Obama voitti, Bush Hävisi
Blogi, Kynävieras

Obama voitti, Bush Hävisi

Keynesilaiset opit haudattiin 80-luvulla presidentti Reaganin vaalivoiton myötä. Nyt haudataan liki 30 vuoden konservatiivinen aikajakso. Edessä on uusi paradigma. Demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama löi republikaanisen vastaehdokkaan John McCainin Yhdysvaltain kohuvaaleissa. Washingtonia odottaa suuri muutos ja uusi paradigma. Dosentti Dan Steinbock kertoo miksi.

Yhdysvaltain presidenttivaaleissa 2008 ottivat yhteen demokraattinen senaattori Barack Obama ja istuva presidentti George W. Bush. Amerikkalaiset äänestivät historiaan Bushin kahdeksan vuotta, Obaman toivon ja muutoksen puolesta. Tässä kilpailutilanteessa republikaanisen senaattori John McCainin mahdollisuudet olivat rajalliset.

Kun republikaanit menettivät Pennsylvanian, ensimmäiset shampanjapullot korkattiin Obaman Chicagon päämajassa. Valitsijakilpailussa McCain jäi pahoin alakynteen, mutta äänestäjien määrässä kilpailu oli tiukempaa.

Jos republikaaniehdokas olisi ollut joku muu kuin McCain, häviö olisi ollut katastrofaalinen. Vain itsenäinen republikaani saattoi estää vedenpaisumuksen. Ja tarkkailijat voivat spekuloida vuosikausia sillä, miten olisi käynyt jos McCain olisi valinnut aisaparikseen Sarah Palinin sijaan Mitt Romneyn, talouspolitiikan asiantuntijan.

Obama on Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti – ja mikä vielä tärkeämpää, presidentti johon valtaosa monikulttuurisesta väestöstä voi myös samastua. Lähitulevaisuudessa Obaman esimerkki asettaa uudet tavoitteet paitsi USA:n myös Euroopan uudelle ja monikulttuuriselle poliitikkopolvelle.

Ennennäkemätön tehtävä

Niin kauan kuin amerikkalaiset pitivät vaalien avainkysymyksenä Irakia ja turvallisuutta, McCain johti kilpaa. Syksystä 2007 alkaen talous on ollut avainkysymys. Silti Obama ja McCain kävivät verrattain tasaväkistä kilpaa liki vuoden päivät.

Kun kongressi valmistautui äänestämään pelastuspaketin puolesta syyskuussa, tuli demokraattienemmistöisen kongressin puhemies Nancy Pelosin tehtäväksi pitää puhe paketin puolesta. Tuen sijaan Pelosi arvosteli Bushin politiikkaa. Paketti kaatui ensimmäisessä äänestyksessä. Taloudesta tuli vaalien peruskysymys. Satoja miljardia dollareita haihtui taivaan tuuliin pörsseissä. Samalla Obaman kampanjapursi sai voittoon tarvittavan lisätuulen.

Vielä vuosi sitten monet pitivät vaalivoittajia itsestäänselvinä. Senaattori Hillary Clinton olisi demokraattien ja New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani republikaanien presidenttiehdokas. Mutta mikään ei ole varmaa presidenttivaaleissa. Eikä mikään ole varmaa vaalien jälkeen. ”Tehtävä on ennen näkemätön”, kuten Obama sanoi voitonjuhlissaan, ”eikä siihen riitä vuosi tai pari, tai edes yksi presidenttikausi.”

Obama voitti tehokkaalla kampanjalla, jolla haravoitiin demokraattien perinteiset tukiryhmät, ja presidentti Bushin vastaisella kapinalla, johon kaatui myös senaattori McCain. Clintonien tuella hän oppi kampanjarahastuksen niin länsi- kuin itärannikolla että Hollywoodissa. Aisapari senaattori Joe Biden haravoi puolueeseen takaisin sinikaulustyöläiset. Hän toi pöytään kokemusta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan poliittista pääomaa.

