EVAn uusi ekonomisti Sanna Kurronen: ”Työn korkea verotus hukkaa resursseja”

Valtiotieteiden tohtori Sanna Kurronen aloittaa EVAn ekonomistina maaliskuussa. Hän on aiemmin toiminut muun muassa pankkiekonomistina. Mitä jokaisen tulisi Kurrosen mukaan ymmärtää taloudesta? Mitä haittaa on korkeista veroista? Entä mitkä ovat hänen taloustieteen suosikkiteoksensa?

EVA on vuonna 1974 perustettu elinkeinoelämän ajatushautomo, jonka tarkoitus on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA ajaa markkinatalouden asiaa. Mitä tekee EVAn ekonomisti?

Kuka Sanna Kurronen?

Valtiotieteiden tohtori Sanna Kurronen (s. 1982) on työskennellyt pankkiekonomistina, viimeiset kuusi vuotta Nordeassa makrotalousanalyysin ja valuuttamarkkinoiden parissa. Hänen erityisosaamistaan on muun muassa Suomen talouspolitiikka, rahoitussektorin rooli taloudessa ja Venäjän talous.

”Pyrin aktiivisesti osallistumaan julkiseen keskusteluun, sillä kukapa olisi intohimoisempi markkinatalouden puolustaja kuin ekonomisti. Taloustieteen koulutus antaa arvokkaat tiedot ja taidot ymmärtää markkinoiden vahvuudet ja toisaalta tarttua niihin kohtiin, joissa markkinatalous ei toimi ilman sääntelyä. Toivottavasti onnistun omalla työlläni lisäämään suomalaisten ymmärrystä markkinatalouden toiminnasta.”

Miten suomalaiset ovat hyötyneet markkinataloudesta?

”Markkinatalous on lisännyt valtavasti suomalaisten hyvinvointia. Markkinatalouden tuoma tuottavuuden kasvu on mahdollistanut samanaikaisesti lisää terveyttä, vapaa-aikaa ja aineellista hyvinvointia.”

Todellinen päämäärä ei tietenkään ole talouskasvu vaan hyvinvoinnin kasvu, eikä sen tarvitse olla lainkaan aineellista.

Mitä haittaa korkeista veroista on?

”Verot vääristävät ihmisten käyttäytymistä ja erityisen ongelmallista on työn korkea verotus. Esimerkiksi Suomessa kärsitään monin paikoin lääkäripulasta. Silti moni lääkäri saattaa ylimääräisen päivystysvuoron sijaan viettää lauantain kaataen puita pihaltaan tai huoltaen polkupyöräänsä, sillä korkeista veroista johtuen työn teettäminen on niin kallista, että tuollaiset työt kannattaa tehdä itse. Järkevämpää olisi, että lääkäri olisi töissä sairaalassa ja metsuri kaataisi puut. Korkea työn verotus siis hukkaa resursseja ja rajoittaa erikoistumisesta saatavaa tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvua.”

Mitä jokaisen tulisi ymmärtää taloudesta?

”Talous on väline, jota hyödynnämme aidosti arvokkaiden päämäärien saavuttamiseen. Todellinen päämäärä ei tietenkään ole talouskasvu vaan hyvinvoinnin kasvu, eikä sen tarvitse olla lainkaan aineellista. Hyvinvointia lisää myös uintihetki lasten kanssa kirkkaassa järvessä.”

Sanna Kurrosen taloustieteen suosikkiteokset

1. Rajan & Zingales: Saving Capitalism from the Capitalists

”Muistuttaa, kuinka markkinataloudessakin on jatkuvasti tahoja, joiden intressinä olisi kaapata talous omien intressiensä ajamiseen. Siksi markkinatalouden puolustamiseksi on tehtävä jatkuvasti töitä.”

2. Acemoglu & Robinson: Why nations fail

”Kuvaa hienosti, kuinka hyvinvointia luovat talouden instituutiot eivät synny itsestään tai helposti. Eliitin ympärille rakennettu yhteiskunta ei kukoista ja tätä ilmiötä seuraamme nyt mm. Venäjällä.”

3. Pekkarinen & Sutela: Kansantaloustiede

”Kuinka moni meistä ekonomisteista onkaan löytänyt intonsa tästä teoksesta! Sain vielä aloittaa ekonomistiurani mahtavan Pekka Sutelan alaisuudessa.”