Jakopolitiikan tienristeyksessä – Rinteen-Marinin hallitusten kokeilu on törmäämässä ylivelkaantumiseen

Antti Rinteen hallitus aloitti vuonna 2019 talouspoliittisen kokeilun, jonka tarkoituksena oli saada Suomi kasvun uralle valtiovetoisesti julkisia menoja kasvattamalla. Julkinen talous oli tarkoitus saada tasapainoon työllisyyttä kasvattamalla. Työllisyys onkin kasvanut, mutta lähinnä julkisella sektorilla, mikä on vain lisännyt velkaantumista. Nyt jakopolitiikka on tienristeyksessä. Edessä on joko Suomen ylivelkaantuminen tai jakopolitiikan loppu.

Ladattavat tiedostot

Download: Jakopolitiikan tienristeyksessä -artikkelin taulukot
Jakopolitiikan tienristeyksessä -artikkelin taulukot

Lataa

Pysyvästi nopeamman talouskasvun sijaan valtiovarainministeriö ennustaa tuleville vuosille aneemista kasvua ja pysyvää menojen ja tulojen epätasapainoa. EVA arvioi jo Antti Rinteen hallituksen aloittaessa vuonna 2019, että ”hallituksen perinnöksi saattaa jäädä yli 10 miljardin euron sopeutustarve seuraavalle hallitukselle”.[1]

Hallituksen perinnöksi todella jäi lähes 10 miljardin euron sopeutustarve, kuten valtiovarainministeriö arvioi joulukuussa 2022 julkaistussa virkamiesraportissaan.[2] Ministeriön viimeisimmän ennusteen mukaan valtio-, kunta- ja aluehallinnon yhteenlasketut vajeet pysyvät jatkossakin runsaan 10 miljardin euron suuruisina vuosikymmenen loppuun saakka.[3]

EVA arvioi 2019, että Rinteen ”hallituksen perinnöksi saattaa jäädä yli 10 miljardin euron sopeutustarve”.

Vuosina 2019–2023 valtion ja kuntien sekä hyvinvointialueiden menot ovat kasvaneet noin 18 miljardia euroa, josta normaalin toiminnan ylläpitämiseen tarkoitettujen perusmenojen osuus oli keskimäärin 8,8 miljardia euroa vuositasolla eli noin 45 prosenttia (Kuvio 1). Perusmenojen jyrkkää kasvua selittävät muun muassa julkisen sektorin palkankorotukset.

Perusmenojen ja kriisimenojen (4 mrd. euroa) kasvun päälle tulevat 2,9 miljardin euron vuotuiset lisämenot ovat hallituksen omaa kädenjälkeä. Ne koostuvat hallitusohjelman mukaisista menolisäyksistä (2,4 mrd. euroa) ja hyvinvointialueiden perusrahoituksesta (0,5 mrd. euroa). Julkisen velan korkomenoihin upposi 1,9 miljardia euroa (ks. Taulukko 1).[4]

Kun julkisessa talouden menot ovat kasvaneet paljon tuloja nopeammin, hallituskauden aikana yhteensä kertynyt rahoitusvaje nousee peräti 38 miljardiin euroon (Kuvio 2).

Kuvio 2.

Menoja paisutettiin kriiseistä huolimatta

Marinin hallituksen poikkeusmenot olivat monilta osin perusteltuja kriisien edellyttämiä lisämenoja. Niille oli laajaa tukea yli hallitus-oppositiorajojen vaalikauden aikana. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt, että Marinin hallitus piti läpi kriisien kiinni myös Rinteen hallituksen ohjelman menolisäyksistä, eikä arvioinut menonlisäyksiä uudelleen kriisien edellyttämällä tavalla.

