ÄÄNESTÄJÄT KOKOAISIVAT BLOKKIHALLITUKSIA

Mediamateriaalit

Lataa
Äänestäjien toiveet hallituskumppaniksi toivotun pääministeripuolueen mukaan

Keskellä on kuvattuna äänestäjäjoukon mieluisin pääministeripuolue. Jokaisen muun puolueen etäisyys keskellä esitetystä puolueesta kuvaa, kuinka paljon tietyn pääministeripuolueen kannattajat toivovat muita puolueita samaan hallitukseen. Puolueiden etäisyys toivotusta pääministeripuolueesta on laskettu kaavalla 100 - (puoluetta hallitukseen toivovien osuus prosentteina).

Lataa

Sittenkin blokkivaalit -EVA Analyysi

Suomalaisten hallitustoiveet jakaantuvat kahtia. Sittenkin blokkivaalit -EVA Analyysin on kirjoittanut Sami Metelinen.

Lataa

Lataa
Sami Metelinen

Kuva: EVA

Lataa

Suomalaisten mieltymyksissä seuraavan hallituksen kokoonpanoksi erottuu selvästi kaksi vaihtoehtoa: punavihreä hallitus tai porvarihallitus, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Vastoin yleisiä oletuksia keskustaa pääministeripuolueeksi toivovien enemmistö (61 %) haluaisi kokoomuksen hallituskumppaniksi ja vain kolmasosa (35 %) ottaisi hallituskumppaniksi SDP:n. Myös kokoomuslaista pääministeriä toivovien enemmistö (56 %) jatkaisi mieluiten hallitusyhteistyötä keskustan kanssa. Kaupunkeja pitkään hallinneelle sinipunayhteistyölle kansalaiset näyttäisivät viittaavan kintaalla. SDP on suosituin puolue pääministeripuolueeksi, mutta demaripääministeriä kannattavat toivoisivat ensisijaisiksi hallituskumppaneiksi vihreitä (64 %) ja vasemmistoliittoa (68 %). Vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjät haluaisivat puolestaan hallitukseen mieluiten SDP:n kanssa.

”Tulokset kielivät siitä, että suomalaiset haluaisivat koota perinteisten koalitiohallitusten sijaan ideologisesti yhtenäisempiä blokkihallituksia – joko porvarihallituksen tai punavihreän hallituksen”, toteaa EVAn toimituspäällikkö, aihetta käsittelevän Sittenkin blokkivaalit -EVA Analyysin kirjoittanut Sami Metelinen.

SDP on ainoa puolue, jonka enemmistö toivoo osallistuvan seuraavaan hallitukseen jossain roolissa. Yksikään puolue ei kuitenkaan kohoa selkeästi pääministeripuoluesuosikiksi. 19 prosenttia suomalaisista toivoisi SDP:stä pääministeripuoluetta.

Kysely hallituspohjasta on osa EVAn Arvo- ja asennetutkimusta. Tulokset perustuvat 2 059 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–6.2.2019. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Sami Metelinen: Sittenkin blokkivaalit -EVA Analyysi 9.4. osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai +358 40 578 0041

tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823

viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28