ENEMMISTÖ SUOMALAISISTA TORJUU VERONKOROTUKSET

Mediamateriaalit

Lataa
Muuttaisiko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin eri veromuotojen osalta (%)

Lähde: EVAn Arvo- ja asennetutkimus.

Lataa

Download: Huolettomien hallitus -EVA Analyysi
Huolettomien hallitus -EVA Analyysi

Äänestäjät avaisivat julkisen talouden rahahanat, mutta eivät ole valmiita veronkiristyksiin. EVA Analyysin Huolettomien hallitus on kirjoittanut tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Lataa

Lataa
Ilkka Haavisto

Kuva: EVA

Lataa

Suomalaiset eivät ole valmiita korottamaan veroja, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. EVA kysyi suomalaisilta yhdeksän eri verolajin kohdalla, pitäisikö niitä korottaa, alentaa vai pitää ennallaan. Yhdenkään verolajin kohdalla enemmistö ei ollut valmis veronkorotuksiin. Perintö- ja lahjaveroa sekä ruoan arvonlisäveroa enemmistö suomalaisista alentaisi. 77 prosenttia suomalaisista torjuu kokonaisveroasteen korottamisen.

EVA kysyi myös suomalaisilta, maksaisivatko he mielellään henkilökohtaisesti lisää veroa. 23 prosenttia olisi tähän valmis, 56 prosenttia torjuu veronkorotukset. Suomalaisista 64 prosenttia ajattelee, että verotuksen kiristämisen sijaan julkisen talouden toimintaa pitäisi tehostaa. Vain 16 prosenttia on asiasta eri mieltä.

Kysely on osa EVAn Arvo- ja asennetutkimusta. Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–6.2.2019. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Ilkka Haavisto: Huolettomien hallitus -EVA Analyysi 15.5. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: johtaja Emilia Kullas, emilia.kullas@eva.fi tai +358 40 342 4484

tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823

viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28