Jo varhaisessa vaiheessa Blackberrya suosiva Obama värväsi paitsi uusmedian myös sosiaalimediain ammattilaiset Piilaaksosta ja tavoitti liki 80% vaalikilvan nettiliikenteestä. Hän aktivoi nuoret ikäluokat.

Obama on herättänyt suuria odotuksia niin USA:ssa kuin kansainvälisesti. Poliittiset linjapuheet ovat jääneet Rorschach-mustetahraksi, johon erilaiset tukijat ovat voineet lukea omat ajatuksensa. Mutta nyt alkaa aika, jolloin odotetaan enemmän. Jos suuret unelmat ajautuvat haaksirikkoon, seurauksena on pettymys vailla vertaa.

Obama tulee panostamaan merkittävästi diplomatiaan, mutta vaalivoitto ei tee tyhjäksi niitä lukuisia poliittisia ja taloudellisia ristiriitoja, joiden intensiteetti on kasvanut tasaisesti 90-luvun taitteesta lähtien Yhdysvaltain ja EU:n sekä Yhdysvaltain ja nousutalouksien mm. Kiinan kanssa.

Vaalit seurasivat Halloweenia. Joidenkin mielestä asianlaita on juuri päinvastoin. Lähiviikkoina tehdään joulukaupan tulos, josta odotetaan ennätysheikkoa, kun taasen amerikkalaiset kuluttajat, joilla ei ole varoja, maksavat ostoksia luottokorteilla, jotka paraikaa uhkaavat useamman pankin kannattavuutta.

Vaalipäivänä Dow Jones nousi yli 3 prosenttia. Wall Street ei ole innostunut Obamasta, mutta pitää Obaman sanomasta joka suosii optimismia. Sitä kaipaa talous, ja sitä tarvitsevat osakemarkkinat – enemmän kuin koskaan sitten 1930-luvun.

Uusi paradigma

Kun presidentti Ronald Reagan päätti sotienjälkeisen demokraattikauden, talous oli inflaation murjoma, suurkaupungit konkurssin partaalla, kansakunta kahtiajakautunut, Iranin Khomeini enteili islamilaisen terrorin aikaa ja Yhdysvaltain maine mennyttä.

Kun Obama päättää Washington konsensuksen aikajakson, kansantalous elää ulkomaiden lainakeuhkoilla, suurkaupunkeja uhkaavat budjettivajeet, kansakunta on kahtiajakautunut, Irakin ja Afganistanin kriisit ratkaisutta, Pakistan ajautumassa kohti kaaosta ja USA:n maine loassa.

Presidentti Reagan siirsi 1980-luvulla USA:n kilpailun, yksityistämisen ja deregulaation aikaan. Markkinoiden avautuminen vahvisti talouskasvua niin USA:ssa kuin globaalisti.

Nyt on uuden ajattelutavan aika. Sen sisällöstä käydään Yhdysvalloissa äärimmäisen kovaa linjakeskustelua. Liian vapaat markkinat johtivat finanssimaailman kaaokseen, liian säädellyt markkinat tukahduttaisivat talouskasvun.

Keynesilainen konsensus haudattiin 1980-luvulla. Washingtonin konsensus on kuopattu sekin. Mutta menneeseen ei ole paluuta. Tarvitaan uutta.

Obama ei voi odottaa tammikuun kruunausta, ei etenkään talous- ja turvallisuuspolitiikan osalta. Reaganin lailla hän tulee määrittämään politiikkansa yleislinjat, mutta delegoi yksityiskohdat mahdollisimman itsenäisille, vahvoille ja muutoshakuisille johtajille.

Kuten Clinton vuonna 1992, Obama joutuu tekemään päätöksiä vallansiirron aikaan, jolloin istuva presidentti Bush tulee myös isännöimään globaalia finanssikokousta – eräänlaista Bretton Woods II:ta – joka tällä kertaa heijastelee Yhdysvaltain taloudellisen ja finanssivallan murentumista.

