
KAIKKIEN PUOLUEIDEN HALLITUS SITOUTTAISI NATIONALISTIT VASTUUSEEN
Mediamateriaalit

Eduskuntavaalien 2019 tuloksen mukainen kunnallismuotoinen hallitus, jos ministereitä on 21.

Vaihtoehto nationalistipuolueiden sitouttamiseksi vastuuseen on kunnallishallitus. EVA Arvion Kiusallinen kumppani on kirjoittanut toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Kansallismielisten puolueiden nousu suurten puolueiden joukkoon on tehnyt vaikeaksi tasapainoisten hallitusten muodostamisen eri Euroopan maissa, mukaan lukien Suomessa. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen esittää kaikkien puolueiden muodostamaa kunnallishallitusta ratkaisuksi ongelmaan EVA Arviossa Kiusallinen kumppani – Vaihtoehto nationalistipuolueiden sitouttamiseksi vastuuseen on kunnallishallitus.
Kunnallismuotoinen hallitus sitouttaisi kaikki puolueet vastuuseen ja mahdollistaisi toisaalta suurten uudistusten läpiviemisen myös yli vaalikausien”, Metelinen perustelee.
Kunnallismuotoisessa hallituksessa kaikki parlamentin puolueet pienimpiä lukuun ottamatta osallistuvat hallitukseen. Puolueet saavat ministeripaikkoja eduskuntapaikkojen mukaisesti. Mallin idea on, että enemmistö jokaiseen kysymykseen muodostuu parlamentin tahdon mukaisesti. Näin ollen jokaisen kysymyksen kohdalla testataan viime kädessä parlamentin aito enemmistön tahto, kun taas hallitus-oppositiomallisessa parlamentarismissa hallituspuolueet pääsevät päättämään asioista läpi koko hallituskauden yhteiseen sopimukseen nojautuen.
Nationalistiset puolueet näyttävät vaikuttavan politiikan suuntaan eri Euroopan maissa. Ne vaikuttavat joko hallitusvastuussa tai niiden kasvun aiheuttaman politiikkapaineen kautta.
”Eristämällä yksi puolue eristetään yksi tyytymättömien kansalaisten joukko, joka saattaa kasvaa ja kasvattaa myös jännitteitä”, Metelinen toteaa.
Sami Metelinen: Kiusallinen kumppani -EVA Arvio 17.4. kello 7.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot:
toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai+358 40 578 00 41
viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28
Mediamateriaalit

Eduskuntavaalien 2019 tuloksen mukainen kunnallismuotoinen hallitus, jos ministereitä on 21.

Vaihtoehto nationalistipuolueiden sitouttamiseksi vastuuseen on kunnallishallitus. EVA Arvion Kiusallinen kumppani on kirjoittanut toimituspäällikkö Sami Metelinen.