
Luottamus hallitukseen putosi
Mediamateriaalit

Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? (%)

Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? (%)

Pandemiassakin suomalainen luottaa presidenttiin, poliisiin ja puolustusvoimiin. EVA Analyysin Kansakunnan kivijalka on kirjoittanut Sami Metelinen.
EVA selvitti, kuinka koronakriisi on vaikuttanut luottamukseen, jota suomalaiset tuntevat yli 30 erilaista yhteiskunnassa vaikuttavaa tahoa tai toimijaa kohtaan. Luottamus hallitukseen putosi vuodessa eniten. Eniten taas kasvoi luottamus markkinatalousjärjestelmään: peräti kymmenen prosenttiyksikköä.
Luottamuslistan kärjessä ovat tasavallan presidentti, poliisi, puolustusvoimat.
”Pandemian alkaessa keväällä 2020 kansalaisten luottamus poliittisiin päättäjiin nousi poikkeuksellisen korkealle. Ilmiötä kutsutaan lippujen ympärille kokoontumiseksi. Kevään 2021 Arvo- ja asennetutkimus vahvistaa, että vuoden takaisessa poikkeuksellisen suuressa luottamuksessa Sanna Marinin hallitukseen oli kyse koronakevään poliittisesta poikkeustilasta, joka on nyt väistynyt”, sanoo EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen, joka on kirjoittanut EVA Analyysin Kansakunnan kivijalka.
Kansalaisten mielestä parhaiten poliitikoista on pandemian keskellä pärjännyt tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jolle hyvän arvosanan toiminnastaan antaa 80 prosenttia suomalaisista. Myös pääministeri Sanna Marin saa enemmistöltä (61 %) hyvän arvosanan. Sen sijaan koronatoimista pääasiassa vastanneelle perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle enemmistö (51 %) antaa huonon arvosanan. Oppositiojohtajat Jussi Halla-aho (57 %) ja Petteri Orpo (53 %) saavat niin ikään kansan enemmistöltä huonot arvosanat.
Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 24.3.–7.4.2021. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Sami Metelinen: Kansakunnan kivijalka -EVA Analyysi tiistaina 8.6. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai +358 40 578 0041
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Mediamateriaalit

Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? (%)

Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? (%)

Pandemiassakin suomalainen luottaa presidenttiin, poliisiin ja puolustusvoimiin. EVA Analyysin Kansakunnan kivijalka on kirjoittanut Sami Metelinen.