Vanhushoiva: Ongelmat ratkaistavissa

Lue tästä EVA Analyysi

Soten sokeat pisteet

Näin julkinen sektori sorsii yksityisiä palveluntuottajia ja suosii omiaan. Soten sokeat pisteet -EVA Analyysin ovat kirjoittaneet Ilkka Haavisto, Heini Larros ja Sami Metelinen.

Lataa

Eduskunnan oppositiopuolueet ovat valmistelleet välikysymystä vanhustenhoidosta. Opposition keskeisin vaatimus on kirjata hoitajamitoitus lakiin. Vanhushoivassa havaittujen ongelmien ratkaisemisen kannalta huomattavan paljon enemmän merkitystä olisi valvonnan laittamisella kuntoon. Siihen on olemassa keinot.

Lainsäätäjä on tunnistanut sosiaali- ja terveyspalveluiden valvonnassa vakavia ongelmia. Systeemi kohtelee eri toimijoita epätasapuolisesti, valvontakäytännöt ovat epäyhtenäisiä ja heikkoa toimintaa ei saada lopetettua ajoissa. Asiaan on kiinnitetty huomiota eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevan palveluntuottajalain valmistelussa. Uuden lain myötä viranomaiskäytännöt on tarkoitus yhdistää ja valvonnan ongelmat on tarkoitus korjata.

Miksi kukaan valitsee huonoa tuottajaa?

Vanhushoiva tulee iholle. Jokainen meistä vanhenee joskus. Haluamme, että vanhempamme ja isovanhempamme saavat asianmukaista hoitoa, jossa ei tarvitse pelätä hoitovirheitä tai makaamista vuorokauden läpi likaisissa vaipoissa. Huono hoito on ollut pahimmillaan epäinhimillistä.

Syylliset on loppujen lopuksi helppo löytää. Inhimillisyydestä, sovitusta ja lainmukaisesta hoidosta piittaamattomat toimijat ovat ilmiselvästi syyllisiä.

Miksi tällaisen annetaan tapahtua? Miksi kukaan valitsee huonon tuottajan? Miksei tuottajaa vaihdeta?

Ongelma on usein siinä, että palvelua ei valitse itse hyödynsaaja tai hänen omaisensa. Palvelun valitsee kolmas osapuoli, palveluiden järjestäjä eli kunta.

Kunnan edustajilla on oletettavasti halu hoitaa kuntalaiset mahdollisimman hyvin, mutta he kohtaavat myös niukan budjetin. Sen puitteissa kaikki pitäisi hoitaa. Viime aikoina useimpia kuntia ovat lisäksi kohdanneet säästöpaineet.

Kun päätöksiä tekee joku kolmas osapuoli sen sijaan, että päätökset tekisi itse hyödynsaaja, huono palvelu ei tunnu omissa nahoissa.

Kunnanvaltuutettu ei joudu itse makaamaan likaisissa vaipoissa läpi vuorokauden. Vaikka kunnanvaltuutettu olisi kuinka hyväntahtoinen, hänellä ei ole yhtä kiire vaihtaa palveluntuottajaa kuin ala-arvoista palvelua saavalla hoiva-asiakkaalla.

Tämä yksinkertainen logiikka on valinnanvapauden takana. Silloin, kun asiakkaalla (tai hänen omaisillaan) on mahdollisuus äänestää jaloilla, alkaa tapahtua vipinää moneen suuntaan. Palveluntuottajalla on intressi todella pitää huolta siitä, että asiakkaat eivät häivy.

Silloin, kun palvelun tuottaa kunta itse tai ostaa sen yksityiseltä toimijalta, ei ikinä ole yhtä kiire siirtää asiakkaita muualle.

Aito kilpailu olisi ennen kaikkea asiakkaan etu. Se olisi reilua. Aina olisi mahdollista valita myös julkinen palveluntuottaja. Jos olisikin niin, että julkinen olisi aina parempi, kaikki haluaisivat mennä julkiselle palveluntuottajalle. Julkisten palveluiden ystävällä ei pitäisi olla mitään syytä pelätä valinnanvapautta.

Valvonta yksistään ei tee vanhuspalveluista laadukkaita, mutta ilman hyvää ja asianmukaista valvontaa ongelmia ei ole mahdollista havaita ajoissa. Ja harmillista kyllä, ongelmia esiintyy aina. Niiden ei vain saa antaa jatkua kuten tähän saakka liian usein on tapahtunut.

Ongelmatapauksia on tullut julki sekä yksityisten että julkisten sote-tuottajien osalta.

Kerroimme viime syksynä julkaistussa EVA Analyysissä Soten sokeat pisteet, että THL:n tilastojen mukaan yksityiset vanhuspalveluiden tuottajat pärjäävät julkisia paremmin henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen vastaavuuden mittareilla.

Ongelmien korjaamisen kannalta sillä ei kuitenkaan juuri ole merkitystä, miten julkiset ja yksityiset yksiköt pärjäävät keskimäärin tilastoissa.

Olennaista on se, että huonoon hoitoon puututaan.

Hoitajamitoitusta ei nykyisellään ole kirjattu lakiin. Sen sijaan yksityisiä hoivapalveluita tuottavien yritysten osalta Valvira tai aluehallintovirasto määrittelevät toiminnan kriteerit luvan myöntämisen yhteydessä. Ulkoistamisten kohdalla kunta sopii toiminnan kriteereistä sitä koskevassa sopimuksessa.

