helsingissä selvittämättä.

Supertartuttajat ovat avain epidemian hallintaan

Jos pieni määrä yksilöitä aiheuttaa suuren osan tartunnoista, muuttuu epidemian hallinta selvästi helpommaksi siihen nähden, että tauti tarttuisi homogeenisesti. Jos supertartuttajat kyetään tunnistamaan ennalta esimerkiksi näytteenoton yhteydessä, rajoitustoimia voisi kohdistaa ainoastaan hyvin pieneen määrään väestöä, joka tautia tartuttaa.

Toistaiseksi olemme tilanteessa, jossa supertartuttajien olemassaolo on vasta todettu, eikä heidän tunnistamisensa ennalta ole mahdollista. Tähän mennessä on kuitenkin jo osoitettu tiettyjen tilanteiden selvästi liittyvän suureen tartuntariskiin. Suuria tartuntamääriä on nähty erityisesti normaalia puhetta kovaäänisempään ääneenkäyttöön liittyneissä tilanteissa call centereissä, kirkoissa, yökerhoissa, kuoroharjoituksissa sekä kylmissä ja suljetuissa tiloissa työskentelevien kesken. Tartunnan riski on luonnollisesti suuri aina oleskeltaessa infektiota sairastavan kanssa sisätiloissa. Tämä selittyy nykykäsityksen mukaan SARS-CoV-2-infektion kyvyllä levitä sekä hyvin pienten aerosolien että pisaratartunnan välityksellä. Näiden kahden tartuntareitin osuus tartuntojen määrissä on epäselvä. Kohtalaisen selvältä kuitenkin näyttää, ettei SARS-CoV-2 tartu merkittävässä määrin pinnoilta.

Yksittäinenkin supertartuttaja voi saada aikaan valtavan määrän uusia tautitapauksia jo muutaman viikon ajanjaksolla, mikäli epidemiologista tilannetta ei jatkuvasti ja aktiivisesti seurata testaamalla vähänkin oireilevia.

Rajoitustoimia on siis toistaiseksi kohdistettava koskemaan koko väestöä, jolloin rajoitustoimien tehokkuus on keskimäärin vähäinen, mutta kollektiivisina toimina ne ovat lopulta tehokkaita. Mikään alue Suomessa ei ole turvassa epidemialta, joten kaikki oireiset on syytä testata myös niillä alueilla, joilla uusia tapauksia ei ole pitkään aikaan ollut.

Kaikkia oireisia ei testata

Kontaktien lisääntyessä myös muut taudinaiheuttajat saavat lisää tilaa. Normaalisti Suomessa esiintyy jopa 20 miljoonaa hengitystieinfektiota vuodessa. Se tarkoittaa, että joka päivä yli 50 000 suomalaista saa koronavirukselle tyypillisiä hengitystieoireita. Lisäksi myös erilaiset ruoansulatuskanavan oireet, päänsärky sekä haju- tai makuaistin menetys ovat yleisiä COVID-19-tartunnassa.

Nykyisen THL:n suosituksen mukaan kaikki oireilevat tulisi testata, mutta testimäärät ovat jääneet viime viikkoina noin 3 000 testiin päivässä. Vaikka oireilevien määrä jääneekin historiallista tasoa pienemmäksi ihmisten välttäessä edelleen lähikontakteja, 3 000:n oireilevan määrä ei ole uskottava. Tällä hetkellä toteutuvien alhaisten testimäärien perusteella on selvää, että kaikki oireiset eivät hakeudu tai pääse testiin. THL:n mukaan Suomen testikapasiteetti on nyt 9 600 testiä päivässä ja ainakin yksityisen puolen 4 000 testin kapasiteettia voidaan yhä kasvattaa merkittävästi.

Julkisesti rahoitettu ja yksityisesti tuotettu terveyspalvelu tarjoaisi tässä yhteydessä toimivan yhdistelmän: yksityisten toimijoiden intresseissä on testata mahdollisimman paljon ja se olisi myös yhteiskunnan etu kohdentuessaan oikein.

