Mitä on tapahtunut köyhyydelle?
Blogi

Mitä on tapahtunut köyhyydelle?

Talous on toipunut 1990-luvun lamasta nopeammin kuin kriisin aikana uskallettiin odottaa. Tuotanto supistui vuoden 1990 tasosta vuoteen 1993 yli 10 %, mutta on sen jälkeen noussut niin, että tämän vuoden taso on jo liki 40 % vuoden 1993 tasoa korkeampi. Laman perintö näkyy kuitenkin edelleen työmarkkinoilla. Vuonna 1990 työttömyysaste oli 3.2 %, tänä vuonna noin 9 %.

Viime vuosien nopeaan kasvuun on liittynyt perusteellinen kansantalouden rakennemuutos ja paljon schumpeterilaista luovaa tuhoa. Uusia työpaikkoja on syntynyt erityisesti korkeata ammattitaitoa vaativilla aloilla, sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Mutta vielä enemmän työpaikkoja on hävinnyt heikon
tuottavuuden ja heikon kannattavuuden aloilla.

Yksi opetus lamasta oli se, että heikossa kunnossa oleva talous rajoittaa myös mahdollisuuksia hoitaa julkisen sektorin itselleen ottamia tehtäviä. Jälkiviisaiden on hyvä muistaa, että vuoden 1995 vaaleihin kaikki puolueet menivät omilla säästöohjelmillaan, vasemmistoliittokin. Suomessa julkinen talous oli kuitenkin ennen
lamaa tasapainossa ja tämä mahdollisti suuren menojen lisäyksen. Massatyöttömyydestä huolimatta Suomen kansainvälisesti pienet käytettävissä olevien tulojen erot eivät laman aikana lisääntyneet, koska tulonsiirrot kasvoivat rajusti.

Varsinainen tulonjako-, köyhyys- ja syrjäytymiskeskustelu on voimistunut vasta sen jälkeen kun toipuminen lamasta alkoi. Tuloerot ovat pääomatulojen lisääntymisen vuoksi parina viime vuonna jonkin verran kasvaneet. Mutta mitä on tapahtunut köyhyydelle? Pari viikkoa sitten tästä tärkeästä teemasta ilmestyi 14 korkeatasoisen asiantuntijan laatima Talousneuvoston raportti, joka on jäänyt kovin pienelle huomiolle julkisuudessa.

Raportti on perusteellinen ja selkeää luettavaa. Siihen sisältyy viimeisten tilastotietojen ohella katsaus tulonjaon ja köyhyyden erilaisiin käsitteisiin ja mittaustapoihin. Normaalikielessä köyhyys liitetään ns. absoluuttiseen köyhyyteen. Tällä tarkoitetaan elämistä taloudellisen minimitoimeentulon alapuolella, esimerkiksi suoranaista ravinnon puutetta. Yleensä absoluuttisesti köyhien määrä vähenee kansakunnan vaurastuessa. Suomessakin yleinen tulotaso on noussut, kansalaisten terveydentila kohentunut ja asuntojen väljyys lisääntynyt niin, että absoluuttinen köyhyys on pitkän päälle pienentynyt.

Raportti keskittyy ns. suhteellisen köyhyyden tarkasteluun. Suhteellisesti köyhiksi katsotaan ne, jotka eivät saavuta yleisesti hyväksyttyä kulutustasoa tai elämäntapaa. Suhteellinen köyhyys liittyy siten läheisesti syrjäytymiseen, huono-osaisuuteen ja heikkoon sosiaaliseen toimintakykyyn. Tavanomainen suhteellisen köyhyyden mittari on pienituloisuus suhteessa keskimääräisiin tuloihin. Suhteellinen köyhyys pysyy näin
ennallaan jos esimerkiksi kaikkien suomalaisten tulot kaksinkertaistuvat. Tuloköyhillä voi myös olla enemmän tai vähemmän varallisuutta.

Yleisimmin määritellään suhteellisesti köyhiksi sellaisten kotitalouksien jäsenet, joiden kulutusyksikköä kohti laskettu käytettävissä oleva tulo on alle puolet mediaanituloista. Köyhyyteen eivät näin vaikuta tulojakauman yläpäässä tapahtuvat muutokset, esimerkiksi viime aikoina paljon puhuttaneet optiotulot. Näin mitattuna
köyhien osuus väestöstä vuonna 1999 oli 3,6 prosenttia, prosenttiyksikön suurempi kuin vuonna 1990. Kansainvälisessä vertailussa tämä on alhainen luku. Luku putoaa alle puoleen, jos köyhyysrajaksi valitaan 40 % mediaanitulosta.

