Uus-Suomi, valtio, raha ja elinkeinoelämä
Blogi, Kynävieras

Uus-Suomi, valtio, raha ja elinkeinoelämä

Tohtori Laura Kolbe työskentelee parhaillaan Suomen historian professorina (ma.) Helsingin yliopistossa.

Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisilla on ollut poikkeuksellisen vahva usko valtiojärjestelmän toimivuuteen. Laki ja hallinto kuuluvat meillä yhteiskunnan pysyvimpiin instituutioihin. Pitkä historiallinen kehitys, valtiokeskeinen yhteiskunta- ja talouspolitiikka, on jättänyt syvälliset jäljet suomalaisten muistoihin ja mentaliteettiin. Moderni Suomi rakennettiin 1800-luvulla hallinnosta käsin. Kun valta kuului keisarille ja virkamiehille, vastasi virkakoneisto koko Suomesta.

Suomessa virkamiehistö ja lojaali suhde esivaltaa kohtaan on ollut kansallisen menestystarinan ydin. Kysymys kuuluu voiko uus-Suomen menestys rakentua samalle reseptille?

Mikäli tavoitteena on yrittäjyyden edistäminen ja suomalaisen omistuksen lisääminen ei historia tarjoa suotuisaa ennustetta tulevaisuudelle. Kun valtiojärjestys 1800-luvulla oli hallitsija- ja hallintokeskeinen, kehittyivät yksityisyrittäjyys, politiikka, vapaa kansalaistoiminta, lehdistö, julkisuus ja yleinen mielipiteenmuodostus suhteellisen myöhään. Valtiollinen tunkeutui elinkeinoelämäänkin. Keskusvaltainen ote oli voimakkaasti mukana, kun Suomi 1860-luvulla siirtyi uudistusten tielle, rahatalouden ja kapitalismin tielle. Yhteiskunnan liberalisointi ja modernisointi tapahtui hallinnosta käsin. Keisari allekirjoitti mm. maakaupan vapauttamisen (1863), uuden elinkeinoasetuksen (1868) ja osakeyhtiölain (1864). Ne jouduttivat nykyaikaistamisprosesseja, liikenteen järjestämistä, muuttoliikettä, maatalouden koneistamista, teollista liikkeellelähtöä.

Kun suomalaisuutta rakennettiin, kansallinen identiteettiin muodostui valtiollisuuden ja maakunnallisuuden varaan. Kulttuurisen ja kansallisen olemuksen määrittelyssä vähemmistöön jäi jo 1900-luvun alussa moderni, teollistuva ja liberaali, rannikon, merenkulun, kaupunkien ja kaupan Suomi. Teollinen ja taloudellinen yrittäjähahmo, todellinen kotimainen kapitalisti, jäi marginaaliin.

Kotimainen kapitalismi ei siis ole menestynyt valtiokeskeisessä talousjärjestelmässämme eikä yrittäjienkään määrä ole muodostunut suureksi. Yrittäjiä ja omistajia kuitenkin tarvitaan jos halutaan välttää Suomen muuttuminen tytäryhtiötaloudeksi.

Yrittäjyyden ja omistamisen edistäminen johtaa väistämättä vanhan valtiositeen heikkenemiseen. Mutta on tärkeää, että emme heitä lasta pesuveden mukana. Valtion ja elinkeinoelämän läheinen suhde on palvellut maatamme hyvin. Siksi tässäkin tilanteessa tulee keskustella julkisen ja yksityisen, valtion ja yritysten, kollektiivisen ja individualistisen toiminnan, velvollisuuksien ja vapauksien ehdoista. Uus-Suomessa tarvitaan poliittista, taloudellista ja kulttuurista sitoutumista yhteisöllisyyteen. Se on myös elinkeinoelämän avainkysymys.