Ydinterrorin uhka haastaa kansainvälisen lainsäädännön

Ydinterrorin uhka haastaa kansainvälisen lainsäädännön

Kansainvälisen järjestelmän muuttuessa on paikallaan puhua oikeasta ja väärästä eikä laillisesta ja laittomasta, kirjoittaa EVAn juniorikumppani Lauri Tähtinen.

Suomen hallituksen turvallisuuspoliittisessa selonteossa kannetaan erityistä huolta ”radiologisten materiaalien kulkeutumisesta terroristien käsiin”. Räjähtäessään taaja-asutusalueella ydinpommi voisi pahimmillaan surmata puoli miljoonaa ihmistä. Kotikutoinen likainen pommi tappaisi tuhansia.
Ydinstrategian asiantuntijana tunnettu Harvardin yliopiston professori Graham Allison arvioi, että maailmassa tapahtuu ydinterrori-isku seuraavien kymmenen vuoden kuluessa todennäköisemmin kuin jää tapahtumatta.
Saddam Husseinin sotateollisuuden entisen johtajan Mahdi Obeidinin mukaan sadat irakilaiset ydinaseasiantuntijat jäivät työttömiksi vallanvaihdossa. Taloudellisesta ahdingosta voi vapautua kulkemalla mustan pörssin tietä. Ostajia löytyy, jos myyjiä on tarjolla.
Pakistanin onnistuneen ydinaseohjelman entinen johtaja Abdul Qadeer Khan kauppasi ydinteknologiaa ainakin Iraniin, Pohjois-Koreaan ja Libyaan. Al-Qaida on ilmaissut kiinnostuksensa New Yorkin, Madridin tai Balin verilöylyn toisintoon ydinaseella.

Ydinterrorin mahdollisuus ei haasta vain turvallisuusjärjestelyjä, vaan koko suvereeneihin kansallisvaltioihin perustuvan kansainvälisen järjestelmän. Globalisaatiokeskustelussa kansallisvaltion haastajaksi on ennenaikaisesti nimetty suuryhtiöt; todellinen haastaja ovat kansainväliset terroristijärjestöt. Valtiottomat ryhmät eivät ole ennen kyenneet kyseenalaistamaan kansallisvaltioiden yksinoikeutta voimankäyttöön.
Yhdysvallat on jo lakannut kunnioittamasta muiden valtioiden itsemääräämisoikeutta puolustaakseen kansalaisiaan. Muutos tuntuu erityisesti kansainvälisessä lainsäädännössä.
Kansainvälisen oikeuden isänä pidetään alankomaalaista ajattelijaa Hugo Grotiusta, joka työskenteli 1600-luvulla eurooppalaisten kansallisvaltioiden muodostuessa. Hän muokkasi lainsäädännön muotoon oikeutetun sodan opin, antiikin Cicerolta kirkkoisä Augustinuksen ja Tuomas Akvinolaisen kautta renessanssifilosofeille periytyneen ajattelun.
Sveitsiläinen oikeustieteilijä Emerich de Vattel sysäsi sittemmin, 1700-luvulla, kaikenkattavat arvot sivuun. Lain kuului tunnustaa kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuteen perustuvat päätökset.

Vasta maailmansotien kauhujen seurauksena kansainvälinen lainsäädäntö palasi osittain tosiasiakeskeisestä lähestymistavasta yleisten normien määrittelyyn. Suuntaus korostui YK:n peruskirjassa ja ihmisoikeusjulistuksessa. Valtioidenvälisyys säilyi kuitenkin tärkeimpänä normina kansainvälisissä suhteissa.
Viime vuosien sodat ovat nakertaneet kansallisvaltioiden suvereniteettia. Kosovon sota käytiin humanitäärisenä väliintulona sorrettujen kansalaisten puolesta. Irakin sota muistutti vanhanaikaista hyökkäyssotaa. Yhdysvaltain hyökkäys Afganistaniin puolestaan kohdistui pääasiassa valtiottomaan toimijaan, al-Qaidaan.
Yhtäällä ydinterrorin uhka ajaa Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia takertumaan suvereniteettiinsa siten, että muiden valtioiden itse-määräämisoikeus vaarantuu. Kehitys vaarantaa kansainvälisten sopimusten aseman: ne säilyvät lakeina vain, jos valtiot kunnioittavat niitä.
Toisaalla taistellaan valtiottomia ryhmiä vastaan. Onko edes mielekästä vaatia köyhää kehitysmaata ja sen asukkaita vastuuseen maaperällään olevasta terrorijärjestöstä?

