Euroopalle uusi, voittava tarina – pelkkä järkeen tukeutuminen tekee meistä haavoittuvia

Euroopassa perinteiset EU-myönteiset puolueet ovat säilyttäneet asemansa, mutta etenkin Ranskassa ja Saksassa yhä useampi äänestäjä siirtyy äärilaidoille. Sama trendi näkyi viimeksi Britannian paikallisvaalissa, jossa oikeistopopulistinen Reform UK otti suurvoiton, jonka seurauksena maan kaksipuoluejärjestelmä on murtunut.

Venäjä, Kiina ja Yhdysvaltojen MAGA-oikeisto ymmärtävät tunteiden voiman. Ne mobilisoivat tunnetta systemaattisesti. Eurooppa – populistisia liikkeitä lukuun ottamatta – tukeutuu edelleen vain järkeen. Tämä epäsuhta tekee meistä haavoittuvia.

Populismi elää epävarmuudesta ja karismaattisista vastakkainasetteluista. Näin ollen se ei ole ohimenevä ilmiö, vaan osa muuttunutta poliittista ekosysteemiä. Mutta populismi ei tarjoa reseptejä, miten rakennetaan uutta, menestyksekästä tulevaisuutta. Se keskittyy pelkästään nostalgisoimaan, miten ennen oli paremmin.

Puolustustaistelusta merkityksen luomiseen

Ajatus läntisestä arvoyhteisöstä ei ollut pelkästään poliittinen järjestelmä, vaan psykososiaalinen yhteisö, joka nojasi luottamukseen ja jaettuun tarkoitukseen.

Elämme puolustustaistelun aikaa. Eurooppalainen henkinen perintö on uhattuna. Meillä eurooppalaisilla on yhteinen arvopohjamme – myös suomalainen kulttuuri pohjaa samoille arvoille.

Haluamme säilyttää vapautemme, itsemääräämisoikeutemme ja kulttuurisen perimämme. Eurooppa on erilaisten kulttuurien tilkkutäkki, mutta arvopohjamme on yhteinen. Siksi meidän on luontevaa puolustaa meille arvokasta yhdessä kaikkien niiden kanssa, joilla on sama intressi.

Eurooppalaisuuden syntyhistorian ytimessä on juutalaiskristillinen arvopohja. Tämä loi vuosisatojen aikana kehyksen ja pohjan myös valistuksen filosofeille. Siihen sisältyy järkiperäinen ajattelu, tieteellinen maailmankuva, humanistinen ihmiskuva ja sen kautta myös oikeusvaltioperiaate ja ihmisoikeudet. Tällä hetkellä kaikki edellä mainitut arvot ovat kohdanneet vastustusta ympäri maailmaa.

Eurooppalaiset arvot eivät selviä maailmanlaajuisessa järjestelmäkilpailussa, elleivät niiden puolustajat toimi yhdessä. Euroopan henkisen perinnön säilyminen seuraaville sukupolville edellyttää Euroopan strategisen autonomian toteuttamista.

Euroopan strateginen autonomia tarkoittaa sitä, että Euroopan on oltava kolmas riippumaton maailmanmahti taloudessa, teknologiassa ja turvallisuuspolitiikassa – monen mielestä vielä utopistinen, mutta silti välttämätön tavoite, jos emme halua taisteluitta antautua totalitaristisille ideologioille.

Pelkkä puolustautuminen ei riitä

Vaikka elämme nyt kulttuurimme selviytymistaistelua, pelkkä puolustukseen ryhmittäytyminen ei riitä pidemmän päälle. Tähän liittyen Ukrainan turvallisuus- ja yhteistyökeskuksen johtaja Serhi Kuzan nosti kesäkuun lopulla ilmaan uuden Venäjään liittyvän uhan. Kuzan kysyi retorisesti: Kuinka Eurooppa reagoi, jos Naton viides artikla ei Venäjän uhalle enää riitä?

Kuzanin mukaan Venäjän aggressioon olisi vastattava välittömästi, kun Venäjä koettelee naapurin puolustusta. Käytännössä tämä tarkoittaisi vastahyökkäyksen aloittamista, joka kuulostaa nykyisessä sotilaspoliittisessa ilmapiirissä lähes mahdottomalta ajatukselta.

Fakta on kuitenkin se, että Euroopan edustamia arvoja ei voida puolustaa edes lyhyellä aikajänteellä hyväntahtoisuudella ja naiiviudella. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan johtaja Xi Jinping eivät usko viime kädessä kuin sotilaallista voimaa. Tässä suhteessa he eivät tee poikkeusta historian muista diktaattoreista.

Vahvat toimijat kykenevät paitsi tunnistamaan historiansa, myös sanoittamaan tulevaisuuteen liittyvän tahtonsa.

