Suomalaiset kokevat kuntademokratian itselleen etäiseksi

Ladattavat tiedostot

Kuvioliite

Lataa

Kuntavaaleissa valitaan yhteensä 308 valtuustoa edustamaan kuntalaisten itsehallintoa. Mikäli äänestysprosentti pienenee edellisten kuntavaalien 55 prosentista, syynä tähän saattaa olla se, etteivät suomalaiset järin laajalti koe valtuustojen päätöksentekoa omakseen.

Suomalaisista 59 prosenttia kokee oman kuntansa päätöksenteon ja hallinnon itselleen hyvin etäiseksi. Neljäsosalle (26 %) päätöksenteko ei jää ainakaan tyystin etäiseksi (Kuvio 1).

Kuvio 1.

Kunnallinen päätöksenteko koetaan nyt läheisemmäksi kuin vuonna 2017, jolloin peräti 70 prosenttia koki kuntansa päätöksenteon itselleen hyvin etäiseksi, mutta viime vaalien alla vuonna 2021 havaittu myönteinen kehitys ei tällä kertaa saa jatkoa.

Suureksi koettu etäisyys kertoo, että suomalaiset ovat keskimäärin melko huonosti tietoisia kunnallispolitiikan asioista, toimijoista ja käänteistä. Yksi syy tähän saattaa löytyä kuntapoliitikoiden toiminnasta. Kuntavaalien jälkeen poliitikon mielenkiinto ja viestinnän painopiste voi siirtyä valtakunnan politiikan asioihin, jolloin arkisemmat kunta-asiat jäävät taka-alalle. Toinen mahdollinen syy piilee asukkaiden omassa mielenkiinnon puutteessa oman kunnan asioita kohtaan.

Suomalaisten enemmistö (56 %) kuitenkin ilmoittaa olevansa kiinnostuneita oman kuntansa päätöksenteosta ja seuraavansa sitä aktiivisesti. Noin kolmasosaa (32 %) oman kunnan päätöksenteko ei juuri kiinnosta (Kuvio 2).

Kuvio 2.

Oman kunnan päätöksentekoa kohtaan tunnettu kiinnostus on hieman notkahtanut edellisten kuntavaalien alla vuonna 2021 tehdystä mittauksesta. Muutos on kuitenkin suuruusluokaltaan vähäinen, ja sitä saattaa selittää kuntien tehtävien merkittävä keventyminen sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta alkaen.

Kohtuullisen laajapohjaisesta kiinnostuksesta kunnallispolitiikkaa kohtaan kertoo se, ettei enemmistö yhdessäkään väestöryhmässä osoita avointa epäkiinnostusta kunnallista päätöksentekoa kohtaan. Toisaalta kiinnostus kasvaa huomattavasti iän, koulutustason ja sosioekonomisen aseman myötä (ks. Kuvioliite). Tämä viittaa siihen, että kunta-asioiden seuraaminen edellyttää perehtyneisyyttä ja aikaa.

Jonkinlaisesta kuntapolitiikan saavutettavuuden ongelmasta kertoo myös se, että liki puolet (47 %) kunnallisesta päätöksenteosta kiinnostuneistakin kokee oman kuntansa päätöksenteon ja hallinnon itselleen hyvin etäiseksi. Niistä, jotka eivät pidä kuntapolitiikkaa kiinnostavana peräti 81 prosenttia kokee oman kuntansa päätöksenteon ja hallinon hyvin etäiseksi (Kuvio 3).

Kuvio 3.

Nämä tulokset antavat ymmärtää, ettei suomalaisten kuntien päätöksenteko ole kovin läpinäkyvää, saati asukkaita osallistavaa. Syy kuntavaalien äänestysprosenttien alamäkeen 2000-luvulla ei välttämättä olekaan apaattisissa kuntalaisissa, vaan siinä, etteivät kuntalaiset saa riittävästi tietoa oman kuntansa päätöksenteosta. Jos kunta-asiat jäävät etäisiksi myös niistä kiinnostuneille, myöskään paikallismedia ei täytä tehtäväänsä riittävän hyvin.

Samaan viittaa myös se, etteivät suomalaiset osaa ottaa kantaa puoleen tai toiseen tiedusteltaessa, toimiiko demokratia paremmin kunnissa kuin eduskunnassa.  Vajaa kolme kymmenestä (28 %) arvioi, että kunnanvaltuustoissa politiikka ja demokratia toimivat paremmin kuin eduskunnassa, ja lähes yhtä moni (25 %) ei jaa käsitystä. Hyvin suuri osuus (48 %) ei kuitenkaan osaa arvioida asiaa (Kuvio 4).

