Kyttäämisen aika
Blogi, Kynävieras

Kyttäämisen aika

Yhdysvaltain politiikassa kortit on jaettu uudelleen. Kampanjointi on ohi ja on aika istua pöytään ja alkaa hallita. Presidentti Bush nostaa pakastaan uusia kortteja vastapainoksi demokraattien saamalle täyskädelle. Petri Sarvamaa analysoi Yhdysvaltain vaalituloksen seurauksia maan politiikalle.

Jo ennen kongressivaalien äänestyspäivää tämänkertaisen vaalitarinan juoni tehtiin selväksi. Mediassa kerrottiin, että Kansa on äärimmäisen kyllästynyt kongressissa vallitsevaan “Washingtonin tapaan”. Edunkähmintä- ja seksiskandaalit päättävät republikaanien valtakauden edustajainhuoneessa, ja senaattikin voi Irakin sodan ja sen myötä heikentyneen presidentin suosion seurauksena siirtyä demokraattien hallintaan.

Kävi kuten ennustettiin. Demokraattien voitto on vakuuttava, vaikka historialliseksi maanvyöryksi sitä on turha kutsua.

Mutta tulevan kannalta olennaisempaa on, paljastiko vaalitulos skandaaliväsymyksen lisäksi toisen, vieläkin suuremman tuskastumisen aiheen amerikkalaisessa politiikanteossa. Oliko viime vuosien suuri tarina kansakunnan syvästä kahtiajaosta tiedotusvälineissä paisuteltu draama, jolla ei ollutkaan todellista kaikupohjaa? Kaikkein eniten äänestäjiä saattoikin väsyttää loputtomalta näyttänyt puolueiden välinen vihanpito ja loanheitto.

Amerikkalaiset ymmärtävät vallan mainiosti, ettei Syvä juopa -niminen juoni ole enää pidemmän päälle maan eduksi. Edessä saattaa olla amerikkalaisen politiikan ryhdin palautus, kasvojen pesu pitkään jatkuneen alennustilan ärsyttämänä. Sillä poliitikot todellakin tekevät lopulta sen, mitä kansa haluaa.

Tulevat viikot ja kuukaudet muokkaavat Yhdysvaltain politiikkaa ehkä enemmän kuin kyyninen “mikään ei kuitenkaan oikeasti muutu” -koulukunta pystyy näkemään. Nyt on pelissä uudelleen ryhmittyneen ja vihaisen äänestäjäkunnan ystävyyden voittaminen.

Kongressivaalien tärkein yksittäinen havainto on se, että republikaanien 12 vuotta kestänyt ja heidän itsensä “vallankumoukseksi” kutsuma aika on todellakin päättynyt. Mutta miten demokraatit voittonsa hyödyntävät? Meneillään on kaikkien kyttäysten äiti, joka muistuttaa ratapyöräilyn ratkaisun hetkiä, tai sitä omituista olympialaisten uutta luistelulajia, jonka nimeä en muista.

Jos demokraattien perusäänestäjät, eli puolueen vahvasti ideologinen liberaali siipi saa tahtonsa läpi, on edessä värikästä Bushin rökitystä. Mutta tämä antaisi presidentille avopaikan kantaa keskustan viittaa, joka on edelleen viisas valinta – etenkin edellä mainitusta syystä, vihanpitoon kyllästyneestä ilmapiiristä johtuen.

Jos taas demokraattien pragmaattinen asiantuntijasiipi saa päättää, ei esimerkiksi Irakin suhteen ole odotettavissa suurtakaan muutosta. Mikä olisikaan ironisempaa? Kauan odotettu vaalivoittokaan ei päästäisi demokraatteja vuosia puristaneesta pakkopaidasta, johon Karl Rove heidät nerokkaasti sitoi, julistamalla republikaanit kansallisen turvallisuuden valtionhoitajapuolueeksi.

Presidentti Bushille tilanne on tietysti vaikeampi, mutta ei ollenkaan mahdoton. Hän kyttää nyt, millaiseen irtiottoon demokraatit vaalivoitollaan pyrkivät. Heti löylytyksen selvittyä Bush antoi muistutuksen kyvyistään, joita Atlantin tällä puolen virheellisesti luullaan idioottimaisiksi. Hän sanoi: “Olen ollut politiikassa mukana pitkään, ja ymmärrän kyllä, milloin kampanjointi päättyy ja hallitseminen alkaa. Ja minä aion nyt työskennellä molempien puolueiden edustajien kanssa.”

Näin Bush lausui alkusanat viimeiselle kahdelle presidenttivuodelleen, jotka saattavat yllättää niin eurooppalaiset kuin useimmat amerikkalaiset. Tälläkin presidentillä on suuri halu tulla muistetuksi hyvällä, ja jos omat ajatukset eivät kanna riittävästi, osaa Bush kuunnella lähipiiriään – jälleen päinvastoin, kuin yleisesti luullaan. Ratkaisevaa on siis, ketkä lähipiirin muodostavat.

Ulkopolitiikassa republikaanien perinteisen, realistisen siiven edustaja Robert Gates ottaa Pentagonin käskyynsä, ja puolueessa on suuret paineet tarkistaa ulkopolitiikkaa laajemminkin. Idealistien lähtölaskenta hallinnosta on alkanut. Vastaisuudessa demokratian vieminen Lähi-itään muotoillaan vähintäänkin varovaisemmin, jos koko ajatusta ei kaikessa hiljaisuudessa häivytetä jopa kokonaan.

Jos tämä arpa osuu oikeaan, taisi vaalitulos sittenkin olla aika merkittävä. Meidän lyhyessä elämässämme jopa historiallinen.

PHOTO:YLE / SEPPO SARKKINEN