Suomi tarvitsee koetun hyvinvoinnin mittarin

Jussi Ahokas
X
Suomen on aika alkaa mitata koettua hyvinvointia säännöllisesti kuukausittain systemaattista satunnaisotantaa käyttäen siten, että ajantasaiset tilastot ovat median, tutkijoiden, virkamiesten ja poliitikkojen käytettävissä, kirjoittavat dosentti Frank Martela ja ekonomisti Jussi Ahokas EVA Analyysissa Kyllä kansa tietää.

Ladattavat tiedostot

Download: Kyllä kansa tietää -EVA Analyysi
Kyllä kansa tietää -EVA Analyysi

Suomi tarvitsee koetun hyvinvoinnin mittarin. EVA Analyysin Kyllä kansa tietää ovat kirjoittaneet dosentti Frank Martela ja ekonomisti Jussi Ahokas.

Lataa

Hyvän yhteiskunnan päämäärä on ”edistää hallittavien onnellisuutta”, linjasi Adam Smith vuonna 1759. Tämä ajatus kansalaisten hyvinvoinnista politiikan päämääränä inspiroi niin valistusajan yhteiskuntafilosofeja, Ranskan vallankumouksen taustahahmoja kuin myös Yhdysvaltojen perustajiakin.

Moderni hyvinvointivaltio saa perimmäisen oikeutuksensa pyrkimyksestään turvata kansalaisten tasavertaiset perusoikeudet ja edistää kansalaisten hyvinvointia oikeudenmukaisella tavalla. Mutta miten mittaamme onnistumista näissä pyrkimyksissä? Mistä tiedämme, ovatko kansalaiset onnettomampia vai onnellisempia kuin viime vuonna? Miten selvitämme, millä poliittisilla toimenpiteillä on myönteisiä, millä kielteisiä vaikutuksia kansalaisten hyvinvointiin? Entä mistä tiedämme, kokeeko osa kansalaisista itsensä alati onnettomammiksi, vaikka enemmistö olisi onnellisia?

Onnellisuuden sijaan politiikassa seurataan tiiviisti talouden mittareita, kuten bruttokansantuotetta tai työllisyysastetta. Ajatuksena on, että taloudellinen toimeliaisuus ja työllisyys tuottaisivat hyvinvointia toisaalta suoraan, toisaalta verokertymän kautta rahoitettavien julkisten palveluiden kautta. Mutta ilman suoria hyvinvoinnin mittareita emme tiedä paljoakaan siitä, kuinka hyvin esimerkiksi bkt:n kasvu kääntyy hyvinvoinniksi.

Siinä missä bkt:lle ja työllisyysasteelle on kansainvälisesti standardoidut mittaustavat, meiltä on toistaiseksi puuttunut näkemys siitä, miten varsinaista hyvinvointia mitattaisiin ja arvioitaisiin. Kun joudumme turvautumaan toteutuneen hyvinvoinnin arvioinnissa toissijaisiin mittareihin, monet tärkeät yhteiskunnalliset kehityskulut ja kipupisteet saattavat jäädä tunnistamatta.

Ihmisten hyvinvoinnin kehitystä ei pidäkään jättää arvailujen tai muista mittareista tehtyjen epäsuorien päätelmien varaan. Sen sijaan meidän on syytä kehittää luotettava tapa mitata ja seurata ihmisten koettua hyvinvointia. Monessa maassa tämä työ on jo aloitettu (ks. Analyysin kainalojuttu Hyvinvoinnin mittaaminen etenee maailmalla), ja esimerkiksi OECD suosittaa kaikkia valtioita mittaamaan kansalaistensa koettua hyvinvointia.

Koettu hyvinvointi tarkoittaa ihmisten omaa kokemusta hyvinvoinnistaan, ja sitä mitataan tavallisesti erilaisilla kyselytutkimuksilla. Ehdotamme Suomessa käyttöön otettavaksi kansainväliseen tutkimukseen perustuvaa standardoitua ja jatkuvaa kyselyä, jolla koettua hyvinvointia mitattaisiin (ks. kyselyn tarkempi esittely ja esimerkkikysymykset Analyysin ss. 8–10).

OECD suosittaa kaikkia valtioita mittaamaan kansalaistensa koettua hyvinvointia.

