Markkinatalous edistää naisjohtajuutta tehokkaammin kuin pohjoismainen hyvinvointivaltio
Pohjoismaat julistavat tasa-arvoa, mutta naisten eteneminen uralla takkuaa. Esimerkiksi Baltian maissa ja Yhdysvalloissa johtajatason
tehtävissä työskentelee suhteellisesti selvästi enemmän naisia kuin Pohjoismaissa. Ruotsalainen tutkija Nima Sanandaji kertoo EVA Analyysissa Lasikaton paradoksi siihen syyt. Sanandajia haastatteli analyysissa EVAn johtaja Matti Apunen. Lue haastattelu.
Ruotsalaisen tutkijan Nima Sanandajin mukaan naisten hidas eteneminen johtuu hyvinvointivaltion avokätisistä tuista, korkeista veroista ja julkisen sektorin heikoista työnteon kannustimista. Runsaat perhetuet johtavat siihen, että naiset työskentelevät keskimäärin miehiä vähemmän. Korkean verokiilan takia palveluita ei osteta yhtä paljon kodin ulkopuolelta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Julkiset toimijat dominoivat hyvinvointipalveluita ja julkisella sektorilla kilpailu ja sitä kautta naisten palkkakehitys on heikompaa. Sanadajin mukaan Pohjoismaiden pitäisi luottaa sääntelyä enemmän markkinavoimiin naisten tasa-arvon edistämiseksi työmarkkinoilla.
Sanandajin koko haastattelu on luettavissa EVA_Analyysissa Lasikaton paradoksi.
Vapaa markkinapolitiikka on siis suotuisampi naisten etenemiselle kuin pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli. Mikäli Pohjoismaissa harjoitettaisiin samanlaista politiikkaa, olen varma, että naisjohtajien osuus olisi yhtä suuri tai suurempi kuin Yhdysvalloissa.
Suomalaisten tutkimusten mukaan pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä naisia on Suomessa 29 prosenttia ja kaikkien yritysten johtoryhmissä naisten osuus on 31 prosenttia. Nima Sanandaji, kuinka tämä vertautuu muihin Pohjoismaihin?
”Tämä on kiehtova kysymys, ja haluan vastata siihen perusteellisesti. Eurostatin tuoreimpien tilastojen mukaan Suomessa suurimpien pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä 33 prosenttia on naisia. Pohjoismaista ainoastaan Tanskassa (30 %) osuus on Suomea pienempi. Vertailu ei kuitenkaan kerro meille vielä kaikkea, koska Pohjoismaissa hallitusjäsenyys on osittain symbolinen. Norjassa ja Islannissa lait määräävät, että yhtiöissä tulee olla tietty osuus naisia. Sopivat ja kokeneet naiset nimitetään helposti useiden yhtiöiden hallituksiin, koska tämä auttaa kohentamaan tilastoja. Sama koskee Ruotsia, jossa sukupuolikiintiöihin
kohdistuvan lainsäädännön pelko yhdistyy poliittisesti korrektiin ajattelutapaan. Asia saa lisävalaistusta, kun tuomme Baltian maat mukaan. Ne noudattavat hyvin erilaista talouspolitiikkaa kuin Pohjoismaat. Baltian maissa suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa on huomattavasti vähemmän naisia kuin Pohjoismaissa.
Lähde: ILO. OECD-maiden keskiarvosta puuttuvat tiedot Australian, Kanadan, Chilen, Israelin, Japanin, Etelä-Korean ja Uuden-Seelannin osalta. EVAn lasikattomittarin kaikki luvut luettavissa tästä.
Naisten urakehityksen paras mittari ei kuitenkaan ole heidän osuutensa suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa tai johtoryhmissä, vaan heidän osuutensa kaikkien yritysten johtajista ylipäänsä. Siinä missä pörssiyhtiöiden hallitusten jäseniä ja johtoryhmien jäseniä on vain kourallinen, johtajia on runsaasti kaikilla talouselämän aloilla. He ovat vastuussa päivittäisestä päätöksenteosta. Yhtiöiden hallituksissa vaikuttavat ihmiset ovat usein kokeneempia, kun taas johtajat edustavat usein yrittäjähenkistä, uutta sukupolvea. Suuryritykset pyrkivät muokkaamaan naisten osuutta hallituksessa ja toimitusjohtajina tasa-arvoisemman vaikutelman luomiseksi, mutta samaa lähestymistapa ei sovelleta johtajiin. Naisjohtajien osuus antaa yksinkertaisesti tarkemman ja laajemman käsityksen naisten taloudellisista vaikutusmahdollisuuksista. Kaikkien yritysten johtajista naisia on Suomessa, 32 prosenttia. Se on toiseksi pienin osuus Pohjoismaissa. Ainoastaan Tanskassa osuus on jälleen kerran pienempi. Luku on myös alhaisempi kuin Baltian maissa. Itse asiassa Latviassa on eniten naisjohtajia koko Euroopassa. Suomessa ja Tanskassa naisjohtajien osuus on OECD-maiden keskiarvoa pienempi. Ruotsi, joka on sallinut yksityisen sektorin kilpailun naisvaltaisella julkisella sektorilla, sijoittuu selvästi OECD-maiden keskiarvoa korkeammalle.
