Suomen tuleva kasvu ei voi perustua menneille ansioille
Blogi

Suomen tuleva kasvu ei voi perustua menneille ansioille

Hyvä sijoitus kilpailukykyvertailussa ei riitä suojaamaan meitä maailmantalouden rakennemuutoksilta, toteaa Pentti Vartia.

Globalisaatiotyöryhmän tuoreessa loppuraportissa esitetään monia hyviä ehdotuksia kilpailukykymme säilyttämiseksi. Samansuuntaisia ehdotuksia sisältyy moniin aiemminkin tehtyihin koti- ja ulkomaisiin selvityksiin. Suomen vahvuudet ja heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet ovat jo hyvin tiedossa. Nyt on korkea aika lopettaa viisasten kiven etsiminen ja ryhtyä toimeen. Globalisaatio etenee koko ajan meistä riippumatta.

Globalisaation vaikutukset ovat valtaosaltaan myönteisiä, vaikka kehitykseen kieltämättä liittyy myös sopeutumisongelmia. Ne eivät kuitenkaan poistu, jos jätämme reagoimatta taloudellisiin haasteisiin. Suomella ei ole varaa tuudittautua itsetyytyväisyyteen. Esimerkiksi hyvä sijoitus sveitsiläisen World Economic Forumin (WEF) kilpailukykyvertailussa ei riitä suojaamaan meitä maailmantalouden rakennemuutokselta.

Menestys kilpailukykyvertailussa ei takaa hyvää talouskehitystä tulevaisuudessa. Japani oli 1990-luvun alussa useana vuonna peräkkäin kilpailukykyvertailujen ykkönen – ja kuinka kävikään. Vuosikymmenen loppua kohti maan kasvu hidastui ja lopulta käytännössä pysähtyi. On varottava, ettei Suomelle käy samoin.

Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä toimenpiteistä, joita tarvitaan Suomen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi. Globalisaatiotyöryhmän ehdotus kiteytyy kolmeen pääteemaan: osaaminen, avautuminen ja uudistuminen.

Osaamisessa Suomi on vahvimmillaan. Hyvä koulutustaso ja korkeatasoinen innovaatiojärjestelmä selittävät pitkälti Suomen hyvät sijoitukset kilpailukykyvertailuissa.

Avautuminen tarkoittaa työryhmän mukaan muun muassa sitä, että Suomesta tehdään avoin ja houkutteleva ulkomaisille sijoittajille ja osaajille. Tavoitteesta on helppo olla yhtä mieltä – keinoista voi syntyä enemmän keskustelua. Ulkomaiset osaajat löytävät vaivatta maita, joissa palkkataso on korkeampi ja verotus keveämpää kuin Suomessa.

Uudistuminen edellyttää muun muassa lisää joustoa työmarkkinoille. Työmarkkinoiden jäykkyys kuuluu selkeästi Suomen heikkouksiin. WEF:n tuoreessa kilpailukykyselvityksessä Suomi sijoittuu 104 maan joukossa keskivaiheille, kun kysytään tuottavuuserojen vaikutusta palkkoihin. Palkkojen määräytyminen on Suomessa lähes joustamattominta: taakse jäävät vain Saksa ja Zimbabwe. Häntäpäähän Suomi sijoittuu myös, kun kysytään, kannustaako verotus investoimaan ja työntekoon.

Kilpailukykyvertailussa saavat paljon painoa sellaiset perinteiset pohjoismaiset ja eurooppalaiset vahvuudet, kuten yhteiskunnan vakaus, kehittynyt perusrakenne, koulutettu väestö, olematon korruptio, vähäinen byrokratia ja niin edelleen. Niiden merkitystä ei käy kiistäminen. Mutta ovatko ne riittäviä edellytyksiä taloudelliselle kasvulle, jota nykyisessä hallitusohjelmassakin pidetään keskeisenä välineenä asetettujen hyvinvointi- ja työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi? Vastaus on ilmeisesti kielteinen. Ainakaan menestys kilpailukykyvertailuissa ei ennakoi tulevaa taloudellista kasvua.

Japanin lisäksi Saksa ja Sveitsi keikkuivat 1990-luvun alkuvuosina kilpailukykyvertailujen kärjessä. Sen jälkeen kaikkien kolmen kasvu on hidastunut merkittävästi. Maiden bruttokansantuotteen kasvu kuului vuoden 1996 vertailussa mukana olleiden maiden hitaimpiin, vaikka niiden kilpailukyky yhä arvioitiin keskimääräistä paremmaksi. Nopeimmin kasvaneita maita olivat Irlanti, Kiina ja Intia, joiden kilpailukyky arvioitiin keskimääräistä huonommaksi.

Kiina sijoittui vuoden 1996 vertailussa 49 maan joukossa 36:nneksi. Silti maan bruttokansantuote lisääntyi vuosina 1995–2003 reaalisesti eniten eli noin 90 prosenttia. Tuoreessa vertailussa Kiinan sijoitus ei ole parantunut vuoden 1996 vertailussa mukana olleiden maiden joukossa. Maa imee kuitenkin ulkomaisia suoria sijoituksia ja sen kasvuvauhti on yhä maailman nopeinta.

WEF:n mukaan myös Venäjä ja Ukraina olivat 1990-luvun jälkipuoliskolla maailman kilpailukyvyttömimpiä maita. Niidenkin bruttokansantuotteen kasvu on viime vuosina ollut nopeaa.

On helppo löytää yksittäisiä esimerkkejä epäjohdonmukaisuuksista kilpailukykyvertailun ennakoiman ja toteutuneen taloudellisen kasvun välillä. Asiasta voidaan tehdä yleisempiäkin johtopäätöksiä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla selvitti vuonna 2002, kuinka hyvin sijoitus kilpailukykyvertailussa ennakoi talouden kasvua. Yksiselitteinen tulos oli, ettei asioiden välillä ole tilastollisesti todennettavaa yhteyttä.

Suomalaiset voivat olla iloisia 1990-luvun lopun menestyksestä. Sen toistuminen kuluvalla vuosikymmenellä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Tuleva kasvu ei perustu menneille ansioille. Sen pohja rakennetaan nyt toteutettavilla toimenpiteillä, joiden käynnistämiselle löytyvät riittävät eväät globalisaatiotyöryhmän raportista ja muista vastaavista selvityksistä.

Kyse ei tietenkään voi olla yksittäisistä tempuista, vaan toimenpidekokonaisuuksista, joiden osat tukevat toisiaan. Olemassa olevia vahvuuksia pitää pyrkiä vahvistamaan, mutta päähuomio on syytä kiinnittää verotuksesta ja työmarkkinoiden jäykkyydestä johtuvien heikkouksien korjaamiseen. Se saattaa olla poliittisesti hankalaa, mutta tällaisten toimenpiteiden vaikutukset kilpailukykyyn ovat myös nopeampia ja voimakkaampia.

Globalisaatio on sekä uhka että mahdollisuus. Omista teoistamme riippuu, kumpi puoli painottuu enemmän.

Pentti Vartia

Kolumni on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 17.11.2004