Työlliset toimialoittain 2015

 

Työllisten määrä vaihtelee toimialoittain. Eniten työllisiä on terveys- ja sosiaalipalveluissa, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kaikkiaan työllisiä oli yhteensä noin 2,44 miljoonaa vuonna 2015, selviää Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksesta.

2010-luvulla työllisten määrä on vähentynyt teollisuudessa jopa 36 000:lla sekä julkisessa hallinnossa ja maanpuolustuksessa noin 10 000:lla. Työllisten määrä taas on kasvanut etenkin terveys- ja sosiaalipalveluissa, noin 25 000:lla, ja esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla, noin 4 000:lla.
 

 

Kuvion oikean yläkulman valikosta voit tallentaa kuvion haluamassasi muodossa.