Kuntaliitoksista ei ole kuntatalouden pelastajaksi
Blogi, Kynävieras

Kuntaliitoksista ei ole kuntatalouden pelastajaksi

Vapaaehtoinen kuntayhteistyö on kuntaliitoksia parempi vaihtoehto niin palvelutarjonnan, kuntalaisten kuin työolosuhteidenkin kannalta, kirjoittaa EVAn juniorikumppani Marianna Koli. Pitkällä aikavälillä liitokset asettaisivat kansalaiset eriarvoiseen asemaan palvelutarjonnassa.

Tulevina kuntamallivaihtoehtoina esitetään yleisesti joko suurkuntamalli tai sitä vapaamuotoisempi kuntayhteistyö. Yhteistyön eri muodot vaikuttavat palvelutarjonnan laatuun ja määrään eri tavoin. Kunnissa kaivataan kipeästi työntekijöitä peruspalveluiden lisäksi myös uudentyyppisiin tehtäviin, esimerkiksi kilpailuttamiseen ja tutkimukseen. Kuntapalveluiden tulevaisuus riippuukin pitkälti kuntien kyvystä jakaa tietotaitoa keskenään, esimerkiksi palkkaamalla asiantuntija yhtä aikaa useiden kuntien palvelukseen.

Kuntalaisille yhdenveroiset palvelut

Asiantuntemuksen jakaminen on mahdollista niin muodollisessa kuin löyhemmässäkin yhteistyösopimuksessa. Nykyisten etätyömahdollisuuksien aikana myös maaseutukunnat voivat jakaa keskenään asiantuntijan osaamisen. Kuntayhteistyön tehtävänä olkoon byrokratian vähentäminen yhteisiä työntekijöitä rekrytoitaessa; virallista kuntaliitosta tällainen järjestely ei edellytä.

Lisäksi kuntaliitoksissa on syytä ottaa huomioon palveluiden saatavuus kaikilla alueilla. Riskinä on, että palvelut siirtyvät entisistä keskustoista yhteen hallinnolliseen keskukseen, kun laki ei velvoita reuna-alueiden palveluiden säilyttämiseen. Siksi kuntaliitokset asettavat pitkällä aikavälillä kansalaiset eriarvoiseen asemaan palvelutarjonnassa. Tätä kehityksen suuntaa ei ole syytä vauhdittaa.

Edellytyksenä luottamus ja muutosvalmius

Opetusministeri Tuula Haatainen korosti vappupuheessaan kuntatavoitteiden kirkkautta ja selkeyttä ennen yksityiskohtaisia toimintasuunnitelmia. Ensimmäisenä tavoitteena voisi pitää ennakkoluulotonta, uudistushaluista ja -kykyistä johtoa, joka hyödyntäisi kuntien välistä yhteistyötä. Vapaaehtoisuuteen perustuvat järjestelmät ovat helpommin hyväksyttäviä, mutta myös luonnostaan epävakaampia kuin liitokset. Asetelman vakaus riippuu molemminpuolisesta luottamuksesta.

Toinen olennainen tekijä vapaaehtoisessa seutuyhteistyössä on joustavuus: nopeiden päätösten tarve on lisääntynyt. Yhteistyön lisääntyminen suurimpien palveluyksiköiden välillä vaatinee kuntayhteistyötä myös pienissä yksiköissä. Näin päätösten nopeus ja luovuus voivat kärsiä läpi organisaation, jos niihin vaaditaan konsensus. Uudistushaluisimpien kuntien kehityksen taustalla on usein pieni muutosmyönteinen johtoryhmä, joka saa alaisensa mukaan toimintamallien uudistamiseen ja käyttöönottamiseen. Kuinka innovatiivisuuden voi säilyttää, jos päätöksenteossa on mukana useita kuntia? Kuntasektorin suuri kysymys onkin, miten kunnat voisivat yhdistää joustavuuden kuntayhteistyöstä saataviin skaalaetuihin. Onnistunutta yhdistelmää voi etsiä esimerkiksi jaetusta tietojärjestelmästä tai yhteisistä projektisuunnitelmista ja projektien tulosten jakamisesta.

Toimiva tiedotus on kuntayhteistyön kulmakivi

Paraskaan johto ei pysty yksin muuttamaan toimintaa ruohonjuuritasolla: kuntien työntekijät on saatava mukaan muutokseen. Siksi myös työskentelyolosuhteet ja työn organisointi on tärkeä osa muutoksenhallintaa. Työntekijöiden on oltava tietoisia sekä omasta asemastaan ja tehtävistään että kuntayhteistyön määrästä ja laadusta. Tiedonkulkuongelmat ovat organisaatiomuutoksissa yleisiä, kun vastuualueet ja hierarkiat muuttuvat. Siksi tiedotus onkin avainsana. Tehokas tiedotus taas helpottuu, jos organisaatiolla on yhden sijasta useita hallintokeskuksia. Tämä näkökulma tukee vapaaehtoista yhteistyötä ja kuntien autonomian säilyttämistä.

Kuinka käy paikallisuuden?

Kunta on myös tärkeä kuntalaisten identiteetin luoja. Vanhan läänijaon tavoin toisiinsa liitettyjen kuntien identiteetti voi heiketä nopeasti. Identiteettikysymys nouseekin vastavoimaksi taloudellisille paineille, kun kuntasektorin tulevaisuutta pohditaan. Suomalaiset etsivät parhaillaan itseään muuttuvassa maailmassa: meitä houkutellaan niin yhdistyvän Euroopan, globalisoituvan maailman kuin huippuosaaja-Suomenkin kansalaisiksi. Kansainvälistymisen ja pirstaloitumisen ajassa on viisasta antaa tilaa myös paikallishengelle.

Kun taloudelliset tai organisatorisetkaan näkökulmat eivät puolla kuntaliitoksia, on vaikeaa perustella väitettä, että suurkuntamalli pelastaisi peruspalvelut. Sen sijaan yhteistyö kuntien välillä on toivottavaa esimerkiksi tutkijoiden kanssa tehtävässä yhteistyössä, pilottiprojekteissa ja luotaessa kuntasektorin uusia toimintamalleja. On varmistettava, että uudistus tapahtuu syvällä kuntaorganisaatioissa, ei vain markkinoinnissa. Tässä on uuden sukupolven tilaisuus painaa sormenjälkensä Suomen historiaan ja osallistua hyvinvointivaltion tulevaisuudenkuvan kirkastamiseen.