Olli Rehn: ”Suomi tarvitsee EU:n selkänojaa, mutta omissa talouden ja työmarkkinoiden rakenteissa on vielä parannettavaa”

Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin mukaan Suomen EU-jäsenyys tarkoitti kytkeytymistä poliittisesti länteen ja Suomen talouden perustan vahvistamista. Talouden ja työmarkkinoiden rakenteiden uudistaminen Euroopan talous- ja rahaliiton edellyttämälle tasolle on kuitenkin osin vielä kesken.

Keskiviikkona 16. lokakuuta tuli kuluneeksi 25 vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä. Sen kunniaksi EVA haastatteli keskeisiä suomalaisia pitkän linjan EU-toimijoita.

Toimit kansanedustajana EU-kansanäänestyksen aikaan vuonna 1994. Mitä suomalaiset odottivat EU-jäsenyydeltä?

”Vuodet 1991–1995 olivat hyvin intensiivistä Eurooppa-keskustelun aikaa. Teimme kampanjaa EU-jäsenyyden puolesta hyvin aktiivisesti. Tulin valituksi kansanedustajaksi vuonna 1991 ja olin kirjoittamassa saman vuonna hallitusohjelman Eurooppa-osiota. Sen jälkeen toimin myös pääministeri Esko Ahon erityisavustajana ja vapaa-aikana olin Eurooppalaisen Suomen hallituksen jäsen.

Sen ajan poliittinen keskustelu keskittyi kahteen isoon kysymykseen: kansainväliseen asemaamme ja toisaalta siihen, miten selviydytään hyvin syvästä talouslamasta, johon oli ajauduttu 1980-luvun väärän politiikan seurauksena.

Suomen suunnasta päätettiin tuolloin pitkäksi aikaa eteenpäin sekä Suomen kansainvälisen aseman osalta että Suomen talouden perustan vahvistamisen osalta.

Suomen kansa katsoi, että on parempi kuulua läntiseen poliittiseen yhteisöön eli Euroopan unioniin kuin jäädä sen ulkopuolelle. Kun tämä päätös tehtiin hyvin demokraattisesti ja pitkän keskustelun jälkeen, se on myös hyvin legitiimi päätös ja heijastaa kansan vahvaa tahtoa.

Vuosien 1991–95 käydyn Eurooppa-keskustelun jälkimainingit ulottuvat kuitenkin tuota ajanjaksoa pidemmälle.”

Sen ajan poliittinen keskustelu keskittyi kahteen isoon kysymykseen: kansainväliseen asemaamme ja toisaalta siihen, miten selviydytään hyvin syvästä talouslamasta, johon oli ajauduttu 1980-luvun väärän politiikan seurauksena.

Miten EU kykeni täyttämään odotukset talouden saralla?

”Suomellahan oli silloin takanaan noin 60 vuoden historia suuria devalvaatioita. Vuosina 1991–1992 tehtiin kaksi suurta devalvaatiota, joiden yhteisvaikutus oli 30 prosentin luokkaa. Suomi oli joutunut hyvin syvään lamaan johtuen sekä vaihtotase- että pankkikriisistä, jotka molemmat loivat laman ja työttömyyskriisin.

Siinä tilanteessa monet meistä näkivät, että Euroopan unionin jäsenyys auttaisi Suomea varmistamaan paitsi kauppapoliittiset etunsa, myös vahvistamaan talouden vakautta sekä rahapolitiikan että reaalitalouden osalta.

Kuitenkin Nokian menestys jätti varjoonsa tarpeen uudistaa talouden ja työmarkkinoiden rakenteita.

EU:hun liityttäessä käytiin myös keskustelua Euroopan talous- ja rahaliiton eli EMU:n jäsenyydestä. Edustin silloin sitä kantaa, että EMU:un kannattaa liittyä, jos Suomi pystyy uudistamaan oman taloutensa ja työmarkkinoidensa rakenteita, niin että me pystymme elämään euron aika vaativissa olosuhteissa.

Tähän otettiin askelia 1990-luvulla Per-Erik Lundhin ja kumppaneiden neuvotteleman uudentyyppisen työmarkkinamallin myötä. Kuitenkin Nokian menestys jätti varjoonsa tarpeen uudistaa talouden ja työmarkkinoiden rakenteita.

Viime hallituskaudella neuvotellun kilpailukykysopimuksen yhteydessä tehtiin se, mitä olisi tarvittu jo aiemmin. Työmarkkinoiden Suomen malli on tästä myös esimerkki. Sitähän ei syntynyt teoriassa, mutta se syntyi käytännössä viimeisimmällä työmarkkinakierroksella.

Paikallisen sopimisen edistäminen tosin on edelleen osittain kesken. Tässä mielessä vuosina 1991–1995 käyty keskustelu linkittyy myös tähän päivään.”

Onko ollut yllätys, kuinka raskas ja pitkä tämä rakenteellinen sopeutumisprosessi on Suomelle ollut?

”Kyllä sitä on sopinut toivoa, että olisi edetty nopeammin. Se on mielestäni ihan mahdollista tehdä sopimusyhteiskunnan raamissa, mutta se edellyttää kaikilta osapuolilta valmiutta katsoa eteenpäin.

Sillä saralla on edelleen työtä. Odotamme mielenkiinnolla hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen työn tuloksia sen suhteen, mitä toimia työllisyyden kohentamiseksi jatkossa tehdään.”

Näen Suomen EU-jäsenyyden jatkumona sille, että Suomi on osa läntisiä, liberaaleja demokratioita, jotka perustuvat oikeusvaltioon, demokratiaan ja keskinäiseen integraatioon.

Entä kuinka hyvin EU on kyennyt täyttämään suomalaisten odotukset kansainvälisen aseman vahvistamisen kohdalla?

