NUORISO, PILALLA – SUKUPOLVIPAMFLETISSA TYRMÄTÄÄN IDENTITEETTIPOLITIIKKA

Mediamateriaalit

Download: Nuoriso pilalla -EVA Pamfletti
Nuoriso pilalla -EVA Pamfletti

Kuinka yltäkylläisyys sai meidät ajattelemaan vain itseämme. Nuoriso pilalla -EVA Pamfletin on kirjoittanut toimittaja Tuija Siltamäki.

Lataa

Lataa
Tuija Siltamäki

Kuva: Karoliina Paavilainen / EVA

Lataa

Nuorison koko elämäntapa on materialistista, kirjoittaa toimittaja Tuija Siltamäki EVA Pamfletissa Nuoriso, pilalla. Esimerkiksi diginatiivius on mahdollista vain talouskasvun ansiosta. Nuorison identiteetin rakentaminen on tiiviisti sidoksissa kuluttamiseen, ja kulutusvalinnat ovat nuorille luonteva poliittisen osallistumisen tapa.

”Väitetään, että nuoriso olisi jälkimaterialistista, mutta esimerkiksi vapaa-ajan arvostaminen rahan sijaan on mahdollista vasta, kun taloudelliset reunaehdot täyttyvät. Useimmilla meistä on nykyään varaa tavoitella elämältä muutakin kuin vain rahaa”, sanoo Siltamäki.

Nuoriso, pilalla -pamfletti on Siltamäen näkemys siitä, millaisia Y- ja Z-sukupolvet ovat ja millaista yhteiskuntaa heidän voi odottaa rakentavan. Käsittelyssä ovat nuorten suhde koulutukseen, työhön ja politiikkaan.

”Työltä halutaan merkityksellisyyttä, koska se on minulle tärkeää. Politiikassa korostuvat arvokysymykset ja mietitään, mikä on minun arvojeni mukaista. Koulutuskeskustelussa puolestaan ovat viime vuosina korostuneet oma jaksaminen ja toimeentulo. Identiteettipolitiikka tunkeutuu ”kaikkialle” ja erilaiset moraalikysymykset sytyttävät kulttuurisotia. Meillä on pääsy koko maailmaan, mutta näemme vain itsemme. Olisi aika, että ehtisimme ajattelemaan myös muita”, Siltamäki kirjoittaa.

Tuija Siltamäki: Nuoriso, pilalla -EVA Pamfletti torstaina 27.2. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: toimittaja Tuija Siltamäki, tuija.siltamaki@gmail.com tai +358 40 831 6641

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728