Kuvio 4.

Eturistiriidat rasittavat kuntavaaleja

Kuntapolitiikka ja kuntavaalit jäävät helposti suomalaisia laajalti kiinnostavan [1] valtakunnanpolitiikan ja maailmanpolitiikan myllerrysten varjoon. Eduskunnan vaalikauden puolivälissä pidettävät kuntavaalit ovat muuttuneet välivaaleiksi, jossa eduskuntapuolueet mittauttavat kannatustaan ja kansanedustajat muistuttavat äänestäjiään olemassaolostaan asettumalla ehdolle myös valtuustoihin.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdolla olleista 176 kansanedustajista vain yksi jäi ilman valtuustopaikkaa. [2] Kuntapuolue, eli kansanedustajien kattava edustus kunnanvaltuustoissa ja vastaavasti eduskunnan koostuminen pitkälti kunnanvaltuutetuista on epäterve ilmiö. Siitä on suomalaisen politiikan suorituskyvylle enemmän haittaa kuin hyötyä muun muassa päällekkäisistä mandaateista syntyvien eturistiriitojen vuoksi. [3]

Lisäksi kunnanvaltuustoissa piileskelee myös toinen rakenteellinen ongelma, joka syntyy kuntien työntekijöiden hakeutuessa myös kuntapäättäjiksi. Vaikka kuntatyötä tekevillä on kiistatta asiantuntemusta kuntien toiminnasta, esimerkiksi säästöpäätöksiä tai henkilöstöä koskevissa päätöksissä he ajautuvat helposti eturistiriitoihin.

Puolet suomalaisista (51 %) katsoo, että kuntien päätöksentekoelimissä on liikaa kuntien omia työntekijöitä, jotka päättävät omista ja toinen toistensa asioista. Eri mieltä kuntatyöntekijöiden liiallisuudesta on vain 14 prosenttia, mutta reilu kolmasosa (35 %) ei ota asiaan kantaa (Kuvio 5).

Kuvio 5.

Arvio kuntien omien työntekijöiden yliedustuksesta päätöksenteossa ei ole muuttunut vuoden 2021 kuntavaalien alla tehdystä kyselystä, joskin se on aavistuksen vähäisempää kuin kahdeksan vuotta sitten.

Kuntavaalit ovat silti tärkeä

Vaikka suomalaiset kokevat kuntademokratian itselleen etäiseksi, ovat kuntavaalit silti suomalaisille tärkeät. Tämä selviää Kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimukseen sisälletystä kysymyksestä, jossa tiedusteltiin, missä määrin suomalaiset arvioivat voivansa vaikuttaa omiin elinoloihinsa ja hyvinvointiinsa äänestämällä eri vaaleissa (Kuvio 6).

Kuvio 6.

Kärkipaikan nappaavat kuntavaalit, joissa äänestämällä puolet (49 %) katsoo voivansa vaikuttaa vähintään melko paljon omiin elinoloihinsa ja hyvinvointiinsa. Ykkössijaa tosin himmentää se, että yhtä moni (48 %) arvioi todelliset mahdollisuutensa vaikuttaa kuntavaaleissa äänestämällä vähäisiksi.

Tästä huolimatta suomalaisten uskoa vaikuttamismahdollisuuksiinsa kuntavaalien kautta voi kuvata säälliseksi. Ainakin se on selvästi paremmalla tolalla kuin eduskuntavaaleissa, joissa äänestämällä vain 38 prosenttia katsoo voivansa vaikuttaa omiin asioihinsa ja enemmistö (58 %) ei katso.

Huomio kiinnittyy kuitenkin kuntavaalien kanssa samaan aikaan järjestettäviin aluevaaleihin, joissa äänestämällä vain neljäosa (26 %) katsoo voivansa vaikuttaa omiin elinoloihinsa ja hyvinvointiinsa, ja kaksi kolmesta (67 %) ei tähän usko. Kuvaavaa on, että suomalaiset kokevat presidentinvaalissa (31 %) annetulla äänellä olevan aluevaaliääntä enemmän vaikutusta omiin elinoloihin ja hyvinvointiin. Aluevaaleja merkityksettömämmiksi arvioidaan vain europarlamenttivaalit (23 %).