Tämän tahdon määrittäminen on olennainen osa strategisen autonomian rakentamista. Sen tulee lähteä Euroopan kansalaisten tarpeista ja toiveista: haluamme vaalia eurooppalaisten kulttuurien ja kielten rikkautta, paikallista innovatiivisuutta – emme keskusjohtoisuutta.

Haluamme säilyttää arvopohjamme ja vapauttamme, mutta myös vahvistaa vapaata kauppaa ja kanssakäymistä maailmassa sekä tieteen kehitystä. Ja haluamme, että yhä useammissa maailman maissa halutaan omaksua eurooppalainen maailmankatsomus. Ennen kaikkea haluamme luoda Euroopan, jossa kaikki saavat olla ylpeitä yhtä lailla omasta kansalaisuudesta kuin eurooppalaisuudestakin.

Strategista autonomiaa ei tule esittää puolustautumisena, vaan demokraattisena itsensä määrittelynä. Se vaatii uudenlaista sanastoa – sellaista, jossa on emotionaalista vetoa. Käsitteet kuten ylpeys, suvereniteetti, yhteisöllisyys ja solidaarisuus on määriteltävä uudelleen nykyhetkeen sopiviksi.

Kansalaisille on annettava todellisia mahdollisuuksia osallistua yhteisen kertomuksen rakentamiseen. Ruohonjuuritason säännölliset kansalaispaneelit ja keskustelutilaisuudet julkisissa tiloissa voivat vahvistaa eurooppalaista yhteenkuuluvuutta juuri siellä, missä ihmiset elävät.

Tällainen osallistuminen pakottaisi myös poliittiset puolueet käsittelemään EU- ja Eurooppa-aiheita muulloinkin kuin vaalien aikaan. Nykyinen poliittinen kulttuuri jättää EU:n marginaaliin: media käsittelee sitä niukasti, keskustelu on elitististä, ja kansalaiset kokevat jäävänsä ulkopuolelle. EU-vaalien äänestysprosentit kertovat mainitusta karua kieltään. Vain alle puolet käyttää äänioikeuttaan.

Tunneälyä on integroitava uudistustyöhön. Se ei tarkoita politiikan korvaamista tunteella, vaan sen tunnistamista ja hyödyntämistä demokraattisesti. Kun kansalaisten tunteet ja ajatukset otetaan tosissaan, vaikeat päätöksetkin voivat tuntua oikeutetuilta – eivät pakotetuilta.

Kun tunne on kunnossa, syntyy päätöksiä

Yhdysvallat ei enää kanna vastuutaan Euroopan turvallisuudesta kuten ennen. Eurooppalaisten on otettava kohtalonsa omiin käsiinsä. Tämä ei onnistu kansallisvaltioiden erillistoimilla, koska jokaisen valtion korostaessa omaa etuaan yhteinen etu saa väistyä. Vahva Eurooppa edellyttää kollektiivista päätöksentekoa ja sotilaallista voimaa.

Tarvitaan puolustusmenojen kasvattamista sekä investointeja yhteiseen energia- ja digitaaliseen infrastruktuuriin. Tämä edellyttää kipeitä priorisointeja: julkisia palveluita on supistettava, tukia karsittava. Näitä muutoksia ei hyväksytä, ellei niitä nähdä osana laajempaa, merkityksellistä kertomusta.

Kansalaisten on voitava osallistua tämän kertomuksen uudelleenmuotoiluun – myös arjen tasolla. Ilman tätä reformit tuntuvat ylhäältä päin määrätyiltä. Ja kun uhraus koetaan ulkoa pakotetuksi, syntyy vastarintaa – ei solidaarisuutta.

Suurin uhka tälle hankkeelle ei ole ulkopuolinen vihollinen, vaan sisäinen kyvyttömyys nähdä todellisuutta. Kansallinen itsekkyys ja vääristynyt tilannekuva – erityisesti Venäjän suhteen – lamauttavat päätöksentekoa. Maantieteellinen etäisyys ei voi enää sanella jäsenvaltioiden suhtautumista Vladimir Putinin hallintoon.

Eurooppa ei voi täyttää velvoitteitaan tai puolustaa arvojaan, ellei se auta kansalaisiaan valmistautumaan myös sodan mahdollisuuteen. Mainittuja eurooppalaisia arvoja on kyettävä puolustamaan tarvittaessa myös voimalla. Se luo turvallisuuden ja uskottavuuden tunteen. Tämä ei tarkoita pelottelua, vaan henkistä kestävyyttä.  Ilman sitä koko eurooppalainen hanke epäonnistuu.

Kirjoittaja on tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori ja EVAn Rajuilman rajalla -skenaarioiden toinen kirjoittaja.