Epävarmuuden aika on kasvanut, Venäjä huolettaa erityisesti

Epävarmuuden aika on kasvanut, Venäjä huolettaa erityisesti

Suomalaisten mielestä maailma ja kansainvälinen tilanne ovat muuttuneet vaikeasti ennakoitavaksi. Venäjän toimet arveluttavat aiempaa useampaa, samoin Yhdysvaltain. Tällaisessa tilanteessa suomalaiset hakevat vakautta EU:sta. Enemmistö suomalaisista haluaa pitää kiinni EU:sta eikä toivo muidenkaan maiden eroavan unionista. 55 % suomalaisista toivoo Ison-Britannian luopuvan päätöksestään jättää EU, kun taas 21 prosenttia pitää brexitiä oikeana ratkaisuna. Tiedot käyvät ilmi vuoden 2017 arvo – ja asennetutkimuksesta Kumous kunnissa.

Venäjän toimet tuomitaan laajasti

Erityisen huolissaan suomalaiset ovat Venäjästä. Suomalaisten käsitys  on muuttunut selvästi kielteisemmäksi viime vuodesta. Vain 35 prosenttia ajattelee, että vaikka ”Venäjällä on ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti”. 47 prosenttia on eri mieltä. Venäjä-asenteissa on tapahtunut viime vuodesta peräti 14 prosenttiyksikön siirtymä kohti kielteisempää suhtautumista. Erityisesti Venäjän toimet kansainvälisillä areenoilla tuomitaan: vain kuusi prosenttia suomalaisista kokee, että Venäjä toimii oikein ja ansaitsee kansalaistemme tuen.

EU on mainettaan suositumpi

Viime aikaisesta keskustelusta huolimatta EU on mainettaan suositumpi. Suhtautuminen sekä EU-jäsenyyteen että euroon on säilynyt vakaana.
Suomen EU-jäsenyyteen ilmoittaa suhtautuvansa myönteisesti 45 prosenttia, kun taas 22 prosenttia suhtautuu asiaan kielteisesti. Neutraalisti
EU-jäsenyydestä ajattelee 32 prosenttia suomalaisista. Pidemmän aikavälin tarkastelussa erityisesti jäsenyyteen kielteisesti suhtautuvien
osuus on ollut viime vuodet alhainen.

EVAn arvo- ja asennetutkimus Kumous kunnissa julkaistiin 7.3.

Artikkelin löydät tästä:

Epävarmuuden aika

Kokonaisuudessaan julkaisu löytyy tästä:

Kumous kunnissa