Jos Obama olisi leiponut Hillary Clintonista varapresidenttiehdokkaansa, demokraattinen puolue olisi eheytetty yhdessä yössä. Kun kävi toisin, luotiin myös puolueen sisäinen särö.

Eheytystä heijastelee se, että Obaman Washington tulee täyttymään pääosin Bill Clintonin ensimmäisen ja toisen kauden silmäätekevillä. Obaman ensimmäistä kautta hallitsee Clinton Lite.

Mutta puolueen sisäistä säröä heijastelevat syvät talouspoliittiset linjaerot, joista tullaan käymään kasvavaa kiistaa lähikuukausina. Clintonilaiset suosivat markkinavetoista keskitien politiikkaa, populistit tavoittelevat syviä ay-uudistuksia.

Vielä keväällä Obama ratsasti populismilla ja protektionismilla, koska tavoitteli Hillary Clintonin ydinjoukkoja, sinikaulustyöläisiä. Mutta kun senaattori Clinton sulki kampanjansa, Obama käänsi suuntaa.

Talouspolitiikan asiantuntija Austan Goolsbee jäi sivuun, kun valokeilaan nousi Jason Furman, ekonomisti joka palveli jo Bill Clintonia ja vastasi myös senaattori Kerryn talouspolitiikasta vuoden 2004 kampanjassa. Samalla tuli Obaman taakse Robert Rubin, Clintonin entinen valtiovarainministeri ja Goldman Sachsin entinen pääjohtaja. Vanavedessä nousi mukaan Michael Froman, joka hänkin on vaikuttanut valtiovarainministeriössä kuin Citigroupissa.

Sekä Furman että Rubin tiedetään markkinavoimien ja globalisaation tukijoiksi. Ammattiyhdistysliike AFL-CIO katsoi Obaman myyneen periaatteensa. Kapina tukahdutettiin kulissien takana.

Nimipeli

Eikä Obama voi jahkailla nimitysten kanssa, kuten Bill Clinton. Hänen tiiminsä on suunnitellut vallanvaihtoa viime toukokuusta lähtien.

Obama tulee nimittämään Valkoisen talon esikuntapäällikön hyvinkin pian, jotta siirtymä pääsee vauhtiin, ja joutuu nimittämään talouspoliittisen tiimin lennossa, jotta pääsee vaikuttamaan asioihin ennen virallista vallanvaihtoa 20. tammikuuta 2009.

Bill Clinton organisoi kansallisen hätähuippukokouksen jo ennen Valkoisen talon vallanvaihtoa. Obama saattaa pyrkiä samaan.

Esikuntapäälliköksi tarvitaan demokraattista hämähäkkiä, joka tulee toimeen niin obamalaisten kuin clintolaisten kanssa. Esimerkiksi sopii Illinois’ n edustaja Rahm Emanuel tai entinen senaattori Tom Daschle. Takapiruna jatkaa roolissa jos toisessa David Axelrod, Obaman pitkäaikainen ystävä ja kampanjastrategi josta Obama voi ehkä eniten kiittää voittoaan.

”En kaipaa enää Washingtoniin”, sanoo Rubin joka on julkisesti ottanut etäisyyttä valtiovarainministerin huhuihin. Hän tulee seisomaan Obaman takana vähintäänkin neuvonantajana.

Larry Summers, joka toimi Clintonin valtiovarainministerinä ennen nimitystään Harvardiin, on myös mainittu mahdollisena ministerinä, samoin kuin Keskuspankin New Yorkin johtaja Timothy Geithner ja FDIC:n puheenjohtaja Sheila C. Blair.

Ilmeistä on että Obama haluaa valtiovarainministerin, joka nauttii kummankin valtapuolueen arvonannosta, on hankkinut kannuksensa ja on riittävän kunnianhimoinen tarttuakseen tehtävään lennosta.

Al Goren kansainvälistä mainetta Obama tarvitsee nostaakseen Yhdysvaltain brandin arvoa kansainvälisesti. Tavalla tai toisella Gore värvätään joukkoihin ilmastonmuutoksen nimessä.