Hallitusohjelma sisälsi yli 200 kohtaa, jotka yhteensä sisälsivät viiden miljardin euron edestä pysyviä menolisäyksiä ja kolmen miljardin edestä kertaluontoisia menoeriä.[5] Hallitusohjelman suurin yksittäinen kokonaisuus käsitti maakuntapohjaisen sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksen toteuttamisen. Uuden hallintoportaan kontolle siirtyneet palvelut oli tarkoitus järjestää valtion rahoituksella ja julkinen tuotanto edellä eli pääosin julkisesti tuotettuina palveluina.

Vuonna 2020 koko yhteiskuntaa ravistelleen koronapandemian, sulkujen ja liikkumisrajoitusten keskellä pääministerivaihdoksen kokenut hallitus toteutti Sanna Marinin johdolla hallitusohjelman mukaisia uusia satsauksia yhteensä 1,8 miljardin euron edestä.

Hallitus on ostanut työllisyysasteen nousun velkarahalla.

Vuonna 2021 useisiin miljardeihin nousseista koronamenoista huolimatta Marinin hallitus jatkoi menojen lisäämistä mittavalla 2,4 miljardin euron ruiskeella.[6] Koronaviruksen taltuttamiseksi hallitus otti käyttöönsä poikkeusolojen toimet ja sai siitä vankan perusteen käyttää miljardin euron suhdannevarauksen tarpeelliseksi katsomiinsa menokohteisiin.

Ukrainan sodan ja koronakriisin katveessa hallitus jakoi vuonna 2022 lisärahoitusta 2,5 miljardia euroa[7], josta pysyvää jälkipolville siunaantuvaa menoa oli noin 1,5 miljardia euroa. Vuoden 2023 budjetin esittelyssä todettiin hyvinvointialueuudistuksen vaativan aiemmin päätettyä enemmän käynnistysrahaa. Vuodelle 2023 hallitus on lisännyt hyvinvointialueiden rahoitusta yhteensä 1,5 miljardia euroa, ja alueiden arvioidaan tarvitsevan lisärahoitusta jatkossakin.

Lisää julkista sektoria

Antti Rinteen hallitusohjelmassa todettiin, että ”kestävin keino vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä on työllisyyden kasvu”. Hallitus tuntuikin luottavan hallitusohjelmansa perusteella puhtaasti työllisyysastetavoitteeseen julkisen talouden hoidon ohjenuorana.

Se lähes saavuttikin tavoittelemansa 75 prosentin työllisyysasteen vaalikauden loppuun mennessä[8]. Julkisen talouden kannalta työllisyysasteen kasvun hyöty on kuitenkin kyseenalainen, koska 70 prosenttia uusista työpaikoista on hallituskauden aikana syntynyt julkiselle sektorille[9], mikä tarkoittaa julkisten menojen kasvamista entisestään (Kuvio 3 ja Taulukko 2). Hallitus on siis ostanut työllisyysasteen nousun velkarahalla.

Kuvio 3.

Rinteen-Marinin hallituksen valtiovetoinen talouspolitiikka osoittautui lopulta kokeiluksi, joka ei tuottanut toivottua lopputulosta. Hallitusohjelmaan oli kirjattu tavoite julkisen talouden tasapainottamisesta vuoteen 2023 mennessä. Hallituskauden lopputulema on 2,6 prosentin julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen tänä vuonna.[10] Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan tähän mennessä tehdyillä päätöksillä velkaantuminen jatkuu siten, että julkisen talouden velkasuhde nousee seuraavan vaalikauden loppuun mennessä jo yli 80 prosenttiin.

Jakopolitiikan lyhyt historia

Rinteen-Marinin hallitusten talouspolitiikan kokeilu oli yritys palata kylmän sodan aikaiseen jakopolitiikkaan.[11] Se muistutti luonteeltaan ja menojen lisäämisen jyrkkyydeltään 1970–80-lukujen talouspolitiikkaa, jossa talouteen haettiin vauhtia valtion roolia laajentamalla ja tulonjakoa kiihdyttämällä. Nyt näemme, minkälaiset jäljet jakopolitiikalla on (Kuvio 4).

Kuvio 4.

