Oikeusturva on hintansa väärti
Blogi, Kynävieras

Oikeusturva on hintansa väärti

Ruuhkautunut oikeuslaitos uhkaa oikeusturvaa ja aiheuttaa taloudellisiakin tappioita. EVAn parlamenttikumppani Tuija Braxin mielestä suomalaista oikeuslaitosta kannattaisi juustohöyläämisen sijaan uudistaa.

Oikeusturvan puutteet voidaan arvottaa kansan- tai liiketaloudellisin laskelmin. Kun markkinaoikeudessa on ennennäkemätön ruuhka ja julkiset hankkeet viivästyvät merkittävästi, voidaan tälle menetykselle laskea kansantaloudellinen tappioluku, joka nousee kymmeniin miljooniin euroihin. Yksittäisille yrityksille aiheutuvat konkreettiset kulut voivat nekin nousta miljooniin.

Voidaan myös esittää laskelmia siitä, kuinka suuri tappio aiheutuu esimerkiksi talousrikoksesta syytetylle, joka vasta vaikkapa kahdeksan vuoden jälkeen todetaan syyttömäksi tai mitä kaikkia kerrannaisvaikutuksia rikoksen uhrille on siitä epätietoisuudesta, joka johtuu jutun roikkumisesta ensin tutkinnassa, sitten syyteharkinnassa ja lopulta vielä eri oikeusasteissa. Voimme toki yrittää mitata taloudellisina tappioina sitäkin, mitä tarkoittaa kun lapsen huoltajuusriita kestää vuosia, mutta jokainen ymmärtää, ettei epätietoisuuden ja pitkittyneen riitelyn varjossa vietetylle lapsuudelle voida laskea vain taloudellista hintaa, vaan kyse on aina myös inhimillisestä kärsimyksestä ja vääryydestä.

Vielä huomattavasti suuremman tappion kanssa olemme tekemisissä silloin, jos kansalaisten keskuuteen leviää laajemmin tunne siitä, että oikeusturva on liian kallista tai hidasta. Silloin kansalaisten sitoutuminen yhteiskuntaan heikkenee, mikä näkyy ns. sosiaalisen pääoman katoamisena ja yleisen turvattomuuden lisääntymisenä, millä taas on kerrannaisvaikutuksia kilpailukykyymme.

Konkreettisesti laskien tänä päivänä oikeuslaitoksen hinta on jokaista suomalaista kohden 3,5 euroa kuukaudessa eli 42 euroa vuodessa( yht. noin 230 milj.). Tällä rahalla saa palvelukseensa eurooppalaisittain keskiverron määrän oikeudessa palvelevia juristeja eli noin 1500 tuomaria, esittelijää ja auskultanttia sekä parituhatta toimistosihteeriä ja haastemiestä.

Valtion budjettiluvuiksi puhumme hyvin pienistä luvuista. Koko oikeusministeriön noin 700 miljoonan euron budjetti vie 1,75 % valtion menoista. Oikeuslaitoksen jonojen purku vaatisi reilut neljä miljoonaa lisäeuroa, mutta niiden asemesta hallitus on päättänyt vähentää oikeuslaitoksen väkeä parilla sadalla vuoteen 2011 mennessä, mistä tällä menolla seuraa oikeuslaitoksen happivaje ellei infarkti.

Siitä, että vaatii lisää rahaa oikeuslaitokselle, ei seuraa, ettei näe mahdollisuuksia tehostaa oikeuslaitoksen toimintaa ja siten nopeuttaa käsittelyaikoja ja lopulta ehkä päästä säästöihinkin. Lakivaliokunta on käsitellyt ilolla ja ripeydellä kaikki ne esitykset, joilla prosesseja on nopeutettu, mm. siirtymällä entistä useammin kirjallisiin menettelyihin.

Toivottavasti seuraavalla oikeusministerillä on kanttia vähentää käräjäoikeudet ainakin puoleen nykyisestä. Käräjäoikeuksien suurentaminen ei ole ensisijaisesti säästökeino, sillä tehokkuusmittaukset eivät käsittääkseni anna aihetta olettaa, että suuremmat käräjäoikeudet aina olisivat tehokkaampia. Käräjäoikeuksien vahvistamisen tuloksena voi kuitenkin syntyä lopulta lyhyempiä käsittelyaikoja ja jopa säästöjä siksi, että suuremmat käräjäoikeudet voisivat nykyistä useammin istua vaikeita juttuja useamman tuomarin kokoonpanoilla, olisivat vähemmän haavoittuvia ja niiden jäsenet pystyisivät erikoistumaan mm. lapsi-, talousrikos- ja immateriaaliasioihin.

Remontilla hovioikeuksien juttumäärät vähentyisivät koska valitushalukkuus laskisi ja koska hovioikeuksille voitaisiin säätää valituslupajärjestelmä perustuslakivaliokunnan kaavailemalla tavalla. Vähemmän ruuhkautuneista käräjä- ja hovioikeuksista vapautuisi näin virkoja ruuhkautuneimpiin käräjäoikeuksiin. Mainittakoon, että nykyisistä käräjäoikeuksista 18:ssa on vain kaksi tai kolme tuomaria, 29:ssä 4-9 ja yli 10 tuomaria on vain 11 käräjäoikeudessa.

Hallitus kirjoittaa nyt varsinaista hölmöläistarinoiden äitisaagaa, kun se ensin säästöillä ruuhkauttaa tuomioistuimet ja vasta sitten alkaa kysellä, josko oikeusprosesseja, tietotekniikkaa ja oikeuslaitoksen rakennetta pitäisi uudistaa kunnolla.