Ekonomisti Reijo Heiskanen: Finanssi- ja rahapolitiikan liitosta unohtui avioehto

Lue EVA Raportti tästä

Download: Lastuna lainehilla -EVA Raportti
Lastuna lainehilla -EVA Raportti

Suomi-skenaariot 2020–2028.

Lataa

Rahapolitiikka on saanut yhä suuremman roolin taloudessa. Keskuspankkien toiminta on ollut perusteltua ja itsenäisesti harkittua. Niiden on kuitenkin vaikea perääntyä toimistaan. Tämän seurauksena rahapolitiikan itsenäisyys kaventuu, ja finanssipolitiikka uhkaa alkaa viedä myös rahapolitiikkaa. Japanissa tämä riski on jo ehkä toteutunut, ja nyt se on yhä ilmeisempi myös euroalueella, kirjoittaa OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen. Heiskasen kirjoitus on yksi EVA Raportin Lastuna lainehilla asiantuntijakirjoituksista.

Juuri kun luulimme keskuspankkien taseiden paisumisen alkavan olla takanapäin, koronakriisin räjäytti ne uusiin ulottuvuuksiin. Suuren osan taseiden kasvusta selittävät valtionlainojen ostot. Keskuspankit toki ostavat yleensä valtioiden joukkolainat markkinoilta, jos kohta ainakin Englannin keskuspankki on myös rahoittanut valtiota suoraan.

Keskuspankkien toimet voidaan perustella niiden tavoitteiden ja mandaattien perusteella ja ne ovat myös olleet enemmän kuin tervetulleita. Markkinat kävivät kevättalven 2020 hankien hohtaessa kriisin partaalla. Ilman keskuspankkien ripeää toimintaa käsillä olisi koronakeväänä ollut myös finanssikriisi.

Rahapolitiikkaa on myös hoidettu itsenäisesti. Mikään taho ei ole ohjeistanut, painostanut, saati pakottanut keskuspankkeja toimimaan niin kuin ne ovat toimineet. Kyse on puhtaasti keskuspankkien omista lähtökohdista olevasta politiikasta.

Keskuspankit ovat nousseet laaja-alaiseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Ne hoitavat perinteistä rooliaan yhä laajemmin politiikkakeinoin. Samalla ne valvovat ja sääntelevät rahoitusmarkkinoita. Nyt ne myös ohjeistavat ja mahdollistavat finanssipolitiikan toteutusta.

EKP on vaatinut vuosikaudet valtioita toteuttamaan uudistuksia, jotka kohentaisivat niiden kasvupotentiaalia ja vakauttaisivat julkista taloutta.

Euroalueella keskuspankki on toiminut rahoitusmarkkinoiden vakauden takaajana, mutta myös toimillaan mahdollistanut euron olemassaolon. Harva on sisäistänyt, kuinka lähellä kuilua euro oli kesällä 2012, kunnes EKP:n silloinen pääjohtaja Mario Draghi loihi lausumaan historiaan jääneet sanansa ”whatever it takes”.

Tuolloin verbaalinen viesti ja taitava suhdetyö riittivät. Sittemmin EKP on ostanut valtionlainoja 2,6 biljoonalla eurolla, joista 0,5 biljoonaa euroa koronakriisin aikana. EKP:n toimien tarkoitus sinällään on markkinoiden vakauttaminen, ja mandaatin mukaisen inflaatiovauhdin tavoitteleminen.  Sattumoisin tämä myös mahdollistaa kevyen finanssipolitiikan, ja edulliset korot myös maille, joiden valtiontalous on heikoissa kantimissa.

Keskuspankit, ja varsinkin EKP, ovat huomanneet maalanneensa itsensä nurkkaan. EKP on vaatinut vuosikaudet valtioita toteuttamaan uudistuksia, jotka kohentaisivat niiden kasvupotentiaalia ja vakauttaisivat julkista taloutta. Vaatimukset ovat jääneet pölyttymään EKP:n lausuntoihin. EKP on näin joutunut sellaisen finanssipolitiikan takaajaksi, mitä se ei välttämättä hyväksy.

Alussa kyllä sovittiin pelisäännöistä, mutta unohdettiin sopia, miten toimitaan, jos sukset menevät ristiin.

Euron alkutaipaleella ajatus oli, että ”markkinakuri” ja finanssipoliittiset säännöt pitävät julkiset velat kurissa, jolloin keskuspankin ei tarvitse muuttaa rahapolitiikkaansa niitä rahoittaakseen, vaan keskuspankki voi keskittyä inflaatiotavoitteeseensa. Nyt rahapolitiikalla on ”markkinakuri” poistettu, ja finanssipoliittisten sääntöjen noudattamisesta ei juuri löydy näyttöä. Alussa kyllä sovittiin pelisäännöistä, mutta unohdettiin sopia, miten toimitaan, jos sukset menevät ristiin. Raha- ja finanssipolitiikan välinen avioehto jäi tekemättä.

EKP on kietonut itsensä yhä tiukemmin euron ja euroalueen olemassaolon takaajaksi, vaikka tämä rooli kuuluisi finanssipolitiikalle ja euroalueen politiikoille. Samalla se itse luopuu osasta itsenäisyyttään, koska se ei enää voi yhtä vapaasti valita politiikkaansa ilman, että sillä on olennainen vaikutus koko euroalueen tulevaisuudelle.

Nyt keskuspankin ja finanssipolitiikan päättäjien ajatukset kulkevat samaan suuntaan. Näin ei välttämättä ole tulevaisuudessa. Silloin kuskin paikalla voikin olla finanssipolitiikan päätöksentekijä ja keskuspankki joutuu sopeutumaan siihen. Tyypillisesti tämä järjestely ei ole kasvattanut taloudellista hyvinvointia.

Reijo Heiskasen ja muiden asiantuntijoiden kirjoituksia EVA Raportissa Lastuna lainehilla. Lue lisää lataamalla raportti.