Hyväosaiset ja huono-osaiset näkevät kaksi eri Suomea
Oman yhteiskunnallisen statuksensa matalaksi arvioivat näkevät tuloerot, omistuksen keskittymisen ja tukien leikkaukset selvästi suurempina ongelmina kuin hyväosaiset. EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksessa suomalaisia pyydettiin sijoittamaan itsensä sosiaalisen aseman tikapuille (Kuvio 1). Asteikon ylimmällä portaalla (asteikon arvo 10) ovat ne, joilla on eniten rahaa ja koulutusta sekä parhaat työpaikat. Alimmalla portaalla (asteikon arvo 0) ovat ne, joilla on vähiten rahaa ja koulutusta ja vain heikoimmat työmahdollisuudet.
Kuvio 1. Sijoittuminen sosiaalisen aseman tikapuille (%)
Suomalaiset sijoittavat itsensä asteikolla nollasta kymmeneen keskimäärin portaalle 6. Enemmistö asettuu asteikon keskikohdan yläpuolelle, mutta väestöryhmien välillä on huomattavia eroja (ks. Liitekuvio 1). Johtavassa asemassa olevien keskiarvo on 7,35, ylempien toimihenkilöiden 7,16 ja akateemisesti koulutettujen 6,94. Työttömät sijoittavat itsensä keskimäärin kohtaan 3,21, eläkeläiset kohtaan 4,72 ja vailla ammatillista koulutusta olevat kohtaan 4,87.
Oma asema muuttaa kuvaa yhteiskunnasta
Koettu yhteiskunnallinen asema on hyvin johdonmukaisesti yhteydessä siihen, kuinka suurena ongelmana eriarvoisuutta pitää. Koko väestön tasolla reilu puolet (53 %) katsoo tuloerojen kasvaneen maassamme liian suuriksi (Kuvio 2), mutta näkemyserot kasvavat suuriksi vastaajan koetun statuksen perusteella.
Kuvio 2. ”Tuloerot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet maassamme liian suuriksi” (%)
Kolmesta statusryhmästä[i] alimpaan kuuluvista 76 prosenttia katsoo tuloerojen kasvaneen Suomessa liian suuriksi (ks. Liitekuvio 2). Ylimmässä ryhmässä näin ajattelee paljon harvempi, 46 prosenttia.
Omistuksen keskittymistä pitää huolestuttavana 74 prosenttia alimpaan ryhmään kuuluvista mutta ylimmän ryhmän vastaajista huomattavasti pienempi osuus (47 %) on tästä huolissaan. Voimakasta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta hyvin rikkaista ihmisistä kuullessaan tai lukiessaan kokee alimmassa ryhmässä 54 prosenttia ja ylimmässä 25 prosenttia.
Ylimmillä portailla (7–10) olevat hyväksyvät muita useammin osaamiseen ja ahkeruuteen perustuvat palkkaerot. He myös arvioivat muita useammin, että Suomen tuloerot ovat kansainvälisesti vertaillen pienet. Alemmilla portailla korostuvat puolestaan huolet toimeentulostaja tukien varassa olevien aseman heikentymisestä.
Poliittista ristivetoa
Koettu yhteiskunnallinen asema liittyy myös politiikkaan, mutta puolueiden äänestäjäryhmien väliset mielipide-erot eivät noudata suoraviivaisesti hallitus- ja oppositiopuolueiden välistä rajaa. Kokoomuksen kannattajat sijoittavat itsensä sosiaalisen aseman tikapuilla keskimäärin kohtaan 6,74, kun vasemmistoliiton kannattajien keskiarvo on 5,28. Perussuomalaisten kannattajien keskiarvo on 5,71 eli hieman koko väestön keskiarvoa 5,79 alempi. Muiden suurten puolueiden kannattajat sijoittuvat melko lähelle väestön keskiarvoa. [ii]
Erot eri puolueita kannattavien eriarvoisuuskäsityksissä eivät siten palaudu yksin kannattajien arvioihin omasta yhteiskunnallisesta asemasta. Status auttaa selittämään erityisesti kokoomuksen ja vasemmistoliiton välistä eroa, mutta esimerkiksi perussuomalaisten kannattajien suhteellisen vähäinen huoli tuloeroista perustuu enemmän poliittisiin arvoihin ja käsityksiin eriarvoisuuden syistä kuin heidän yhteiskunnalliseen asemaansa.
