EVAn SKENAARIOISSA NATO JA EURO HAJOAVAT

Ladattavat tiedostot

Download: Lastuna lainehilla -EVA Raportti
Lastuna lainehilla -EVA Raportti

Suomi-skenaariot 2020–2028.

Lataa

Yhdysvallat saa ensimmäisen naispresidentin, Helsingissä solmitaan ilmastosopimus, Nato hajoaa. EVAn ja Nordic West Officen yhteistyössä laatimat skenaariot 2020–2028 kuvaavat tulevaisuuden mahdollisia maailmoja. Tarjolla on neljä vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa: Kvanttihyppy, Sääntö-Suomi, Uudet heimot ja Vihreä valta.

”Kuka olisi syksyllä 2019 osannut ennustaa, että puolen vuoden päästä valtioiden rajat menevät kiinni ja ihmiset siirtyvät työskentelemään koteihinsa? Kukaan ei pysty ennustamaan tulevaisuutta, mutta skenaarioiden avulla pystymme varautumaan epätodennäköisiinkin mahdollisiin tapahtumiin”, sanoo EVAn johtaja Emilia Kullas.

Lastuna lainehilla – Suomi-skenaariot 2020–2028 -julkaisussa tarkastellaan maailman, Euroopan ja Suomen kehitysprosesseja julkisen vallan, talouden, teknologian ja ilmastonmuutoksen näkökulmista. Mutta skenaariossa tarkastellaan myös sitä, miten pandemian kulku vaikuttaa tulevaan.

”Pandemian kaltainen voimakas disruptio ei pirstaloi kaikkea, mutta se vahvistaa jo käynnissä olevia muutoksia”, Kullas sanoo. 

Lastuna lainehilla -EVA Raportti keskiviikkona 7.10. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: johtaja Emilia Kullas, emilia.kullas@eva.fi tai +358 40 342 44 84

tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823

Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, risto.penttila@nordicwestoffice.com tai +358 50 366 2395

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728