Maahanmuuttoasenteet päivitettävä 21. vuosisadalle
Arno Tannerin (YTT) mukaan pakolaisuuden ja työvoiman maahanmuuton kriteerit ja ilmenemismuodot sekoittuvat edelleenkin suomalaisten ajatuksissa. Työvoimamuuttajan pätevyyden ja integraatiokyvyn arviointi on kuitenkin työvoiman liikkuvuudelle yhtä tärkeää kuin pakolaisuudessa vainon tai sen uhan juridinen arviointi.
Leif Fagernäs suositteli EK:n elinkeinopäivänä 27.1. työvoiman maahanmuuton tuntuvaa lisäämistä. Tämä edellyttäisi kuitenkin ensin oleellista muutosta suomalaisten ulkomaalaisasenteissa.
Mistä johtuu itsepäinen maahanmuuttovastaisuus? Kun monenlainen maahanmuutto – pakolaisuus ja työvoima – on epävarman käsitteiden käytön takia usein niputettu yhteen, on keskinäisesti vastakkaisistakin argumenteista löytynyt tukea jonkin maahanmuuton osan vastustamiselle. Vieläkin Suomessa on merkkejä 1980- ja 1990-lukujen maahanmuuttajia vieroksuvasta kielteisestä konservatiivimentaliteetista, jolloin ensin sotkettiin pakolaisuus ja muu maahanmuutto, ja sitten aseteltiin yhtäläisyysmerkkejä epämääräisen ”maahanmuuton” ja sosiaaliturvan väärinkäytön tai muun vilungin välille.
Tänä päivänä Ulkomaalaisvirasto kykenee kuitenkin korkealuokkaisella maatutkimuksellaan ja vahvalla juridisella kokemuksellaan yhä tehokkaammin seulomaan suojan tarpeessa olevat mekanismien väärinkäyttäjistä. Toisaalta Suomella tulee pysyä pienen kokonsa mutta korkean hyvinvointinsa mukainen, kohtuullinen vastuu kansainvälisestä pakolaiskysymyksestä.
Työvoiman maahanmuutto on asia erikseen. Vaikka pakolaisuus ja työvoiman maahanmuutto olisikin paikoin pystytty erottamaan, ei kielteisen konservatiivimentaliteetin traditio pystynyt nielemään ajatusta, ettei työvoimamaahanmuuttaja huolella valittuna vie, vaan tuo. Kuitenkin työvoimamuuttajat ovat enenevästi lähtömaidensa aloitteellisimpia ja kyvykkäimpiä yksilöitä, jotka oikein valittuna hyödyttävät saapumismaataan.
Suomessa on esiintynyt myös tervettä maahanmuuttokehitystä estävää kielteistä universaalimentaliteettia, joka on korostaessaan universaalia vastuunottoa ja ihmisoikeuksien suojelua yhtynyt helppoon kansainväliseen arvosteluun Suomen pakolaispolitiikasta. Näille itsesyytöksille ei kuitenkaan ole enää perusteita. Turvapaikanhaku Suomeen on kasvussa, toisin kuin muihin Euroopan maihin, ja 20-30 prosentin hakijoista saama suoja antaa meille jo ainakin tyydyttävän arvosanan.
Yhteyttä taloushyötyihin ei ole nähty tai haluttu nähdä: pakolaisen ihmisarvon suojelua ei siis ole ulotettu niihin vuosiin, jotka maahanmuuttaja on oleskellut Suomessa, usein kielitaidottomana ja vailla mielekästä työtä. Suojaa saaneella on kuitenkin oikeus ja velvollisuus olla maassa maan tavalla, vaikka ensisijainen maahantulon syy pakolaisella on ja pysyykin humanitaarisena.
Toisenlaista kielteistä universaalimentaliteettia on edustanut työvoimamuuttajakandidaatin ihmisarvoa korostava argumentaatio. Maahanmuuttajakandidaattien laittamista järjestykseen jollain standardisoidulla järjestelyllä on pidetty arveluttavana, suorastaan ihmisarvoa loukkaavana. Pistelaskujärjestelmällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kansainvälisen humanitaarisen vastuun kanssa. Mm. Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa onnistuneesti käytetyssä järjestelmässä on kyse mahdollisimman objektiivisesta integraatiokyvyn ja työmarkkinakelpoisuuden arvioinnista, aivan kuten mikrotason työnhaussakin. Pistelaskujärjestelmää on jopa kehuttu nimenomaan oikeudenmukaisuutensa ja läpinäkyvyytensä takia.
Nyt on syytä hylätä ummehtuneet ajattelutapatraditiot perustellun globaalimentaliteetin tieltä. Tulee ensin paaluttaa toisistaan lopullisesti erilleen käsitteet turvapaikkapolitiikka ja työvoiman rekrytointi. Pakolaisuuden motiivit, sisällöt ja ajurit poikkeavat oleellisesti työvoiman kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja sen kanssa dialogissa olevasta maahanmuuttopolitiikasta. Työvoimamuuttajan pätevyyden ja integraatiokyvyn systemaattinen ja ajantasainen sosiaalinen ja taloudellinen arviointi on kuitenkin työvoiman liikkuvuudessa täysin erilaista mutta yhtä tärkeää kuin on pakolaisuudessa vainon tai sen uhan juridinen arviointi. Perusteltuun globaalimentaliteettiin tulee kuitenkin kuulua myös kriittisyyttä, mutta erilaista ja perustellumpaa kuin aiemmin: millä tehokkaalla mekanismilla estää alttiiden kehitysmaiden kompensoimaton tyhjentyminen lääkäreistä, opettajista ja tiedemiehistä?