Ehdokas, muista nämä: telttapohja, kohderyhmä ja kotiovi – Jussi Lähteen vaalivinkit

Lue EVA Opas tästä

Download: Uuden kansan edustajan käsikirja -EVA Opas
Uuden kansan edustajan käsikirja -EVA Opas

Uuden kansan edustajan käsikirja antaa faktatukea vaalikampanjaan ja demokratian kamareihin. Käsikirjan ovat koonneet Matti Apunen ja Jussi Lähde.

Lataa

Ei kampanjointirahaa, ei vaalipäällikköä, eikä suunnitelmia. Ja ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Mitä tehdä? Kampanjoinnista EVA Oppaaseen Uuden kansan edustajan käsikirja kirjoittanut viestintäjohtaja Jussi Lähde kertoo kampanjoinnin kolme olennaisinta asiaa.

  1. Selvitä itsellesi ja kampanjassasi mukana oleville ihmisille, keitä ihmisiä halutaan puhutella, missä he ovat ja miten heidät tavoitetaan.
  2. Suunnittele päivittäinen ajankäyttösi tehokkaaksi. Muista levon hetket ja huolehdi henkilökohtaisen elämän rutiinien säilymisestä, esimerkiksi liikunnasta ja ihmissuhteista. Kampanja ei ole onnistunut, jos pääsee eduskuntaan, mutta kotiovi ei enää aukea.
  3. Varmista, että sinulla on kahdesta kolmeen pariin riittävän laadukkaita kenkiä. Kahdet ulos, toiset pakkaseen, toiset suojasäälle, ja yhdet sisälle. Telttapohja jalkojen alla mahdollistaa ulkona olemisen pitkän ajan.

Lisää kampanjointia käsitellään EVA Oppaassa Uuden kansan edustajan käsikirja, joka tarjoaa olennaiset tiedot työmarkkinoista, verotuksesta ja tulonjaosta. Kirja auttaa tunnistamaan julkisen keskustelun yleisimmät harhat ja murtamaan talouspolitiikan yleisimpiä myyttejä. Käytännön apuja kampanjointiohjeiden lisäksi kaikille politiikan tekijöille ja sellaisiksi haluaville tarjoaa muun muassa väittelytaitoja käsittelevä osio. Kirja pyritään jakamaan kaikille kansanedustajaehdokkaille.