Viisi syytä miksi soteen pitää vielä palata
Juhannuksen alla eduskunta siunasi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen äänin 105-77. Viisitoista vuotta ja viisi eri hallitusta ovat yrittäneet saada Suomeen soteuudistusta aikaiseksi. Vaikka eduskunnassa puhemiehen nuija kopsahti, työ ei ole vielä tehty.
Soteen pitää vielä palata. Listaan ohessa viisi syytä, miksi sotea pitää korjata.
Sanna Marinin (sd.) hallituksella oli soteuudistukselle komeat ja kannatettavat tavoitteet. Uudistuksen pitäisi kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja kansalaisten välillä. Sen pitäisi turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat terveyspalvelut kaikille suomalaisille. Palveluiden saatavuuden pitäisi parantua.
Tavoitteet ovat tärkeitä, mutta niiden arvo on nolla, mikäli ei ole työkaluja toteuttaa niitä. Tässä uudistuksessa niitä ei juurikaan ole.
1. Rahoitus
Soteuudistuksen isoin ongelma on rahoitus. Hyvinvointialueille jaettava rahapotti on paitsi liian pieni, myös läpinäkymätön tulonsiirtoautomaatti. Hyvinvointialueiden saamat sotetulot eivät riipu alueen sotemenoista, vaan THL:n tarvevakiointimallista. Sairastavuuden ohella mittareina ovat alueen asukkaiden tulot ja yksityisten palveluiden käyttö. Mitä enemmän alueen asukkaat käyttävät työterveyttä ja ostavat terveysvakuutuksia, sitä vähemmän alue saa rahaa. Malli ei sisällä alueille kannustimia hoitaa asukkaidensa terveyttä tehokkaasti. Jos alue ei pysy budjetissaan, valtion piikistä korvataan loput.
2. Tasa-arvo
Tämä malli ei toteuta yhdenvertaisia terveyspalveluja kaikille. Malli olettaa, että jatkossakin ne, joilla on varaa, maksavat omaa terveydenhuoltoaan itse kustantamiensa vakuutusten kautta. Kasvukeskusten kyky hyödyntää veropohjaansa heikkenee ja samalla alueet tulevat yhä riippuvaisemmaksi valtion ohjauksesta.
3. Palveluiden saatavuus
Soteuudistus sitoo monin tavoin tulevien hyvinvointialueiden päättäjien käsiä. Yksityisten yritysten rooli on haluttu typistää mahdollisimman pieneksi, vaikka yksityiset toimijat ovat osoittaneet pystyvänsä parantamaan nimenomaan perusterveydenhuollon saatavuutta ja laatua.
4. Valinnanvapaus
Vuonna 2011 säädetty potilasdirektiivi takaa sen, että EU-maassa potilas voi valita hoitopaikkansa ja raha seuraa tätä valintaa. Muualla Euroopassa perusterveydenhuolto on pääosin yksityisten tuottamaa ja kansalainen voi valita, keneltä terveyspalvelunsa haluaa. Julkinen sektori maksaa, kuten Suomessakin. Soteuudistus ei ota potilasdirektiivin perusajatusta – valinnanvapautta – mitenkään huomioon. Direktiivi koskee kuitenkin myös Suomea, eikä sitä voi jättää huomiotta. Tämä tulee vielä vääjäämättä poliittisten päättäjien eteen: miten potilasdirektiivi toteutetaan Suomessa?
5. Verotus
Maakuntaverotus lisättynä nykyiseen soteuudistukseen toisi Suomeen lisäverotuksen tason, ilman että palveluiden tehokkuus tai tasa-arvo mitenkään paranisivat. Tämä ei ole hyvä idea, eikä sille tällä hetkellä löydy poliittista kannatusta.
Yhdessä valinnanvapauden kanssa alueilla pitäisi kuitenkin olla verotusoikeus. Sotepalveluista vastaavilla päättäjillä pitäisi olla budjetti ja vastuu siitä äänestäjien edessä. Millaiset palvelut halutaan ja mitä ne saavat maksaa? Maakuntavero toisi alueille tiukan budjettirajoitteen, joka mallista nyt puuttuu.
Tarvitsemme sotemallin, joka yhdistää sekä julkisen että yksityisen toimijan kyvyt.
Sotea ei pitäisi typistää pelkäksi hallintouudistukseksi eikä tarkastelun tulokulmaksi riitä liioin pelkän politiikan pelin seuraaminen. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä. Miten hyvin huolehdimme yhteiskunnan heikoimmista, millaista hoivaa tarjoamme vanhuksille ja missä oloissa kukin pääsee lääkärille.
Lopputulemaan vaikuttaa eniten iso megatrendi, joka muuttaa Suomea jatkuvasti ja perusteellisesti. Se on väestön vanheneminen.
Ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin ennen. Osaamme hoitaa monia sairauksia paremmin kuin ennen, mutta uudet hoitomuodot myös maksavat paljon. Samalla yhteiskunnassa hoivaa tarvitsevien osuus kasvaa, ja työllään verorahoja kerryttävien osuus suhteessa vähenee.
Suomeen on vuosikymmenten varrella kehittyneet toimivat sotemarkkinat. Julkisen toimijan ideologisen puolustamisen sijaan tarvitsemme sotemallin, joka yhdistää sekä julkisen että yksityisen toimijan kyvyt. Meillä ei