Tämä auttaa ymmärtämään, miksi poliittiset ryhmät arvioivat suomalaista yhteiskuntaa niin eri tavoin. Oikeistopuolueiden kannattajat pitävät Suomea monessa suhteessa varsin tasa-arvoisena. Vasemmistopuolueiden kannattajat näkevät tuloihin, terveyteen, työelämään ja hyvinvointiin liittyvät erot selvästi suurempina.
Hyvinvointivaltio perustetaan vastavuoroisuuteen
Hyvinvointivaltion perusajatus saa edelleen laajan hyväksynnän, mutta samalla siihen liitetään voimakkaat vaatimukset velvollisuuksista ja etujen oikeasta kohdentumisesta.
Seitsemän kymmenestä suomalaisesta (71 %) katsoo hyvinvointivaltion olevan aina hintansa arvoinen, vaikka sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon (Kuvio 3).
Kuvio 3. ”Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa
paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen” (%)
Samalla peräti 83 prosenttia on sitä mieltä, että jokaisella Suomessa asuvalla on velvollisuus tehdä työtä ja maksaa veroja hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi (Kuvio 4).
Kuvio 4. ”Jokaisella Suomessa asuvalla on velvollisuus tehdä työtä ja maksaa veroja
hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi” (%)
Suomalaiset haluavat siis pitää kiinni yhteisestä turvasta, mutta odottavat kaikkien osallistuvan sen ylläpitämiseen kykyjensä mukaan. Joutenolon ja tukien väärinkäytön karsastamisesta kertoo se, että kaksi kolmesta (65 %) katsoo yhteiskunnan tuista tulleen saavutettuja etuja, joita käyttävät myös sellaiset ihmiset, jotka eivät niitä välttämättä tarvitse (Kuvio 5).
Kuvio 5. ”Yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin,
jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi” (%)
Käsitykset eivät silti ole muuttuneet yksinomaan tiukempaan suuntaan. Julkisten hyvinvointipalvelujen ja -tukien kohdentamista lähinnä vain niitä eniten tarvitseville ja heikoimmassa asemassa oleville kannattaa vajaa puolet suomalaisista (45 %, Kuvio 6). Universaalien, eli kaikille tarkoitettujen ja kelpaavien palvelujen kannatus on pitkällä aikavälillä pikemminkin vahvistunut kuin heikentynyt.
Kuvio 6. ”Julkiset hyvinvointipalvelut ja -tuet tulisi kohdentaa lähinnä vain niitä eniten
tarvitseville ja heikoimmassa asemassa oleville”(%)
Suomalaiset näyttävät siis haluavan hyvinvointivaltion, joka on sekä antelias että oikeudenmukainen: apua on saatava, kun sitä tarvitaan, mutta järjestelmä ei saa palkita perusteetonta passiivisuutta tai ohjata etuja ihmisille, jotka eivät niitä tarvitse.
Suomalaisten eriarvoisuuskäsityksiä jakaa voimakkaasti se, millaiseksi ihminen kokee oman asemansa. Juuri tästä syntyvät eriarvoisuuden kaksi maailmaa. Objektiivisten mittareiden rinnalla politiikkaa muovaavat ihmisten kokemukset omasta asemastaan, mahdollisuuksistaan ja kohtelustaan.
Kun hyväosaiset ja huono-osaiset katsovat yhteiskuntaa eri portailta, he eivät välttämättä ole eri mieltä vain siitä, millainen Suomen pitäisi olla. He ovat eri mieltä jo siitä, millainen Suomi tällä hetkellä on. Suomen heikko talouskehitys vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen on korostanut kahden koetun maailman välistä eroa. Talouskasvun mahdollinen käynnistäminen saattaa jatkossa edesauttaa tämän ristiriidan loiventumista olettaen, että työllisyyskehityskin kääntyy jälleen suotuisammaksi.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.10.–20.10.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Liitekuvio 1. Sijoittuminen nk. sosiaalisen aseman tikapuille väestöryhmittäin
(asteikko 0-10, keskiarvot ja mediaanit)
Liitekuvio 2. Suhtautuminen tuloeroja, eriarvoisuutta, hyvinvointivaltiota ja sosiaaliturvaa
koskeviin väittämiin statusportaittain (3-luokkainen luokitus, %)
[i] Alin=0–3, Keski=4–6, Ylin=7–10.
[ii] RKP:n kannattajat sijoittavat itsensä statusportailla kohtaan 6,92, mutta vastaajajoukon pienestä määrästä johtuen tulosta on pidettävä suuntaa antavana.Tä