Aluevaaleista onkin muodostumassa suomalaisen demokratian murheenkryyni. Valtion tiukassa normi- ja resurssiohjauksessa aluevaltuustojen ja samalla alueiden asukkaiden itsehallinnon rooli on jäänyt kyseenalaiseksi, eivätkä kansalaisetkaan ole vakuuttuneita aluevaalien tarpeellisuudesta. [4]

Palveluja pitäisi tehostaa

Hyvinvointialueiden tiukan ohjauksen syynä on julkisen talouden ankea tilanne. Se on tarkoittanut leikkauksia julkisiin menoihin ja estänyt lisärahoituksen myöntämisen hyvinvointialueiden järjestämiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sen sijaan valtio edellyttää, että hyvinvointialueet tehostavat toimintaansa ja kurovat umpeen kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana syntyneet alijäämät.

Säästöjen ja tehostamisen tarvetta on myös kunnissa, ja suomalaiset katsovatkin, että palvelut voitaisiin saada aikaan vähemmällä rahankäytöllä. Vain viidesosa (20 %) arvioi, ettei kuntien palvelutuotannossa nykyisin ole juurikaan tehostamisen varaa. Enemmistön (55 %) mielestä kuntien palvelutuotannosta löytyy tehottomuutta, johon voitaisiin puuttua (Kuvio 7).

Kuvio 7.

Suomalaisten arviot kunnallisen palvelutuotannon tehostamisvarasta eivät juuri ole muuttuneet edellisten kuntavaalien alla mitatuista lukemista. Enemmistöt lähes kaikissa väestöryhmissä näkevät palvelutuotannossa löysää, jota voitaisiin tehostaa pois. Hieman keskimääräistä epäileväisempiä tehostamisvaran olemassaolosta ovat ammattiliittoihin kuuluvat sekä äänestäjäryhmistä SDP:n ja kristillisdemokraattien [5] kannattajat. Näissäkin ryhmissä useampi kuitenkin näkee palvelutuotannossa tehostamisvaraa kuin torjuu sen olemassaolon (ks. Kuvioliite).

Tehokkaammin toimiva julkinen sektori on EVAn Arvo- ja asennetutkimuksissa osoittautunut yhdeksi suomalaisten kestotoiveista. Se heijastaa yhtäältä Arvo- ja asennetutkimuksissa säännönmukaisesti havaittua haluttomuutta maksaa korkeampia veroja, ja toisaalta halua säilyttää suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. [6] Toiveen toteutuminen edellyttäisi julkisen palvelutuotannon tuottavuuden kasvua.

Yksi keino julkisten palveluiden tuottavuuden parantamiseen on niiden tuotannon nykyistä laajempi avaaminen kilpailulle, jolloin palveluita voisivat tuottaa julkisten toimijoiden ohella myös yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat.

Suomalaisten periaatteellinen suhtautuminen palveluiden avaamiseen kilpailulle on käytännönläheistä, sillä valtaenemmistö (71 %) katsoo, että olennaista julkisissa palveluissa ei ole se, kuka ne tuottaa vaan se, että ne ovat kaikkien saatavilla. Vain 15 prosenttia pitää palveluiden tuottajaa olennaisena asiana (Kuvio 8).

Kuvio 8.

Suomalaisten avoimuus palveluiden monituottajuudelle on isossa kuvassa säilynyt varsin vakaana läpi vuosikymmenten, eikä aihe liioin nostata merkittävämpiä ideologisia laineita edes puolueiden äänestäjäryhmissä (ks. Kuvioliite).

Suhtautuminen kuitenkin muuttuu ehdotettaessa palvelutuotannon laajamittaisia ulkoistamisia tehostamisen nimissä. Vain viidesosa (20 %) katsoo, että maamme julkisista palveluista suuri osa tulisi ulkoistaa yksityisten palveluntuottajien hoidettavaksi, jotta palveluiden tuotanto tehostuisi. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) torjuu palveluiden laajamittaisen ulkoistamisen tehokkuuden nimissä (Kuvio 9).

Kuvio 9.

Tuki laajamittaisille julkisten palveluiden ulkoistamisille säilyy edellisten kuntavaalien alla mitatulla alhaisella tasolla. Pidemmällä aikavälillä suhtautuminen laajamittaisiin ulkoistamisiin on asteittain muuttunut paljon kielteisemmäksi vuodesta 1992, jolloin puolet suomalaisista oli valmis siirtämään suuren osan julkisista palveluista yksityisten palveluntuottajien hoitoon. Tuolloin Suomessa elettiin keskellä syvää lamaa, jossa työttömyys räjähti, talous sukelsi ja julkisen talouden pohja oli putoamassa pois.

