SUOMALAISTEN VALMIUS TINKIÄ ELINTASOSTAAN YMPÄRISTÖN SUOJELEMISEKSI ON PIENENTYNYT 10 VUODESSA

Mediamateriaalit

Lataa
Valmius tinkiä elintasosta (%)

"Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani" (%)

Lataa

Download: Elämänmuutoksen empijät -EVA Analyysi
Elämänmuutoksen empijät -EVA Analyysi

Suomalainen on valmis ilmastotoimiin, kunhan naapurikin on. EVA Analyysin Elämänmuutoksen empijät on kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Lataa

Lataa
Sami Metelinen

Kuva: Matti Rajala / EVA

Lataa

Enemmistö suomalaisista on periaatteessa valmiita muuttamaan elämäntapojaan ympäristön suojelemiseksi, mutta joukko on pienempi kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin valmius oli viimeksi huipussaan, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Laajimmillaan kansalaisten valmius elintasosta tinkimiseen oli vuonna 1992.

Kevään eduskuntavaalien keskusteluissa etenkin ilmastopolitiikka sai suuren huomion. Siihen nähden on yllättävää, että valmiudessa tinkiä omasta elintasosta ei ole tapahtunut kasvua. Elämäntapojen remontti sisältää myös reunaehtoja. Energiankäytön ja kulutuksen vähentäminen sopii enemmistölle, mutta yksityisautoilusta ja lihansyönnistä luopumisessa useimmille tulee raja vastaan”, toteaa suomalaisten ympäristöasenteita käsittelevän EVA Analyysin Elämänmuutoksen empijät kirjoittanut EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–6.2.2019. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Sami Metelinen: Elämänmuutoksen empijät -EVA Analyysi 26.6. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot:

toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai +358 40 578 00 41

Julkaisun ennakkopyynnöt:

viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28