Kikytunnit ovat sivuseikka – lakkojen vakavimmat vaikutukset tuntuvat vasta viiveellä

Riippuu tietysti vastaajasta. Kilpailukyvyn kohennukseksi sovitut lisätunnit hiertävät työmarkkinakierroksella pahasti. Tämä oli nähtävissä jo vuonna 2016, kun työmarkkinaosapuolet pääsivät lisätunneista vihdoin sopuun.

Nyt metsäteollisuudessa on lakko ja alan työnantajat ovat tarttuneet harvoin käytettyyn aseeseen, työsulkuun. Sähköliitto on lakkoillut pitkin talvea, kemian lakko uhkaa lomalentoja ja lämmitysöljyn saantia. Maaliskuussa vuorossa on opettajien, sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien työehtosopimusten neuvottelu, josta povataan erittäin hankalaa.

Keinot ja retoriikka kovenevat puolin ja toisin. Vastakkainasettelun aika ei näytä olevan työmarkkinoilla ohi, päinvastoin.

Vaikka elämme 2020-lukua, työehdoista sovitaan yhä 1980-luvun malliin.

Kuitenkin kikytunnit ovat lakkokeväässä sivuseikka. Työmarkkinoilla on iso rakenteellinen ongelma. Vaikka elämme 2020-lukua, työehdoista sovitaan yhä 1980-luvun malliin.

Jäykät työmarkkinat ovat ykkösasia, joka hiertää suomalaisia yritysjohtajia. Vaikka moni työehtosopimus mahdollistaa asioista sopimisen työpaikoilla, silti paikallinen sopiminen on edennyt suomalaisissa firmoissa hitaasti.

Myöskään työmarkkinajärjestöt eivät aina kunnioita paikallisten osapuolten halua päättää itse asioistaan.

Räikeimmillään liitto- ja paikallistason näkemykset eroavat esimerkiksi Heinolan Versowoodissa. Liimapalkkitehtaan työntekijät pitävät lakosta huolimatta tehtaan käynnissä. He tietävät asiakkaidensa kärsivän tuotantokatkoksista ja ymmärtävät kärsivänsä siitä myös itse.

Heille työpaikan säilyminen on tärkeintä. Sitä sen pitäisi olla myös muille työmarkkinaosapuolille sekä tilannetta seuraavalle Suomen hallitukselle.

Ruotsissa tämä onnistuu selvästi Suomea paremmin.

Lakkokustannusten määrittely on hankalaa ja propagandalle altista. Se, että usein toistuvat lakot tuntuvat olevan erottamaton osa suomalaisia työmarkkinoita, käy meille kaikille kuitenkin kalliiksi.

Jokainen lakkopäivä vähentää metsäteollisuuden ennestäänkin heikkoja kannustimia investoida Suomeen.

Vaikka Suomen metsäyhtiöt ovat erinomaisessa tuloskunnossa, yksittäisen tehtaan tulosmarginaalit ovat niin tiukat, että tuotanto on helpompi ohjata maahan, jossa toimitusvarmuus on parempi. Sama koskee etenkin investointeja, jotka ovat metsäteollisuudessa aina miljardiluokkaa.

Siksi työnantajille on jo pitkään ollut tärkeää saada aikaan työehtosopimuksia, jotka ottavat huomioon muuttuneen kilpailuympäristön. Lyhyesti: palkankorotusvaraa tärkeämpää on sopimusten joustavuus.

Sama logiikka toimii muilla vientialoilla. Toimitusketjut ovat tiukkoja ja jokainen viivästys maksaa. Pahimmillaan asiakas menetetään kokonaan. Siksi työnantajat haluaisivat määritellä työehtoja enemmän siellä, missä työ tehdään. Ruotsissa tämä onnistuu selvästi Suomea paremmin.

Jokaisen liittojohtajan on myös kyettävä paitsi myymään neuvottelutulos omille jäsenilleen, myös varmistamaan uudelleenvalintansa.

Työnantajien ja työntekijöiden näyttää olevan liittotasolla vaikeata saada yhteistä tilannekuvaa, jonka pohjalta tehdä sopimuksia.

Työntekijäliitoilla on omat hankaluutensa. Jäsenmäärät laskevat, etenkin nuorten keskuudessa. Samalla kutistuvat jäsenmaksut, vaikka esimerkiksi Teollisuusliitolla on varsin huomattava omaisuus muun muassa pörssilistatussa asuntosijoitusyhtiössä Kojamossa.

Liitot taistelevat keskenään vallasta ja jäsenmääristä. Jokaisen liittojohtajan on myös kyettävä paitsi myymään neuvottelutulos omille jäsenilleen, myös varmistamaan uudelleenvalintansa.

”Tiedämme kaikki, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä miten tulemme valituiksi sen jälkeen.” Entisen Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin vanha viisaus sopii paitsi poliitikoihin, myös liittojohtajiin.

Euroa ei voi devalvoida Suomen tarpeiden mukaan, joten ainut vaihtoehto on uudistaa työmarkkinoita.

Aiemmin työnantajapuoli oli valmis lakkojen pelossa antamaan herkemmin työntekijäpuolen vaatimuksille periksi. Huonokin sopimus riitti, kunhat lakot saatiin loppumaan.

Mutta rapautuva kilpailukyky ei anna enää tilaa toimia näin. Euroa ei voi devalvoida Suomen tarpeiden mukaan, joten ainut vaihtoehto on uudistaa työmarkkinoita. Tämä on ollut tiedossa siitä lähtien, kun Suomi liittyi osaksi Euroopan unionia ja rahaliittoa.

Ay-liikkeellä on Suomessa huomattavasti valtaa. Siksi siltä voi odottaa myös vastuunkantoa Suomen tulevaisuudesta. Sama koskee tietysti myös työnantajajärjestöjä.

Vastakkainasettelusta pitäisi päästä yli ja uudistamaan työmarkkinoita. Vain joustavuudella työpaikat säilyvät Suomessa. Pahimmillaan lakot johtavat työpaikkojen menetyksiin.

Paikallisen sopimisen lisääminen ei vähennä työntekijän valtaa vaan lisää sitä siellä, missä sillä on eniten merkitystä – omalla työpaikalla.

Mitä suomalaiset ajattelevat paikallisesta sopimisesta? Katso täältä.