Sellaista tilannetta ei ole ainakaan lain kirjaimen mukaan, jossa palveluntuottajalle ei asetettaisi vaatimuksia. Nykyisinkään ei ole mahdollista, että yksityisten palveluiden tuottaja saisi täysin vapaasti päättää hoitajamitoituksestaan. Julkisten tuottajien osalta suositusten noudattamatta jättäminen on helpompaa, koska niiltä ei edellytetä lupaa.

Hoitajamitoituksessa onkin kyse enemmänkin lumelääkkeestä, jonka vaikutukset eivät ole kaikissa olosuhteissa ainoastaan positiivisia.

Mekaanisisesti asetetuista minimeistä tulee usein myös maksimeja. Kun kunnat tekevät päätöksiä kustannuspaineiden alaisina, voi esimerkiksi kuntapäättäjälle tulla suuri houkutus kysyä korkeampaa hoitajamitoitusta soveltavalta palveluntuottajalta:

”Eikö palvelua voisi toteuttaa pienemmälläkin mitoituksella? Eikö lain säätämä mitoitus riittäisi?”

Vanhushoivassa tarvittava mitoitus vaihtelee merkittävästi sen mukaan, kuinka paljon hoitoa vaativista asiakkaista on kyse. Osalla asiakkaista toimintakyky on heikentynyt merkittävästi, osalla on kliinisiä ongelmia, jotka edellyttävät hoitoa.

Saman mitoitusminimin soveltaminen kaikkiin tuottajiin olisi one size fits all -ratkaisu, joka voisi pahimmillaan olla jopa haitaksi asiakkaiden laadukkaan hoidon kannalta. Lain tarkoittama minimi kun tarkoittaa helposti, että asia on lain mukaan kunnossa minimin täyttyessä, vaikka asiakkaiden kunto edellyttäisi suurempaa hoitavien käsiparien määrää.

Valvontatehtävä pois kunnilta

Hoitajamitoituksen sijaan olisi olennaista, että valvonta tehostuisi ja epäasialliseen toimintaan voisi puuttua ajoissa. Palveluntuottajalain perusteluissa kerrotaan, että nykyisin tuottajat ovat voineet toimia pitkiäkin aikoja ilman, että edellytykset täyttyvät. Toiminnan lopettaminen sosiaalipalveluiden tapauksessa edellyttää, että lain säädöksiä on rikottu olennaisesti. Kynnys toiminnan lopettamiseen on korkea.

Tämä asia korjaantuisi uudessa palveluntuottajalaissa siten, että valvontaviranomainen voisi välittömästi keskeyttää tuottajan toiminnan peruuttamalla rekisteröinnin. Tämä onnistuisi, mikäli ilmenee, että toiminta ei vastaa vaatimuksia ja tämä johtuu rekisteröintivaiheessa ilmoitetuista virheellisistä tiedoista tai tuottajan toiminta ei enää täytä laissa määriteltyjä toiminnan edellytyksiä.

Kunnilla on ongelmallinen kolmoisrooli: ne toimivat palveluiden järjestäjinä, tuottajina ja valvojina.

Uudessa palveluntuottajalaissa sekä yksityisiä että sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajia koskeva lainsäädäntö yhdistettäisiin samaan lakiin. Tähän saakka lainsäädäntö on ollut hajanaista ja eri tuottajia ovat koskeneet erilaiset kriteerit. Eri toimijoille on ollut eri säännöt.

Ehkä erikoisin piirre nykyisessä valvontajärjestelmässä on se, että kunta toimii lain tarkoittamana valvontaviranomaisena. Kunnilla on ongelmallinen kolmoisrooli: ne toimivat palveluiden järjestäjinä, tuottajina ja valvojina. On kyse sitten kunnan omasta toiminnasta tai sen järjestämisvastuulla olevan palvelun ulkoistamisesta, kunnalla on valvovana viranomaisena jokseenkin kieroutuneet kannustimet olla liiemmin puuttumatta omaan toimintaansa.

Palveluntuottajalain perusteluissa huomautetaan, että ”ulkoistaminen ei kuitenkaan poista kunnan lakisääteisten palvelujen järjestämisvastuuta, viranomaisvastuuta tai valvontavastuuta esimerkiksi palvelujen saatavuudesta tai laadusta”.

On syytä kysyä, miksi nyt julkisuudessa esiintyneissä tapauksissa ongelmiin ei ole puututtu, vaikka ne ovat olleet vuosia tiedossa.

Onko mahdollista, että heikkoa toimintaa on katsottu läpi sormien? Onko kunta oikeasti huolehtinut järjestämisvastuustaan? Onko kunnalla intressi puuttua sen omalla vastuulla olevaan toimintaan oli se sitten julkisesti tai yksityisesti tuotettua?

Palveluntuottajalaki korjaa pitkälti keskeisimmät ongelmat nykyjärjestelmässä valvonnan osalta. Siksi olisi vastuullista, jos eduskuntapuolueet osaisivat toviksi unohtaa pikkupolitikoinnin lähestyvistä vaaleista huolimatta.

Hoitajamitoitus ei ratkaise millään tavalla nyt julkisuudessa olleita vanhushoivan ongelmia, palveluntuottajalaki ratkaisee.

Kävi itse sote-uudistukselle miten tahansa, palveluntuottajalain hyväksyminen olisi kaikkien etu. Se olisi vähintä, mitä meidän pitäisi tehdä vanhusten hyväksi.

Kirjoittaja on EVAn toimituspäällikkö.