EUROA HYÖDYLLISENÄ PITÄVIEN MÄÄRÄ LASKI KORONAKRIISISSÄ

Mediamateriaalit

Lataa
Eurosta hyötyä vai haittaa nykyisessä taloustilanteessa (%)

Onko eurosta ja EMU-jäsenyydestä hyötyä vai haittaa Suomelle nykyisessä taloustilanteessa (%)

Lataa

Lataa
Suhtautuminen euroon (%)

Miten suhtautuu siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi (%)

Lataa

Download: EVA Artikkelin Euron suosion huippu on ohi – enemmistö uskoo silti euron hyödyttävän Suomea taulukkoliite
EVA Artikkelin Euron suosion huippu on ohi – enemmistö uskoo silti euron hyödyttävän Suomea taulukkoliite

Lataa

Lataa
Ilkka Haavisto

Kuva: Matti Rajala / EVA

Lataa

Suomalaisista 51 prosenttia on sitä mieltä, että eurosta on nykyisessä taloustilanteessa maallemme enemmän hyötyä kuin haittaa, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Toista mieltä on 19 prosenttia. Euroa hyödyllisenä pitävien osuus on laskenut viime syksystä yhdeksän prosenttiyksikköä.

”Muutos voi olla merkki siitä, että suomalaiset aavistavat euron haittapuolien jälleen korostuvan huonon taloussuhdanteen aikana. Finanssikriisin jälkeen euroalue ajautui ongelmiin samaan aikaan, kun oma taloutemme sai lisää iskuja ja vajosi pitkään kilpailukykykriisiin. Muiden euromaiden tukeminen ei ollut suomalaisille mieluista. Lisäksi on mahdollista, että suomalaiset tietävät työmarkkinamme sopeutuvan heikosti talouden suhdannemuutoksiin eurojäsenyyden oloissa”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Myös suomalaisten yleinen suhtautuminen euroon laski viime syksystä kolme prosenttiyksikköä. Nyt suomalaisista 55 prosenttia suhtautuu euroon myönteisesti ja 20 prosenttia kielteisesti.

”On mahdollista, että suomalaisten suhtautumisessa EU-integraatioon on meneillään käänne, sillä koronakriisin aikana havaittiin myös notkahdus suomalaisten EU-myönteisyydessä, joka on viime vuosina ollut euromyönteisyyden tapaan suurta. Asenteiden muutos on kuitenkin hyvin hillittyä”, sanoo Haavisto.

Voimakkain yksittäinen asennoitumista selittävä väestöllinen muuttuja on koulutustaso. Vähän koulutetut (korkeintaan ammattikoulun käyneet) ja heikoimmassa sosioekonomisessa asemassa olevat ryhmät suhtautuvat euroon selvästi varautuneemmin kuin koulutetuimmat väestöryhmät.

Tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 26.3.–3.4.2020.  Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Ilkka Haavisto: Euron suosion huippu on ohi – enemmistö uskoo silti euron hyödyttävän Suomea -EVA Artikkeli tiistaina 9.6. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728