Jos haluamme kohdistaa rajalliset julkisen vallan resurssimme hyvinvoinnin kannalta tehokkaasti, meidän on tiedettävä, mitä vaikutuksia politiikalla on koettuun hyvinvointiin. Koetun hyvinvoinnin mittaamisen myötä muodostuvat aikasarjat antavat arvokasta tietoa tutkijoille siitä, minkälaisia yhteyksiä eri tekijöillä on hyvinvointiin. Tätä tietoa päätöksentekijät voivat hyödyntää.

Hyvinvointivaikutusten mittaaminen luo edellytykset erilaisten politiikkatoimenpiteiden vaikutusten vertailuun, tehokkuusanalyysiin annetuilla taloudellisilla resursseilla ja leikkauksiin jouduttaessa säästöjen kohdistamiseen vähiten hyvinvointia edistäviin palveluihin.

Jos politiikassa halutaan edistää kansalaisten hyvinvointia, se on hyvä tehdä pelkkien arvailujen ja olettamusten sijaan tutkitun tiedon pohjalta. Näyttöön perustuva hyvinvointia edistävä politiikka edellyttää hyvinvoinnin keskeisten ulottuvuuksien tunnistamista ja luotettavaa mittaamista. Ja yksi tärkeimmistä tavoista mitata kansalaisten hyvinvointia on kysyä siitä kansalaisilta suoraan.

Koettu hyvinvointi osana politiikan avainindikaattoreita

Kansainväliseksi konsensusnäkemykseksi on vahvistumassa ajatus siitä, että yhteiskunnallista kehitystä on mielekkäintä tarkastella rajallisella määrällä erillisiä avainmittareita. Useissa ehdotuksissa avainmittaristoista indikaattorit on jäsennelty kolmen keskeisen teeman alle: talous, ympäristö ja inhimillinen ulottuvuus.

Talousindikaattorit pyrkivät antamaan kuvan yhteiskunnan taloudellisesta kehityksestä. Tähän mittarien ryhmään kuuluvat bkt:n ohella tavallisesti esimerkiksi työllisyys- ja työttömyysasteiden mittaaminen, valtion budjettitasapainon ja velkaantumisen seuraaminen ja muut vastaavat taloudellisen toiminnan aktiivisuutta ja kestävyyttä mittaavat suureet.

Pohjoismaista Ruotsi ja Islanti ovat jo valinneet kansalliset hyvinvoinnin avainindikaattorit.

Ympäristömittareista keskeisimpiä ovat esimerkiksi hiilidioksidi- ja muut kasvihuonepäästöt, mutta tärkeää on huomioida myös luonnon monimuotoisuus ja luonnonvaraisten maa-alueiden ja ekosysteemien tila.

Inhimillisistä mittareista keskeisiksi nostetaan usein keskinäisen luottamuksen, eriarvoisuuden, turvallisuuden, koulutustason ja koetun hyvinvoinnin mittaaminen.

Perusajatuksena on valita kaikista kolmesta teemasta rajallinen joukko avainindikaattoreita, joita seuraamalla saadaan riittävän kokonaisvaltainen mutta edelleen hallittavissa oleva kuva maan tilasta ja politiikan onnistumisesta. Avainindikaattoreiden joukon pitää olla riittävän pieni, jotta se olisi ymmärrettävissä, mutta niin laaja, että se tavoittaisi keskeisiä arvostamiamme asioita. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaista kolmea teemaa olisi hyvä mitata maksimissaan noin viidellä indikaattorilla.

Pohjoismaista Ruotsi ja Islanti ovat jo valinneet kansalliset hyvinvoinnin avainindikaattorit, samoin esimerkiksi Ranska, Italia, Alankomaat ja Uusi-Seelanti (ks. Analyysissa Taulukko 1, s. 5).

Yksi keskeinen puute tällaisissa indikaattorikokoelmissa on ollut se, että usein valitut avainindikaattorit liittyvät yhteiskunnan rakenteisiin ja kytkeytyvät ihmisten hyvinvointiin epäsuorasti, oletettuina hyvinvoinnin edistäjinä. Koulutusasteen tai työelämän tasapainon voidaan olettaa edistävän hyvinvointia, mutta oletuksen todentaminen vaatisi hyvinvoinnin mittaamista. Näin laajemmatkin indikaattorit jäävät helposti yhtä kauaksi hyvinvoinnin suorasta mittaamisesta kuin bkt:kin. Politiikan onnistumisen arviointi ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin indikaattorit eivät ole kattavia ilman pyrkimystä mitata kansalaisten hyvinvointia myös suoraan.