Kun vanhat lait eivät riitä, viisas mukautuu muutokseen ennen pakon hetkeä. Vaikka al-Qaida ei ole valtio, sitä tulisi pitää tosiasiallisena osapuolena sodankäynnissä johtuen sen sekä laajasta rakenteesta että poliittisista päämääristä.
Grotius työsti kansainvälisen lainsäädännön pohjan kansallisvaltioiden kasvattaessa merkitystään. Nyt on tutkittava hänen työhönsä vaikuttanutta eettistä perustaa. Siten syntyvät pelisäännöt vastaavat paremmin aikamme valtiottomia tarpeita. Lakien täytyy heijastaa sekä todellisuutta että laajalti hyväksyttyä eettistä pohjaa.
Kylmän sodan aikana suurvaltojen välisen ydinsodan mahdollisuus herätti henkiin oikeutetun sodan perinteen. Vaikka ydinaseiden puolustuskäyttö olisi ollut laillista, ihmiskunnan olemassaolon vaarantava taisto olisi tuskin ollut eettisesti perusteltua. On vaikea kuvitella päämäärää, joka olisi tärkeydessään suhteessa ydinsodan aiheuttamaan tuhoon.
Sota voidaan määrittää oikeutetuksi, jos käytetyt keinot ovat kohtuulliset, jos sodan tarkoitusperä on hyväksyttävä, päämäärä on todennäköistä saavuttaa, sotaakäyvä esivalta on laillinen, siviiliuhreja vältetään eikä voimankäytölle ole enää vaihtoehtoja.
Oikeutetun sodan perinnettä ei ole sidottu kansallisvaltioon, joten se tarjoaa asianmukaisemman tavan tarkastella valtiottomien ryhmien kasvavaa merkitystä kuin lakikielinen ilmaisu. Kansainvälisen järjestelmän muuttuessa on paikallaan puhua oikeasta ja väärästä eikä laillisesta ja laittomasta.
Ydinterroriuhan ravisuttaessa kansainvälisen elämän perustuksia on valittava oikea analyyttinen lähestymistapa. Vaarana on, että hylätessään kansallisvaltiokeskeisen laillisuusajattelun Yhdysvalloilta liittolaisineen katoaa myös eettinen normisto. Abu Ghraibin kidutukset ovat pelottava esimerkki siitä, miten voi käydä, jos kansainvälistä lainsäädäntöä markkinoidaan etiikkana. Lainsäädäntö ei ikinä ole yksi yhteen etiikan kanssa ja valtioiden välisissä suhteissa hyvin kaukana siitä. Kidutuksen tuomitsemiseen ei tarvita sopimuksia.

Terrorisminvastaista sotaa ohjailevat nykyisin pääasiassa Yhdysvaltain strategiset tarpeet. Vaihtoehtona esitetty kansallisvaltiokeskeinen laillisuusajattelu on ontoimmillaan, kun sitä eivät kanna eettinen pohja tai voimapoliittiset tosiasiat. Rapistuneet rakenteet tulisi kunnostaa, ja kansainvälisen oikeuden puolestapuhujien pitäisi osallistua uutta luovaan, valtiottomat toimijat huomioon ottavaan eettiseen keskusteluun.
Ajan myötä etiikan ja tosiasioiden yhteiseltä pohjalta voi muokkautua lainsäädäntöä, jota kaikki voivat kunnioittaa.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä -kolumnina 15.12.2004

EVAn juniorikumppani Lauri Tähtinen valmistui London School of Economics -yliopistosta pääaineenaan kansainväliset suhteet. Parhaillaan hän on sodan etiikan jatko-opiskelija Harvardin yliopistossa.