Pitkien listojen lyhyt lento
Blogi, Kynävieras

Pitkien listojen lyhyt lento

Jiri Räsänen on vuodesta 1988 johtanut Äänivalta ry:tä ja käynyt aktiivista keskustelua vaalitapojen uudistamisesta. Kirjoituksessaan hän ennustaa pitkille listoille lyhyttä lentoa.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien laajentamiseen hallitusohjelmassaan sitoutunut oikeusministeri avasi keskustelun Europarlamentin vaalitavasta esittämällä suljettuun listavaaliin (eli ns. pitkiin listoihin) siirtymistä. Suljetussa listavaalissa puolueen johto asettaa etukäteen ehdokkaiden läpimenojärjestyksen. Äänestäjä ei voi valita henkilöiden väliltä, ainoastaan puolueiden. Pian onkin julkisuudessa esitetty argumentteja suljettujen listojen puolesta ja vastaan. Summataanpa vähän.

Suljettujen listojen puolesta on sanottu että kansalaisten olisi helpompi valita puolueiden kuin yksittäisten ehdokkaiden väliltä. On myös väitetty, että suljettujen listojen käyttö vähentäisi julkkisten määrää vaaleissa ja että suljetut listat vähentäisivät kampanjarahoituksen merkitystä. Edelleen, kun Suomesta edustajat valittaisiin suljetuilla listoilla kuten useista Keski-Euroopan maista, olisivat suomalaismepit samalla viivalla käymässä kauppaa valiokuntien puheenjohtajista. Tämä pelihän on jo käynnissä.

Suljettuja listoja vastaan on argumentoitu, että ne rajoittaisivat kansalaisten poliittista valinnanvapautta ja siirtäisivät valtaa puoluejohdolle. Tämä passivoisi äänestäjiä entisestään ja johtaisi Europarlamentin legitimiteetin alentumiseen.

Vain kaksi näistä argumenteista on vastaansanomattomasti totta, kaikki muut kiistanalaisia. On totta, että suomalaismepit ovat heikommassa neuvotteluasemassa. On totta, että suljetut listat rajoittaisivat poliittista valinnanvapautta ja siirtäisivät valtaa puoluejohdolle. Entäpä muut argumentit? – Tilanpuutteen (lue: lukijaystävällisyyden) vuoksi käyn läpi vain tärkeimmät, kysynnän ja tarjonnan valossa. Aloitetaan julkkiksista.

Avain julkkisehdokkaiden ymmärtämiseen on heidän ja puolueiden välisissä suhteissa. Yleensä ajatellaan, että poliittisten ehdokkaiden ja äänestäjien välillä vallitsee yksinkertainen kysyntä-tarjonta –suhde. Ehdokkaat tarjoavat itseään ja äänestäjät kysyvät kiinnostavia ehdokkaita. Välissä on kuitenkin puolue. Ennen kuin (juuri) kukaan julkkis asettuu ehdolle, on häntä kysynyt puolue. Tunnettua on, että jos ihmisestä tulee julkkis, on oven takana kohta puolueita pyytämässä häntä ehdokkaaksi. Tunnetaan myös tapauksia, joissa julkkis on imartelun jälkeen saatu vihdoin uskoteltua kykyihinsä ja valituksi tultuaan hän onkin todennut ettei tässä ollut mitään järkeä. Harva julkkis tarjoaa itseään puolueelle ehdokkaaksi.

Miksi puolueet haluavat julkkiksia listoilleen? – Tietenkin keräämään ääniä. Puolueen kannalta on parempaa, jos läpi menee jokin puolueen uskollinen työhevonen julkkisehdokkaan sijasta. Tässä kohdin avoin listavaali, kuten D’Hondtin menetelmä, eroaa ratkaisevasti suljetuista listoista. Koska suljetuissa listoissa puolue voi ennalta asettaa julkkiksen haluamalleen sijalle, on julkkisehdokas puolueelle paljon arvokkaampi kuin avointen listojen tilanteessa, jossa ratkaisu julkkiksen läpimenosta on äänestäjän käsissä. Näin ollen suljetut listat lisäisivät, eivät suinkaan vähentäisi julkkisehdokkaiden tarjontaa.

Vähiten julkkisehdokkaat sekoittaisivat pakkaa, jos puolueilta vietäisiin kokonaan mahdollisuus hyötyä julkkisehdokkaiden (ei-puoluepoliittisista) äänistä. Tähän päästäisiin Irlannissa käytössä olevalla STV:llä. STV:ssä äänestäjä voi asettaa ehdokkaita paremmuusjärjestykseen halumansa määrän. Jos ykköseksi asetettu ehdokas ei saa riittävästi ääniä päästäkseen läpi, siirty ääni lipussa kakkoseksi sijoitetulle. Samoin, jos ykköseksi sijoitettu ehdokas saa enemmän ääniä kuin tarvitsee läpi päästäkseen, siirtyy äänen ylijäämäosa kussakin lipussa kakkoseksi merkitylle ehdokkaalle.

