Kuntapuolue paisui vaaleissa yli äyräiden – ja sai rinnalleen alueiden puolueen

Yli puolet (56 %) kansanedustajista on samanaikaisesti kansanedustaja, aluevaltuutettu ja kunnanvaltuutettu. Tämä on uhka suomalaisen parlamentarismin integriteetille, sillä eduskunnan on tarvittaessa kyettävä tekemään myös kunnille ja hyvinvointialueille epämieluisia päätöksiä.

Viime sunnuntain eduskuntavaalit olivat suurten puolueiden juhlaa. Kokoomus sai uuteen eduskuntaan 48 kansanedustajaa, perussuomalaiset 46 ja SDP 43 paikkaa.

Todellisuudessa eduskunnan suurin puolue on kuitenkin kuntapuolue. Se sai eduskuntaan 178 paikkaa. Peräti 89 prosentilla kansanedustajista on kaksoismandaatti sekä kansanedustajana että kunnallisvaltuutettuna (Kuvio 1).[1]

Kuvio 1. Eduskuntavaaleissa valitut kunnan- ja aluevaltuutetut (lkm)

Eduskunnan toiseksi suurin puolue on aluevaltuutetuista koostuva alueiden puolue. Silläkin on nyt eduskunnassa yksinkertaiseen enemmistöön (57 %) oikeuttavat 114 paikkaa.

Yksi suomalaisen politiikan erikoisuuksista, alempien hallintotasojen päättäjien hyvin laaja edustus kansanedustuslaitoksessa, ei ole uusi ilmiö. Kunnanvaltuutetut ovat koko 2000-luvun ajan muodostaneet eduskunnan enemmistön. Heidän osuutensa on kasvanut vuosituhannen vaihteen 61 prosentista vaali vaalilta lähemmäs täysin hallitsevaa osuutta.

Vain kymmenesosa on riippumattomia

Kun osuus hipoo nyt 90 prosenttia ja mukaan ovat tulleet myös aluevaltuutetut, ei alempien hallintotasojen edustus eduskunnassa ole koskaan ennen ollut yhtä korostunut kuin nyt. Vain kymmenesosa kansanedustajista (19 kpl) on kunnista ja hyvinvointialueista riippumattomia.

Näin kävi siitä huolimatta, että vuonna 2022 järjestettyjen aluevaalien yhteydessä käytiin keskustelua poliitikkojen useiden päällekkäisten mandaattien mielekkyydestä ja siitä, onko vallan keskittäminen tietylle poliitikkojen ydinjoukolle pidemmän päälle kestävää.

EVAn syksyn 2021 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan yli kaksi kolmasosaa (68 %) suomalaisista rajoittaisi poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä.[2] 39 prosenttia sallisi poliitikolle kaksi tehtävää kerrallaan. 29 prosenttia pitäisi hyvänä, että eduskunnalla ja itsehallinnollisilla hyvinvointialueilla ja kunnilla olisi kullakin omat päättäjänsä, eikä päällekkäisyyksiä olisi lainkaan.

Nyt näin ei ole, ja ongelma tiivistyy poliittisen järjestelmän huipulla. Yhteensä 111 kansanedustajalla on kolmoismandaatti kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna.[3]

Poliitikkojen useat päällekkäiset tehtävät vaikuttavat monella tavalla poliittisen järjestelmämme toimivuuteen. Välittömin seuraus on poliittisen tilivelvollisuuden hämärtyminen.

Eduskuntavaalikeskusteluissa puhuttiin paljon terveydenhuollosta ja mielenterveyspalveluista, vaikka niistä päättävät itsehallinnolliset hyvinvointialueet. Puhetta riitti myös itsehallinnollisten kuntien vastuulla olevasta peruskoulusta ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Näistä asioista päättävät kunnat ja sosiaalitoimea harjoittavat hyvinvointialueet.

Siksi ei ole yllättävää, että juuri käytyjen eduskuntavaalien tärkeimmäksi aiheeksi nousi lopulta pienin yhteinen nimittäjä – raha. Sen niukkuutta keskusteluissa symboloi hyvinvointivaltion viime käden luotottajana toimivan valtion nopea velkaantuminen.

Triplamandaatit voivat olla myrkkyä sotelle

Juuri velkaantumisen taittaminen käy hyvin esimerkiksi siitä, minkälaisia ongelmia kaksois- tai kolmoismandaateilla istuvien kansanedustajien päällekkäiset velvoitteet voivat aiheuttaa.

Eduskunnan tulisi kyetä osoittamaan hyvinvointialueille, että alueiden valtionrahoituksella on olemassa katto. Ilman uskottavaa budjettirajoitetta hyvinvointialueilta puuttuvat kannusteet oman toimintansa tehostamiseen.[4]

Aluevaltuutetun intresseissä on kuitenkin kasvattaa alueensa valtiolta saamaa rahoitusta mahdollisimman paljon. Jos aluevaltuutettu on kunnanvaltuutettu, hänen intresseissään on myös kahmia mahdollisimman runsaasti palvelutarjontaa edustamaansa kuntaan, vaikka tämä rapauttaisikin puolestaan hyvinvointialueen suunnitelmia palveluverkon tehostamisesta.