Nytkin julkinen talous on huonossa hapessa, mutta vastaavaa kriisitunnelmaa ei ole käsillä. Väestöryhmittäisessä tarkastelussa vain kokoomuksen (41 %) ja Liike Nytin (44 %) kannattajat [7] yhtyvät selvästi keskimääräistä laajemmin ajatukseen laajamittaisista ulkoistuksista, mutta näissäkin ryhmissä osapuilleen yhtä moni torjuu ehdotelman (ks. Kuvioliite).

Asetelma ei muutu, kun kysymyksenasettelu käännetään ja tarkennetaan kuntien palveluihin. Kaksi kolmasosaa (65 %) katsoo, että on kuntalaisen etu, että kunnat tuottavat mahdollisimman paljon palveluistaan itse ja hankkivat ulkopuolelta vain täydentäviä palveluita, ja vastakkaisella kannalla on ainoastaan 15 prosenttia suomalaisista (Kuvio 10).

Kuvio 10.

Tuki kuntien omalle palvelutuotannolle on hieman kasvanut edellisten kuntavaalivuosien kyselyistä, mitä voi osittain selittää laajahkon tyytymättömyyden [8] kohteena olleiden julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden siirtyminen soteuudistuksen myötä hyvinvointialueille. Kuntiin jäivät päivähoito, varhaiskasvatus ja koulut, kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä tekniset palvelut. Uutena tehtävänä kunnat saivat tämän vuoden alussa työllisyyspalvelut.

Kunnat saavat vahvan tuen näiden palveluiden tuottamiseen mahdollisimman pitkälle omin voimin, mutta väestöryhmittäiset erittelyt kertovat selvistä ideologisista suhtautumiseroista siihen, kuinka pitkälle kunnan tulisi nojata palveluissaan omaan tuotantoon. Kunnan oma tuotanto on tärkeintä SDP:n (81 %), vasemmistoliiton (78 %) ja Liike Nytin (80 %) äänestäjille, kun taas kokoomuksen (50 %), RKP:n (53 %) ja keskustan (56 %) kannattajat eivät näe omaa tuotantoa itseisarvona. Näiden kahden joukon välimaastoon ja koko väestön keskiarvon tuntumaan sijoittuvat vihreiden (65 %), perussuomalaisten (64 %) ja kristillisdemokraattien (62 %) kannattajat (ks. Kuvioliite).

Lähteet ja viitteet

[1] Ks. Metelinen, S. (2024). Ideologian paluu – Suomalainen politiikka on yhteistyökyvytöntä riitelyä, mutta ei enää yhdentekevää, EVA Analyysi No 130, https://www.eva.fi/blog/2024/03/12/ideologian-paluu-suomalainen-politiikka-on-yhteistyokyvytonta-riitelya-mutta-ei-enaa-yhdentekevaa/
[2] Pekola-Sjöblom, M. ja Piipponen, S-L. (2021). Keskeisiä tuloksia kuntavaalien 2021 tuloksista – Lopullisiin tuloksiin perustuva kuntavaalianalyysi 24.6.2021, Kuntaliitto, https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2021/uusissa-valtuutetuissa-ennatysmaara-naisia-ja-kansanedustajia
[3] Ks. Rother, N. (2025). Päätöksenteon umpisolmu – Näin poliitikkojen päällekkäiset mandaatit jarruttavat Suomen uudistumista, EVA Analyysi No 144, https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2025/02/eva-analyysi-no-144.pdf
[4] Haavisto, I. (2025). Suomalaiset haluaisivat rajoittaa poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä, EVA Artikkeli, https://www.eva.fi/blog/2025/02/11/suomalaiset-haluaisivat-rajoittaa-poliitikkojen-paallekkaisia-tehtavia/
[5] Pienestä vastaajamäärästä johtuen kaikki RKP:n, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kannattajia koskevat tulokset ovat suuntaa antavia.
[6] Ks. Kujanpää, E. (2025). Suomalaiset eivät innostu hyvinvointialueiden rahoittamisesta veronkiristyksillä, EVA Artikkeli, https://www.eva.fi/blog/2025/04/01/suomalaiset-eivat-innostu-hyvinvointialueiden-rahoittamisesta-veronkiristyksilla/
[7] Liike Nytin kohdalla tulosta on pidettävä suuntaa antavana vastaajamäärän vähäisyydestä johtuen.
[8] Ks. Metelinen, S. ja Haavisto, I. (2022). Heikossa hapessa – Terveydenhuolto toimii suomalaisten mielestä huonosti, EVA Analyysi No 101, https://www.eva.fi/blog/2022/01/18/puolet-suomalaisista-moittii-terveyskeskuslaakariin-paasya-sairailta-heikoimmat-arviot-terveydenhuollolle/