Korvaukset kannattaisi määrittää siten, että testien toteuttajalla olisi kannusteet löytää mahdollisimman paljon sairastuneita. Silloin korvaustaso voitaisiin ainakin osin sitoa testipositiivisten määrään. Yksityisen sektorin toimijoilla olisi kannustimet etsiä oireilevia palveluidensa piiriin, esimerkiksi viemällä liikkuvia testausasemia sinne, missä paikallisia tartuntaryppäitä esiintyy ja lisäämällä testausta myös ilta-aikoina.

Testauksen organisointiin ja logistiikkaan liittyvät innovaatiot olisivat hyödyllisiä testauksen yhä lisääntyessä. Testauksessa ja jäljittämisessä nopeus on olennaista, jotta altistuneet saadaan karanteeniin ennen kuin he voivat tartuttaa virusta eteenpäin. Yksityinen ja julkinen sektori voisivat tässä kirittää toisiaan parhaiden käytäntöjen löytämiseksi.

Virusryppäät pitää löytää

Paikallisia koronavirusryppäitä on sekä Suomessa että maailmalla esiintynyt tyypillisesti maahanmuuttajien, siirtotyöläisten tai muuten keskimääräistä heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskuudessa.  Mikäli näihin paikallisiin epidemioihin ei puututa nykyistä voimakkaammin, virus ryöpsähtää varmasti uusina aaltoina myös muun väestön keskuuteen.

Esimerkiksi Singaporessa ahtaasti asuvien siirtotyöläisten unohtaminen osoittautui kohtalokkaaksi, kun jo kerran tukahtuneelta näyttänyt epidemia yltyi uudelleen. Tässä suomalainen varsin tasa-arvoinen yhteiskunta on vahvassa asemassa moneen muuhun maahan verrattuna ja reittejä tavoittaa kaikki on rakennettu jo vuosikymmeniä.

Tartuntojen päivittäinen määrä on pyrittävä pitämään äärimmäisen matalana, sillä jopa yksittäiset tartuntaketjut voivat johtaa suureen määrään tapauksia ja siten uusiin koviin rajoitustoimiin. COVID-19:n kohdalla kymmenen prosenttia tartunnan saaneista näyttää aiheuttavan 80 prosenttia jatkotartunnoista, mikä poikkeaa täysin esimerkiksi influenssasta.

Näyttää myös siltä, että jopa 80 prosenttia tartunnan lähteistä on oireettomia, jolloin testaaminen, altistuneiden karanteeniin asettaminen sekä maskisuositus vähentäisivät tartuntoja tehokkaasti. Testaa, jäljitä, eristä -strategia toimii epidemian hillitsemissä vain, kun tartuntoja on vähän.

Emme tiedä tarkasti mikä on oikea testaamisen mittakaava, kun yhteiskuntaa avataan. Talouden kannalta olisi parempi testata liian paljon kuin liian vähän. Testaamisen kustannukset ovat pienet verrattuna kovien rajoitustoimien aiheuttamiin kustannuksiin.

Parhaat arviot viime kuukausina voimassa olleiden rajoitusten hinnasta ovat noin miljardi euroa viikossa. Viikon kestävien rajoitustoimien hinnalla voidaan siis tehdä viisi miljoonaa 200 euroa maksavaa koronatestiä. Jo näköpiirissä olevan testiteknologian avulla yksittäisen testin hinta putoaa jopa yli 95 prosenttia.

Testaamalla yhä laajemmin sosiaalinen aktiivisuus voi palata kohti vuoden 2019 tasoa. Jos onnistumme liiallisella testaamisella välttämään laajojen rajoitustoimien käytön tulevaisuudessa, se kannattaa. Toisaalta talouden avaaminen toimii vain, jos ihmiset uskaltavat liikkua. Kun kattavalla testauksella luodaan ajantasaista kuvaa epidemiatilanteesta, turha pelko väistyy, ja tarvittaessa rajoitustoimia voidaan kohdistaa täsmällisemmin eri alueille välttäen koko maata koskevat toimet.

Jukka Koskela, LT, on sisätauteihin erikoistuva lääkäri ja toimii lisäksi tutkijatohtorina Suomen molekyylilääketieteen instituutissa (FIMM)

Sanna Kurronen, VTT, toimii ekonomistina Elinkeinoelämän valtuuskunnassa

Lyhennetty versio kirjoituksesta on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 3.6.2020