Näin toimiessaan kolmoismandaatin haltijat toimivat periaatteessa aivan oikein. Kunnanvaltuutetuilla on lakisääteinen velvollisuus edistää kuntansa ja sen asukkaiden etua. Aluevaltuutettujen on vastaavalla tavalla edistettävä hyvinvointialueensa ja sen asukkaiden etua.

Valuvika on vaalijärjestelmässä

Valuvika onkin päällekkäiset mandaatit mahdollistavassa vaalijärjestelmässä, jonka henkilövetoisuus ja kahden vuoden välein toisiaan seuraavat eduskuntavaalit sekä kunta- ja aluevaalit luovat poliitikoille myös kannusteen pysyä äänestäjien mielissä ja profiloitua kuntien ja hyvinvointialueiden etujen vahtijoina.

Kunnan- ja aluevaltuutetut eivät ole kuitenkaan eduskunnassa vain hallinnon alempien tasojen edunvalvojia. Kansanedustajat ovat myös päätöksentekijöitä, joiden tulisi tarvittaessa kyetä tekemään kunnille ja hyvinvointialueille epämieluisia päätöksiä.

Tämä on lukuisissa tapauksissa osoittautunut hyvin vaikeaksi kunnanvaltuutettujen miehittämälle eduskunnalle, ja aluevaltuutettujen marssi eduskuntaan nostaa vaikeuskerrointa entisestään.[5]

Kaksois- ja kolmoismandaattien aiheuttamaa ongelmaa voitaisiin lieventää rajoittamalla päällekkäisten mandaattien määrää. Lainsäädännön muuttamisen ohella asia voisi hoitua puolueiden välisellä sopimuksella, jossa kunta- ja aluepuolueen koolle asetettaisiin katto ja esimerkiksi sovittaisiin vaaleissa ylemmälle tasolle nousevien luopuvan alemman hallintotason tehtävästä.

Ruotsin malli eli kaikkien kolmen vaalin järjestäminen samanaikaisesti poistaisi poliitikoilta kannusteen olla tarjolla kaikissa vaaleissa. Se myös ohjaisi ehdokkaita kampanjoimaan täsmällisemmin juuri oman vaalinsa teemoilla.

Toinen ratkaisuvaihtoehto olisi hallintotasojen välisten kytkösten ohentaminen vahvistamalla merkittävästi alempien hallintotasojen itsehallintoa niin tehtävien kuin rahoituksenkin suhteen.[6] Tällöin kansanedustajien eteen tulisi vain harvoin asioita, joissa päätöksentekijällä olisi samanaikaisesti tulessa liian monta rautaa. Tällöin myös poliitikko voisi toimia kaikilla niillä tasoilla, joissa hän pystyisi uskottavasti osoittamaan tuovansa äänestäjilleen lisäarvoa.

Viitteet ja lähteet

[1] Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelun tiedot kansanedustajien jäsenyyksistä kunnan- ja aluevaltuustoissa on tarkistettu kuntien ja hyvinvointialueiden verkkosivuillaan antamien tietojen pohjalta. Tiedoissa on huomioitu yhden kansanedustajan vaihtuminen Uudenmaan vaalipiirissä, ks. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009503432.html

[2] Haavisto, I. (2022) ja Rother, N. (2022). Aluevaalien valuviat – Suomalaiset rajoittaisivat poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä, EVA Arvio No 36, https://www.eva.fi/blog/2022/01/11/suomalaiset-rajoittaisivat-poliitikkojen-paallekkaisia-tehtavia/

[3] Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala saa hyvinvointialueiden tapaan rahoituksensa valtiolta. Helsingin vaalipiirin 23 kansanedustajasta kunnanvaltuutettuja on 18 (78 %).

[4] Ekström, B.-E., Haavisto, I., Kullas, E. ja Metelinen, S. (2021). Soten sokkihoito – Näin sote-uudistus korjataan toimivaksi, EVA Analyysi No 94, https://www.eva.fi/blog/2021/06/02/nain-sote-uudistus-korjataan-toimivaksi/.

[5] Haavisto, I. (2018). Kuntapuolue voittaa aina, EVA Artikkeli, https://www.eva.fi/blog/2018/12/07/kuntapuolue-voittaa-aina/.

[6] Rother, N., Haavisto, I., Wetterberg, G., Erola, J. ja Metelinen, S. (2021). Suomen Yhdysvallat – Näin alueuudistus pitäisi tehdä, EVA Raportti, https://www.eva.fi/blog/2021/11/30/suomen-yhdysvallat-nain-alueuudistus-pitaisi-tehda/.