Entäpä rahan merkitys ja pelko vaalien ostamisesta? Suljetuilla listoilla rationaalinen vaalien ostaja siirtäisi rahoituksensa painopistettä vaalien ratkaisijoille eli puolesihteerille, politrukeille ja muihille junttamiehille. Tämä tarkoittaisi poliittisen korruption moninkertaistamista. Kun kyseessä on oligopolistinen, strateginen kilpailu, on vaikea sanoa, johtaisiko se vaalirahoituksen kasvuun vai supistumiseen, mutta se on oikeastaan toissijainen kysymys. Eurokin korruptiota on pahempi kuin kymmenen euroa rehellistä vaalimainontaa.

Demokratia merkitsee äänestäjävaltaisuutta. Ajatellaanpa taas Irlannin STV:tä. STV:ssä vaaleja ei voi ostaa puolueilta, vaan äänestäjiltä. Vaalien ostajan tavoitteet liikkuvat tyypillisesti oikeisto-vasemmisto-akselilla. Yksittäisellä ehdokkaalla on merkitystä, mutta toinen saman puolueen ehdokas on kohtalaisen hyvä substituutti. Keskivertoäänestäjä on heterogeenisempi arvoissaan. Kun merkittävä osa äänestäjien valintakriteereistä painottuu oikeisto-vasemmisto -akselin poikki uusien poliittisten maamerkkien mukaan, heikentyisi STV:ssä vaalien ostajan tuotto rahoilleen hänhän ei voisi tietää keitä äänestäjä on sijoittanut kakkoseksi ja kolmoseksi. Kun vaaleja ei voisi ostaa puolueistakaan, niin mitä vaalien ostaja tekisi? Ainoa rationaalinen vaihtoehto olisi siirtää investointien painopistettä poliittisista investoinneista tuotannollisiin investointeihin. Tämänsuuntainen kehitys vastannee useimpien käsitystä länsimaisen yhteiskunnan toivottavasta kehityssuunnasta.

Suljettujen listojen puolesta on vielä jäljellä argumentti suomalaisedustajien heikosta neuvotteluasemasta. Tähän ei ole vastaansanomista. Ratkaisua ei tule kuitenkaan etsiä suomalaisen demokratian kaventamisesta, vaan eurooppalaisen demokratian laajentamisesta. Ainoa johdonmukainen ratkaisu on europarlamentin vaalitavan harmonisointi.

Europarlamentin vaalitavan harmonisoiminen olisi kuulunut päätöksentekoa yhdenmukaistavan ja virtaviivaistavan tulevaisuuskonventin tehtäviin. Vallan kaapannut Valery Gisgard ’Estaing jätti kuitenkin mielummin varsinaisen tehtävänsä politiikan rakenteiden uudistamisesta puolitiehen ja keskittyi politiikan sisältöihin (mm. unionin yhteinen puolustus). Tuloksena oli tavoitteiden alittaminen ja valtuuksien ylittäminen samaan aikaan. Ongelmaa tuskin olisi koskaan syntynyt, jos euroopan perustuslaista olisi päätetty järjestää kansanäänestys jo ennen kuin tulevaisuuskonventti aloitti työnsä.

Kun perustuslaista ei ole vielä sopua, ei ole liian myöhäistä toimia. Suomi voisi yhdistää oman etunsa ajamisen yleiseen eurooppalaisen demokratian syventämiseen ehdottamalla perustuslakiin liitettäväksi europarlamentin vaalitavan harmonisointia. Tärkeää olisi päättää asiasta hallitustasolla, sillä tietyllä vaalitavalla valitut euroedustajat eivät hevin muuta omaa valintatapaansa. STV:tä käyttävä Irlanti suhtautuisi aloitteeseen todennäköisesti positiivisesti ja esitys voisi päästä vielä Irlannin puheenjohtajuuskaudella hyvään vauhtiin. Suomessa se ei vaatisi muuta kuin että hallituksen ulkopoliittinen johto heräisi siihen, ettei oikeusministeriön ymmärrys vaaliasioissa ole kaikilta osin aivan täydellistä.

Pitkät listat ovat siis väärä ratkaisu oikeaan ongelmaan. Toivottavasti niiden lento jää lyhyeksi.