Korkeat verot ja avokätiset etuudet kannustavat monia naisia tekemään työtä osa-aikaisesti tai kokopäiväisesti, mutta niin että heillä on keskimäärin vähemmän työtunteja kuin kokopäiväisesti työskentelevillä miehillä.
Lasikatto vaikuttaa paksummalta Skandinavian maissa, joissa perhepolitiikka on varsin avokätistä, verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Tässä on melkoinen ristiriita. Kuinka selität tämän yleisellä tasolla?
Kyseinen ristiriita on pääaihe kirjassani The Nordic Gender Equality Paradox. Pohjoismaiden perhepolitiikka on avokätisempää kuin Yhdysvalloissa. Niissä on myös maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen sukupuolten tasa-arvon perinne, joka ulottuu viikinkiaikaan saakka. Lisäksi naisten osallistuminen työmarkkinoille on poikkeuksellisen suurta ja yleinen normisto on sukupuolille tasa-arvoisempi kuin kenties missään muualla maailmassa. Useissa eri selvityksissä nämä maat ovat eturivissä, kun puhutaan sukupuolten tasa-arvosta.
Tästä huolimatta Pohjoismaissa naiset etenevät huipulle huonosti. Yhdysvalloissa ja Baltian maissa valtion rooli yhteiskunnassa on pienempi, mutta naiset etenevät urallaan paremmin.
Tämä saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, muttei ole. Pohjoismainen malli perustuu suureen hyvinvointivaltioon, joka rohkaisee naisia osallistumaan työmarkkinoille. Korkeat verot ja avokätiset etuudet kannustavat monia naisia tekemään työtä osa-aikaisesti tai kokopäiväisesti, mutta niin että heillä on keskimäärin vähemmän työtunteja kuin kokopäiväisesti työskentelevillä miehillä.
Yhdysvaltain kaltaisissa maissa perheet, joissa molemmat vanhemmat uhraavat paljon aikaa uransa eteen, voivat ostaa lukuisia erilaisia kodinhoitopalveluja. Se vapauttaa aikaa muulle elämälle. Pohjoismaiden korkeat verokiilat hankaloittavat tätä. Verokiilalla tarkoitetaan työsuoritukseen kohdistuvien verojen ja veroluonteisten maksujen summaa. Avokätiset vanhempainvapaajärjestelmät kannustavat naisia pysymään kauemmin poissa työelämästä, mikä luonnollisesti haittaa heidän urakehitystään. Meidän tulisi muistaa, että yksi tärkeimmistä syistä lasikaton olemassaololle on se, että naiset työskentelevät keskimäärin vähemmän kuin miehet. Näin ollen he panostavat vähemmän urakehitykseensä elinaikanaan. Pohjoismaiden hyvinvointivaltiopolitiikka vahvistaa tätä vaikutusta. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa koulutus, terveydenhuolto ja vanhustenhoito ovat julkisen sektorin vastuulla. Juuri niillä aloilla työskentelee suhteessa paljon naisia.
Naiset nousevat huipulle Viron uudessa vapaassa markkinataloudessa, mikä näkyy siinä, että suurten pörssiyhtiöiden ylimmässä johdossa naisten osuus on suurin.
Hyvinvointivaltiopolitiikka, joka rajoittaa markkinavoimia naisvaltaisilla talouden osa-alueilla, vaikuttaa tietenkin myös työmarkkinoihin. Yksityisellä sektorilla henkilökohtainen palkka on usein vahvasti sidoksissa yksilön työsuoritukseen. Julkisella sektorilla erot palkoissa perustuvat enemmän työehtosopimuksiin kuin henkilökohtaisiin saavutuksiin. Työssään menestyvälle yksityisen sektorin työntekijälle voidaan tarjota mahdollisuutta perustaa uusi toimipiste ja hän saattaa päättää itse ryhtyä yrittäjäksi. Ahkerien työntekijöiden mahdollisuudet julkisella sektorilla ovat rajallisemmat johtuen monopolien jäykistä rakenteista. Tämä lisää uuden tason sukupuolittuneeseen lasikattoon. Vapaa markkinapolitiikka on siis lyhyesti sanottuna suotuisampi naisten etenemiselle kuin pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli. Mikäli Pohjoismaissa harjoitettaisiin samanlaista politiikkaa, olen varma, että naisjohtajien osuus olisi yhtä suuri tai suurempi kuin Yhdysvalloissa. Sukupuolten välisellä tasa-arvolla on Pohjoismaissa kuitenkin pitkät perinteet.