Presidentti, EU ja yrittäjät nousussa – suomalaiset luottavat poliisiin

Lue EVA Arvio tästä

Politiikan pudotus -EVA Arvio

Valtioon luotetaan mutta poliittisia toimijoita epäillään. EVA Arvion Politiikan pudotus on kirjoittanut tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Lataa

Suomalaiset luottavat eniten poliisiin, presidenttiin ja puolustusvoimiin. 86 prosenttia luottaa poliisiin, 82 prosenttia puolustusvoimiin ja 81 prosenttia nykyiseen presidenttiin. Luottamuspatterin häntäpäässä ovat sosiaalinen media ja poliittiset puolueet. Sosiaaliseen mediaan luottaa kahdeksan prosenttia suomalaisista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA selvitti Arvo- ja asennetutkimuksessaan, kuinka suurta luottamusta suomalaiset tuntevat 28 erilaista yhteiskunnassamme vaikuttavaa tahoa kohtaan. EVA teki vastaavan kyselyn vuonna 2009.

On paradoksaalista, että samalla kun luotto valtion instituutioihin (poliisi, puolustusvoimat) on kivenkovaa, luottamus niiden linjauksista vastuun kantavaan politiikkaan on hyvin ohutta.

Kansalaisten yhteiskunnallisia toimijoita kohtaan tuntema luottamus on kokonaisuudessaan
jonkin verran kasvanut 2010-luvun aikana. Vuosien 2009 ja 2018 välisenä aikana luottamuksessa myönteiseen suuntaan tapahtuneet muutokset ovat kielteiseen suuntaan tapahtuneita suurempia ja niitä on lukumääräisesti enemmän. Mittausten välinen pitkä, lähes kymmenen vuoden aikaväli huomioiden muutokset luottamuksessa ovat kaiken kaikkiaan maltillisia.

Politiikan toimijat ja tiedotusvälineet ovat menettäneet eniten asemiaan EVAn luottamuspatterissa 2010-luvulla.

Näin tutkimus tehtiin

Kysely luottamuksesta on osa EVAn Arvo- ja asennetutkimusta. Tulokset perustuvat 2 073 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 24.9.–4.10.2018. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Yksittäisenä luottamusrakettina erottuu tasavallan presidentti, jota kohtaan tunnettu luottamus on kasvanut 18 prosenttiyksikköä. Tasavallan presidentin jälkeen seuraavaksi eniten nauttimaansa luottamusta on onnistunut kasvattamaan Euroopan unioni.

Poliisi on pysynyt luottamuspatterin ykkösenä.

”Suomalaisten luottamus poliisiin on hieman lujittunut vuodesta 2009, vaikka viime vuosina yksittäisiin poliiseihin on kohdistunut epäilyksiä, tutkintoja, oikeudenkäyntejä ja tuomioitakin”, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Politiikan toimijat ja tiedotusvälineet ovat menettäneet eniten asemiaan EVAn luottamuspatterissa 2010-luvulla. 69 prosenttia luottaa Yleen, mutta suomalaisiin tiedotusvälineisiin yleensä enää 56 prosenttia. 55 prosenttia luottaa oman maakunnan johtavaan sanomalehteen, Helsingin Sanomiin 48 prosenttia. Vertailuksi: Googleen luottaa 30 prosenttia ja sosiaaliseen mediaan kahdeksan prosenttia.

Kansalaisten luottamusta analysoidaan EVA Arviossa Politiikan pudotus.