Suomessa on harjoitettu laman jälkeen aktiivista työmarkkinapolitiikkaa sekä tehty paljon muutoksia vero-, etuus- ja palvelujärjestelmiin. Muutokset ovat olleet perusteltuja ja ne ovat lisänneet työllisyyttä tekemällä sekä työllistämisen että työllistymisen kannattavammaksi. Uudistuksiin on vaikuttanut myös pyrkimys kohti
eurooppalaista veroastetta, jotta turvataan Suomen asema kilpailukykyisenä osaavien ja veroja maksavien kansalaisten ja yritysten kotipaikkana. Kaikkein vaikeimmin työllistettävien osalta kannustinvaikutusten lisääminen on kuitenkin johtanut suhteellisen köyhyyden lisääntymisen ja pakkoon turvautua toimentulotukeen.

Vaikka kannustinvaikutuksia on lisätty, pohjoismaat ovat raportin mukaan edelleen aivan omaa luokkaansa tulontasauksessa. Kannustinloukut ovat edelleen varsinkin nuorten lapsiperheiden ongelma. Esimerkiksi päivähoitoikäisten lasten palkansaajaperheen tulot eivät kohoa juurikaan toimeentulonormin yläpuolelle
ennen kuin tulot ylittävät 14000 mk kuukaudessa. Näissä laskelmissa ei ole vielä huomioitu kotona tehdyn työn ja lisääntyneen vapaa-ajan arvoa.

Keitä suomalaiset suhteelliset köyhät ovat? Yksi pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden saavutuksia on laajojen eläkejärjestelmien luominen. Ikääntymisen vuoksi työelämästä syrjään jääneet olivat vielä sodan jälkeen keskeinen köyhien ryhmä. Nyt heitä on köyhistä enää vajaat 10 %. Selvästi suurempia ryhmiä ovat pitkäaikaistyöttömät, yrittäjät ja – hieman yllättäen – opiskelijat. Opiskelijat eivät vastaa käsitystämme köyhistä siksi, että nykysukupolven opiskelijoita tuetaan julkisin varoin selvästi enemmän kuin heidän vanhempiansa. Lisäksi monet opiskelijat ovat pienituloisia vain väliaikaisesti ja muuttuvat muutaman vuoden jälkeen hyvätuloisiksi ammattilaisiksi.

1990-luvun laman tuottamat pitkäaikaistyöttömät on se keskeinen ryhmä, johon suurin osa köyhyyden vastaisista talous- ja yhteiskuntapolitiikan toimista tulisi edelleenkin kohdistaa. Ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät, heikosti koulutetut, vajaakuntoiset ja maahanmuuttajat ovat muita korkeamman syrjäytymisriskin ryhmiä. Todellista köyhyyttä siis esiintyy, sitä ei voi selittää pois vetoamalla joihinkin erikoistekijöihin.

Talousneuvoston raportissa esitettyjen toimenpide-ehdotuksiin on helppo yhtyä: köyhyys on moniulotteinen sosiaalinen ongelma ja sen torjunta vaatii kokonaisvaltaista otetta, köyhyyden torjunnassa on jatkossakin korostettava työttömyyden alentamista, koulutus on tärkeä keino torjuttaessa köyhyyttä, työllistymiskannustimien ohella on panostettava syrjäytymisvaarassa olevien yksilölliseen kohteluun, suomalaisen koulutusjärjestelmän ja sosiaalipolitiikan on kiinnitettävä enemmän huomiota nuorten syrjäytymisen estämiseen. Siitä olisi voinut muistuttaa, että muidenkin kuin julkisten viranomaisten tulisi kantaa vastuuta lähimmäisistään.

Raportti on hyödyllistä, oikeastaan välttämätöntä luettavaa niille, jotka haluavat osallistua suomalaiseen köyhyyskeskusteluun. Kun peruskäsitteistä ja faktoista päästään jonkinlaiseen yksimielisyyteen, on paljon helpompaa keskustella niistä toimista, joilla sosiaalista syrjäytymistä ja köyhyyttä pyritään poistamaan.
Kiivaana käyvässä köyhyys- ja syrjäytymiskeskustelussa Talousneuvoston raportti on myös hyvä muistutus siitä, että Suomi on edelleen alhaisten tuloerojen ja matalan köyhyyden maa. Lohdullista on myös se, että parin viime vuoden kehitys esimerkiksi toimeentulotuensaajien lukumäärällä mitattuna viittaisi suhteellisenkin tuloköyhyyden asteittain vähenevän.

Julkaistu tiivistettynä Helsingin Sanomissa 8.12.2001

Työmarkkinoilta syrjäytyminen, tulonjako ja köyhyys, Talousneuvoston työryhmäraportti, Valtioneuvoston Kanslian julkaisusarja 2001/13