Kilpailukyvyn musta aukko
Blogi, Kynävieras

Kilpailukyvyn musta aukko

EVAn Chydenius Fellow Ilkka Haavisto väittää, että ratkaisut hyvinvointiyhteiskunnan pinnalla pitämiseksi ovat livenneet valtion käsistä. Julkinen talous ei ole kunnossa, vaan kunnissa. Siksi keskusteluun kilpailukyvystä tulisi ottaa mukaan myös sen tämänhetkiset mustat aukot – hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluja tuottavat kunnat ja kaupungit.

Parhaillaan käynnissä oleva valtioneuvoston selvitys suomalaisen työn ja tuotannon menestystekijöistä maailmantalouden murroksessa antaa hyvän kuvan siitä miten Suomen talouspolitiikan haasteet nähdään valtiovallan piirissä.

A: Talouden globalisaatio altistaa suomalaisen työn ja tuotannon kovalle kilpailulle

B: Jos kilpailukyky ei riitä, menetetään yrityksiä ja työpaikkoja

C: Yritysten ja työpaikkojen kaikkoaminen vie verotulot

D: Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito käy mahdottomaksi

Valtion työkalujen kirjo tämän haasteen kohtaamiseen on kuitenkin tänä päivänä pelottavan niukka. Valuuttakurssipolitiikkaa ja rahapolitiikkaa meillä ei enää ole. Aktiivisen finanssipolitiikan liikkumavara on hyvin pieni, ja valtion tulee aina myös kantaa huolta siitä, ettei se omalla aktiivisuudellaan syrjäytä yksityistä toimeliaisuutta. Myös veropolitiikan liikkumavara on niukka, sillä koveneva verokilpailu sanelee veroille alenevan suunnan. Lisäksi voidaan keskustella myös sitä, onko verotus lainkaan sopiva poliittisen ohjauksen väline, sillä verotuksen tulisi olla neutraalia, eli mahdollisimman vähän markkinatalouden signaaleja ja insentiivejä sotkevaa. Ainoana eheänä talouspolitiikan lohkona valtiolle jää oikeastaan vain rakennepolitiikka, jolla toimiminen puolestaan on osoittautunut poliittisesti kiusalliseksi ja työlääksi. Käytännön toimenpiteiksi maailmantalouden muutoksissa pärjäämisen mahdollistamiseksi ehdotetaan seuraavaa:

(1) Pidetään Suomi hyvänä paikkana yrityksille toimia. Tähän pyritään kaavailemalla yhteisöveron alentamista kolmella prosentilla ja keventämällä hiuksenhienosti tuloverotusta. On kuitenkin paikallaan kysyä jäävätkö nämä toimenpiteet pelkäksi valohoidoksi. Maailmalla kun visioidaan jo yritysveron poistamisesta tykkänään ja kunnallisveron kiristykset uhkaavat syödä useimmilta tuloverovelvollisilta veronalennukset mennen tullen.

(2) ”Kehitetään” työmarkkinoita kolmikantahengessä. Mutta mitä muuta kuin perinteistä tuporuljanssia tämä kehittäminen tulee lopulta pitämään sisällään? Puhutaanko vihdoin työttömyydestä vai ruvetaanko sen sijaan vääntämään kättä irtisanomissuojasta?

(3) Panostetaan tutkimukseen ja osaamiseen. Tämä on kiitettävää ja kannustettavaa, mutta positiivisia vaikutuksia voidaan odottaa vasta ajan kanssa. Voidaan myös kysyä, panostetaanko tällä hetkellä riittävästi osaajiin ja osaajien sitouttamiseen Suomeen?

(4) Kannustetaan kansalaisia yrittäjiksi. Yrittäjyyden puute on Suomessa ikuisuuskysymys, jonka syyt ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa. Aidon ja vahvan yrittäjyyden vahvistaminen edes keskipitkällä aikavälillä edellyttäisi radikaaleja rakenteellisia uudistuksia ainakin verotuksen ja työmarkkinoiden rakenteisiin, sekä voimakasta sitoutumista yrittäjyyteen olennaisesti liittyvien omistajuuden ja vaurastumisen mahdollisuuden tukemiseen. Näihin liittyvistä toimenpiteistä ei juurikaan ole näkyvissä merkkejä.