Poikkeuksena 1970–80-lukujen jakopolitiikalle Rinteen-Marinin hallitus ei kuitenkaan toteuttanut jakopolitiikan hankettaan verotusta kiristämällä, vaan velkaantumalla ja lykkäämällä veronkiristykset tulevaisuuteen. Verrattuna edelliseen jakopolitiikan aikaan, tämä sisältää kuitenkin merkittävästi suuremman riskin kuin verorahoitus, nimittäin korkoriskin. Epäsuotuisissa oloissa kokeilun hintalappu kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin se alun pitäen olisi ollut. Valtiovarainministeriön tuoreimman ennusten mukaan nykyisellä kehityksellä velan korkomenot ylittävät kuusi miljardia euroa vuonna 2027.

Veronkiristyksetkin olisivat kuitenkin vaarallinen tapa taltuttaa julkisen talouden epätasapainoa. Kotitaloudet ja yritykset reagoivat verokorotuksiin supistamalla kulutustaan ja investointejaan. Veronkiristyksistä on taloudelle enemmän haittaa kuin menoleikkauksista.[12] Siksi tasapainottaminen kannattaa tehdä suorien menoleikkausten ja leikkauksia sisältävien rakenneuudistusten yhdistelmällä.[13]

Jakopolitiikka koki haaksirikon, koska massiivinen valtion menojen lisääminen ei tuottanut sellaista kasvu-uraa kuin hallitus olisi toivonut. Tuleva hallitus on jakopolitiikan tienristeyksessä. Sopeutuksen tekemättä jättäminen veisi Suomen ylivelkaantumisen uralle.

Jakopolitiikan lopettamisella on kiire.

Viitteet ja lähteet

[1] Kullas, E. ja Metelinen, S. (2019). Jakopolitiikan paluu – Hallituksen menoautomaatti paisuttaa julkista sektoria, EVA Arvio No 17.

[2] Valtiovarainministeriö (2022). Uudistuva ja kestävä Suomi, Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro 2022, Valtiovarainministeriön julkaisuja – 2022:77.

[3] Valtiovarainministeriö (2023). Taloudellinen katsaus, Kevät 2023, Valtiovarainministeriön julkaisuja – 2023:24.

[4] Esitetyt menonlisäykset ovat keskimääräisiä vuotuisia menonlisäyksiä vaalikauden aikana.

[5] Kullas ja Metelinen (2019).

[6] 2,4 miljardin euron menojen lisäyksestä 1,9 miljardia on hallitusohjelman mukaisia menolisäyksiä ja 0,5 miljardia poikkeusolojen mekanismin sallimia lisämenoja.

[7] Luku sisältää hallitusohjelman mukaiset menolisäykset ja 0,5 miljardin euron poikkeusolojen mekanismin sallimat menolisäykset.

[8] Tilastokeskus (2023). Työllisiä hieman enemmän helmikuussa 2023 kuin vuosi sitten, https://www.stat.fi/julkaisu/cl89wex2osti00bw0s82yqo4j.

[9] Kangasharju, A. (2019). Työllisyyden nousu voi myös heikentää julkista taloutta, https://www.etla.fi/ajankohtaista/kolumnit/tyollisyyden-nousu-voi-myos-heikentaa-julkista-taloutta/.

[10] Valtiovarainministeriö (2023).

[11] Kullas ja Metelinen (2019):

[12] Puonti, P. ja Kangasharju, A. (2023). Politiikalla on väliä, https://www.etla.fi/ajankohtaista/kolumnit/politiikalla-on-valia/.

[13] Pyykkönen, J. (2023). Talouspolitiikan johtajan kompassi – Neljä vaihtoehtoa julkisen talouden sopeutukseen, EVA Analyysi No 118, https://www.eva.fi/blog/2023/02/13/nelja-vaihtoehtoa-julkisen-talouden-sopeutukseen/.

Hannu Kaseva on laatinut artikkelissa käytetyt laskelmat, kuviot ja taulukot