”Näen Suomen EU-jäsenyyden jatkumona sille, että Suomi on osa läntisiä, liberaaleja demokratioita, jotka perustuvat oikeusvaltioon, demokratiaan ja keskinäiseen integraatioon.

Oikeusvaltioperiaatteen ja kansanvallan kohdalla Suomella oli jatkumo jo Ruotsin vallan ajalta. Toisaalta EU-jäsenyys merkitsi jatkumoa sotien jälkeisten vuosikymmenten lähentymiselle lännen kanssa. Suomen ulkopolitiikkahan oli yhdistelmä kansallisia etuja, idänpolitiikkaa ja integraatiopolitiikkaa.

Vuonna 1991 Esko Ahon uuden hallituksen ohjelmassa tehtiin hyvin ratkaiseva linjaus, kun ryhdyttiin selvittämään liittymistä myös poliittiseen yhteisöön eli Euroopan unioniin. Päätös asiasta tehtiin jäsenyysneuvottelujen ja perusteellisen kansanvaltaisen keskustelun jälkeen ja kansanäänestyksen nojalla lokakuussa 1994.”

Toimit laajentumiskomissaarina José Manuel Barroson ensimmäisessä komissiossa. Tuohon aikaan iso osa rautaesiripun taakse aikoinaan jääneistä maista liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Miten tuo laajentuminen vaikutti siihen, mitä EU nyt on?

”Euroopan unionin historia on ollut syvenemisen ja laajenemisen vuorovetoa. Suuri itälaajeneminen vaikutti monellakin tavalla Euroopan unionin elämään ja olemukseen.

15 maan unioni oli vielä aika kompakti ja suhteellisen homogeeninen. Itälaajenemisen pari aaltoa toivat mukaan maita, joiden taloudellisen kehityksen taso oli siinä vaiheessa selvästi läntistä ja pohjoista Eurooppaa jäljessä.

Ei vapauden aate ole mihinkään kuollut, mutta joissakin maissa on koettu vastareaktiota integraatiolle.

Euroopan unionin alkuperäisille kuudelle jäsenmaalle ja sitä seuraavalla 15 maan yhteisölle EU:n keskeinen päämäärä oli rauhan ankkuroiminen Eurooppaan. Keski- ja Itä-Euroopan maille keskeisin päämäärä EU:ssa oli vapaus. Kun ne olivat päässeet Neuvostoliiton ja reaalisosialismin ikeestä, vapauden arvot toivat mukanaan oikeusvaltion ja demokratian. Tämä on osaltaan vaikuttanut Euroopan unionin luonteeseen.

Nyt näemme, että monissa maissa on tullut takatalvi demokratian arvojen ja oikeusvaltion näkökulmasta. Viittaan tällä Unkariin ja Puolaan. Toisaalta, kun katsoo vähän tarkemmin, monissa Itä- ja Keski-Euroopan tähän on jo tullut rekyyliä, esimerkiksi Slovakiassa ja Sloveniassa.

Ei vapauden aate ole mihinkään kuollut, mutta joissakin maissa on koettu vastareaktiota integraatiolle. Ehkä tämä kuuluu osana tähän Euroopan unionin kehittymiseen ja kypsymiseen.”

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat nyt ennätysmyönteisesti Euroopan unioniin. Mitä siitä voi päätellä?

”Taustalla on varmaankin ainakin kolme tekijää:

Yksi: eurokriisistä on päästy yli ja on varmistettu euron tulevaisuus.

Kaksi: brexitin poliittinen sekamelska osoittaa, miten hankalaa elämä on Euroopan unionin ulkopuolella tai oven pielessä.

Kolme: Donald Trumpin kauppa- ja ulkopolitiikka osoittavat, että varsinkin pienet maat tarvitsevat Euroopan unionin selkänojaa geopolitiikan maailmassa.

Itse asiassa kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ovat pieniä maita globalisaation maailmassa. Ainoa ero on, että osa on sen tajunnut ja osa ei ole vielä sitä tajunnut.

Suomen kannalta Euroopan unionissa pohjimmiltaan on kyse siitä, että on luotu kansainvälinen lakiin ja instituutioihin perustuva järjestelmä, jossa voima ei ole ainoa oikeus. Pienillä valtioilla on myöskin samat oikeudet kuin suuremmilla. EU:n ulkopuolinen maailma on kovempi ja siinäkin mielessä tarvitsemme EU:n tarjoamaa selkänojaa.”

Itse asiassa kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ovat pieniä maita globalisaation maailmassa. Ainoa ero on, että osa on sen tajunnut ja osa ei ole vielä sitä tajunnut.

Minkälaisia muistoja kansanäänestyksen päivä tuo mieleen?

”Olin mukana kansanäänestyskampanjassa aika tiiviisti. Äänestyspäivänä soitin Mikkeliin äidinpuoleiselle isoisälleni Ville Valjakalle. Hän oli työskennellyt muun muassa muurarina, taksiautoilijana ja vakuutuskonttorin pitäjänä, mutta hän oli myös sotaveteraani. Kysyin Ville-papalta, onko hän käynyt jo äänestämässä – ja mitä hän ajatteli äänestää.

Hän oli hyvin suoranuottinen henkilö ja totesi hyvin yksikantaan:

’Kyllä, olen käynyt äänestämässä. Totta kai äänestin kyllä. Minä katsoin viisi vuotta itään, sen jälkeen olen katsonut vain länteen.’

Tämä vastaus kuvaa aika hyvin osan sotaveteraanisukupolven ajattelua. Väestöosuudeltaan se oli tuolloin vielä merkittävä ryhmä suomalaisessa yhteiskunnassa, ja heidän ajattelunsa heijastui myös nuorempiin sukupolviin.”