Kaiken kaikkiaan valtion talouspolitiikkaa ei voine luonnehtia erityisen rohkeaksi. Se on nykyoloissa valinnut linjakseen eräänlaisen kassavirtapolitiikan harjoittamisen. Se vahtii menoja ja tarkkaillee toiveikkaasti tulopuolta, joka kuitenkin lopulta on suomalaisen markkinatalouden menestymisen varassa. Tässä tilanteessa onkin syytä kysyä, onko Suomen hyvinvointiyhteiskunnan resepti oikea? Voimmeko yhä jakaa taloutemme jatkuvassa kilpailussa elävään avoimeen sektoriin ja suojattuun suljettuun sektoriin? Panokset kovenevat globaalissa markkinataloudessa jatkuvasti ja veroja pitäisi alentaa samalla kun hyvinvointipalvelujen tarve kasvaa ja veroja pitäisi nostaa.

Kyse on vastuiden jaosta ja johtajuudesta. Valtio on valinnut itselleen vastuun kassasta ja valtiovallan mielestä julkinen talous on kunnossa. Valtiontalous onkin ollut viime aikoina hyvin tasapainossa. Huolena julkisen talouden saralla on nähty lähinnä eläkevastuut. Mutta talouspoliittisissa linjauksissa on musta aukko juuri julkisen talouden kohdalla: Julkinen talous ei nimittäin ole kunnossa, vaan se on kunnissa. Kuntasektori vastaa kahdesta kolmanneksesta julkisista kulutusmenoista ja hyvinvointiyhteiskunnan keskeisistä aloista: terveys- ja sosiaalipalveluista sekä koulutuksesta. Kuntien palveluksessa on yli ½ milj. työntekijää (joka viides työllinen). Keskeinen kysymys Suomen kilpailukyvyn ja pitkän aikavälin menestyksen kannalta onkin se, missä kunnossa kunnat ovat.

Suomi on tänään avoin markkinatalous, mutta kunnat elävät yhä sekatalouden aikaa. Kunnilla on jatkuvia vaikeuksia hoitaa lakisääteisiä perustehtäviään ja ne eivät ole pystyneet reagoimaan uusiin haasteisiin, sillä niiden palvelutuotanto kärsii lukuisista rakenteellisista ongelmista. Näitä ei kyetä ratkomaan niin kauan kun kuntien ja kaupunkien organisaatiot, vastuut ja taloudellinen raportointi ovat sekavia ja tehottomia. Rahaa kunnat ovat valmiita nielemään enemmän kuin avoin sektori tienaa. Koko Suomen kilpailukyky kuitenkin edellyttää, että perälauta ei vuoda tällä tavalla. Markkinatalous rakentuu avoimuudelle. Julkinenkaan sektori ei voi olla menneen ajan sekatalouden suljettu sektori. Kuntien on väistämättä fokusoitava toimintaansa, avattava palveluntuotantoaan markkinoille mahdollisuuksien mukaan ja otettava käyttöön avoimen sektorin kompetensseja organisoinnissa ja raportoinnissa.

Kuntia ja kaupunkeja ei kuitenkaan pidä jättää yksin markkinatalouden haasteen kanssa. Talouspolitiikan johtajuuden haaste olisikin kirkastaa julkisen sektorin rooli ajankohtaisessa kilpailukykykeskustelussa. Pelkkä kassanpito ei ole visionääristä politiikkaa eikä peruspalvelujen tuotannon tarvitse olla pelkkä kivireki. Hyvin hoidettu, tehokas julkinen sektori voisi olla myös kilpailuetu niin keveämmän verotuksen kuin hyvin toimivien palvelujen sekä ketterän palvelusektorin kautta. Hyvästä hyvinvointipalvelu-osaamisesta voi tulla myös vientituote.

Siis aamen jaolle avoimeen ja suljettuun sektoriin.