Miksi on tärkeää tietää voivatko kansalaiset hyvin?

On kolme keskeistä syytä, miksi koetun hyvinvoinnin suora mittaaminen tulee ottaa osaksi kansallisia hyvinvoinnin avainindikaattoreita:

1. Koettu hyvinvointi tarjoaa sellaista tietoa ihmisen hyvinvoinnista, mitä mikään ulkoinen mittari ei tavoita.

Voimme päätellä jotakin ihmisen hyvinvoinnista erilaisia materiaalisia ja muita ulkoisia tekijöitä tarkastelemalla. Kun käytämme hyvinvoinnin indikaattorina ulkoista tekijää – tulotasoa, koulutusastetta tai vastaavaa – se perustuu oletukseen, että ulkoisen tekijän parantaminen parantaa myös koettua hyvinvointia. Määritämme siis ulkopuolelta, minkä asioiden tulisi tuottaa hyvinvointia. Mutta on aina mahdollista, että on joitakin muita ratkaisevia ihmisen hyvinvointiin vaikuttavia tarkastelumme ulkopuolisia tekijöitä, joita käyttämämme ulkoiset mittarit eivät tavoita. Antaessamme ihmisen itse kertoa miten hyvin hän voi, teemme näkyväksi hänen oman kokemuksensa hyvinvoinnista. Näin joudumme tekemään vähemmän oletuksia ihmisen hyvinvoinnin lähteistä ja voimme käyttää tietoa ihmisten koetusta hyvinvoinnista korjaamaan näitä oletuksia. Koettu hyvinvointi on neutraali ja demokraattinen hyvinvoinnin mittari, koska jokainen kansalainen saa itse päättää millä kriteereillä arvioi oman elämänsä hyvyyttä sen sijaan että tutkijat ja poliitikot etukäteen päättävät, mitkä asiat ovat heidän hyvinvoinnilleen tärkeitä.

Muutokset koetussa hyvinvoinnissa ennakoivat muutoksia esimerkiksi terveydessä, työkyvyssä, syrjäytymisriskissä tai itsemurhariskissä.

2. Koettu hyvinvointi on reaktiivinen ja ennakoiva mittari.

Ihmisten kokemus reagoi muutoksiin nopeammin kuin monet muut indikaattorit. Siinä tapahtuvat muutokset ennakoivat muutoksia muissa, hitaammin muuttuvissa indikaattoreissa. Muutokset koetussa hyvinvoinnissa ennakoivat muutoksia esimerkiksi terveydessä, työkyvyssä, syrjäytymisriskissä tai itsemurhariskissä. Syrjäytymisen ja sairauksien torjumisessa kustannustehokkaimpia ovat ennaltaehkäisevät toimenpiteet, jotka auttavat ihmisiä ennen ongelmien toteutumista. Koetun hyvinvoinnin mittaaminen mahdollistaa riskien ennakoinnin ja siten ihmisten auttamisen ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

3. Tutkittu tieto tuo kansalaisten kokemukset tasapuolisesti esille.

Päättäjät tekevät jatkuvasti oletuksia kansalaisten mielialoista punnitessaan valintojaan päätöksentekotilanteissa. Täsmällisten subjektiivisten mittareiden puute johtaa siihen, että päättäjät joutuvat nojautumaan omiin arkikokemuksiinsa ja kuulopuheisiin arvioidessaan kansalaisten hyvinvointia, sen muutosta ja siihen liittyviä tekijöitä. Näin päätökset saattavat perustua väärään arvioon kansalaisten tilanteesta ja tuntemuksista. Sosiaalisen median aikakaudella tämä tarkoittaa, että kovimmin huutavilla ja kärjekkäimmin asiansa esittävillä voi olla huomattavasti kokoaan suurempi mahdollisuus määrittää politiikan agendaa. Tehokas rokotus tätä äärimielipiteiden dominanssia vastaan on kansalaisten kokemusten systemaattinen ja säännöllinen seuraaminen.

Frank Martela ja Jussi Ahokas esittelevät Analyysissa muun muassa mittarin, jolla koettua hyvinvointia voidaan mitata. Lue lisää EVA Analyysista Kyllä kansa tietää