Obaman turvallisuus- ja ulkopolitiikan neuvonantajista niin Anthony Lake, Clintonin entinen turvallisuusneuvonantaja, kuin Gregory Graig, joka toimi Clintonin hallituksessa, ja Susan Rice nähdään myös uudessa Valkoisessa talossa.

Lake tunnetaan paitsi Irakin sodan arvostelijana myös NATO:n laajentumisen kannattajana, koska katsoo sen vahvistavan vakautta Itä-Euroopassa. Hän toimi ulkoministeri Madeleine Albrightin oikeana kätenä ja puolusti Clintonia oikeudenkäynnissä.

Eikä olisi lainkaan yllättävää, jos Obama nimittäisi valovoimaisen republikaanin tai toisen hallitukseensa. Hän haluaa esiintyä ”koko kansan presidenttinä”. Robert Gates saattaa pitää puolustusministerin salkkua vielä kuukausia, mutta eräänä seuraajana on mainittu entinen varapuolustusministeri John Hamre.

Samantha Power toimi Obaman ihmisoikeuksien ja kansanmurhien asiantuntijana, johon kampanja otti etäisyyttä kun Power kutsui kampanjan huumassa rouva Clintonia ”hirviöksi”. Mutta Power on Afrikan asiantuntija jonka apua Obama saattaa tarvita eritoten Darfurin kysymyksessä.

Juristina Obama tuskin haluaisi mitään niin paljon kuin muuttaa Yhdysvaltain oikeuslaitoksen konservatiivisen painotuksen, jonka Reagan varmisti pitkäaikaisilla nimityksillä.

Nimipelissä mikään ei ole varmaa. Obama haluaa Washingtonin jolla on obamalaiset – ei clintonilaiset – kasvot.

Kongressin enemmistö

Kampanjan loppumetreillä republikaanien vaaliretoriikan takana oli yritysmaailman kasvava huoli demokraattien ehdottomasta enemmistöstä Capitolin kukkulalla.

USA:n kauppakamari, Yhdysvaltain vaikutusvaltaisin yrityslobbari, sijoitti 35 miljoonaa dollaria presidenttikilpaan tukien ehdokkaita, jotka puolustavat yritysmaailman etuja. Yritysjohtajat tuntevat pelkoa siitä, että demokraatit voittavat yksinkertaisen enemmistön Capitolilla.

Nykyisin kummallakin puolueella on 49 paikkaa senaatissa, jossa kaksi riippumatonta edustajaa tavallisesti äänestää demokraattien taskuun. Jos demokraatit saisivat ehdottoman enemmistön, useat aiemmin hylätyt lakiehdotukset tulevat uuteen äänestykseen lähivuosina – mukaanlukien erittäin kiistellyt ay-lait jotka käytännössä vahvistaisivat merkittävästi AFL-CIO:n neuvotteluvaltaa amerikkalaisessa politiikassa.

Kongressin demokraattinen enemmistö haluaa uutta säätelyä tietoliikenteeseen, bioteknologiaan ja terveydenhuoltoon. Lisäksi demokraatit haluavat nostaa progressiivista verotusta varsinkin ylemmissä tuloluokissa, samoin kuin osinkojen ja pääomavoittojen verotusta.

Muutokset lisäisivät investointien hintaa, mikä taas merkitsee verovarojen laskua – mikä tulee mutkistamaan Obaman kaavailemaa terveydenhuollon uudistusta.

Presidenttikilpa on ohi. Nyt alkaa vaikein vaihe – vallansiirto historiallisena hetkenä, jolloin kansainvälinen politiikka kärsii terrorismin ja ydinaseiden proliferaation uhasta, kansainvälinen talous on hatarammalla pohjalla kuin koskaan sitten 1930-luvun ja terrorismin vastainen kamppailu jakaa amerikkalaiset kahtia.

Edessä on suuren epävarmuuden ja odotuksen aika tammikuun 20. päivään saakka, jolloin presidentti Obama ja varapresidentti Biden saapuvat Valkoiseen taloon.