Kuntapuolue voittaa aina

Liikuttele suurennuslasia kuvan päällä nähdäksesi kansanedustajien nimet. Jos suurennuslasi ei toimi laitteellasi lataa täältä täysikokoinen kuva.

Äänestäjä! Oletko koskaan miettinyt, miksi kunta- ja soteuudistusten tekeminen Suomessa vaikuttaa sietämättömän vaikealta?  Entä ihmettelitkö, miten oli mahdollista, että eduskunta sääti vuonna 2007 kuntien henkilöstölle viiden vuoden irtisanomissuojan samalla, kun kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa oli tarkoitus tehostaa kuntien toimintaa?

Miksi kuntapalveluiden markkinoita on ollut niin vaikeaa avata kilpailulle muiden palveluntuottajien kanssa? Ja miksi on niin tärkeää, että kuntien yksiköt voivat tehdä toisiltaan hankintoja kilpailuttamatta?

Vastaus näihin kysymyksiin on lyhyt: koska näin on eduskunta päättänyt.  Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut – pääosin kunnanvaltuutetuista koostuva – eduskunta.

Eduskunnassa lakeja säätää 200 kansanedustajaa. Tällä hetkellä heistä 163 eli useampi kuin neljä viidestä kansanedustajasta (82 %) on myös kunnanvaltuutettuja.[1] Osuus on vaali vaalilta kasvanut 20 vuoden ajan. Kansanedustajista 29 toimii kuntien tärkeimmillä vastuupaikoilla valtuustojen tai kunnanhallitusten puheenjohtajina (kuviossa tummemmalla värillä).[2] Lisäksi lukuisat kansanedustajat toimivat kunnanhallituksissa, kuntayhtymien valtuustoissa ja hallituksissa sekä muissa kuntien, kuntayhtymien, kuntien yhtiöiden ja säätiöiden luottamuselimissä.

Vain 37 kansanedustajaa ei ole samanaikaisesti kunnanvaltuutettuja. Heistäkin suurin osa on ollut kansanedustajan ja kunnanvaltuutetun kaksoisroolissa. Lisäksi muutama kansanedustaja ilmoitti keväällä 2017 jättävänsä kuntavaalit väliin tavoitellakseen uutta kaksoisroolia: kansanedustajan lisäksi myös vaaleissa valituksi maakuntavaltuutetuksi.

Kansanedustajien määrällä mitattuna kuntapuolue on eduskunnan ylivoimaisesti suurin poliittinen voimatekijä. Kuntapuolueen kansanedustajia yhdistää velvollisuus ajaa kuntien asioita. Heidän on vaikeaa asettua vastahankaan silloin, kun jokin uudistus olisi kuntien intressejä vastaan.

Kuntapuolueen edustajilla on kaksoisrooli

Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta, totuutta ja perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.[3] Periaatteessa kansanedustajat ovat siis täysin riippumattomia. Käytännössä näin ei ole, koska eduskunnassa tehdään politiikkaa.

Edustajat ovat työssään suoraan riippuvaisia eduskuntaryhmistään ja velvollisia noudattamaan niiden sääntöjä (ns. ryhmäkuri), elleivät halua niskoilleen rangaistuksia tai joutua eroamaan ryhmästään.

Jokaisella kansanedustajalla on puolueensa lisäksi runsaasti muitakin sidonnaisuuksia. Eduskunta pitää näistä huolellisesti kirjaa, koska niillä voi olla merkitystä arvioitaessa edustajan toimintaa.[4]

Riippuvuus kuntapolitiikasta on kuitenkin toista laatua. Kuntalain 69 § mukaan kunnanvaltuutetut ovat kunnan luottamushenkilöitä, joiden tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua.[5] Kun ensin kuntapolitiikassa kannuksensa saanut poliitikko siirtyy eduskuntaan, hän nousee sinne valmiina kunta-asioiden edunvalvojana.

Koska kansanedustajat ovat puolueille kullanarvoisia ehdokkaita haalimaan listoille ääniä jälleen seuraavissa kuntavaaleissa, he eivät luovu kuntapoliitikon roolistaan. Jatkokauden varmistaminen eduskunnassa taas edellyttää, että he hoitavat kotikuntansa edunvalvontaroolin huolella. Kuntien luottamushenkilöillä on eduskunnassa selkeä kaksoisrooli, koska heitä sitoo toinen äänestäjiltä suoraan saatu mandaatti: velvollisuus ajaa kunnan asiaa.

Kansalaisen etu unohtuu

Kaksoismandaatti ei ole erityisen ongelmallinen kysymyksissä, jotka koskevat julkishallinon sisäisiä asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymykset kuntien ja valtion välisestä tehtävänjaosta ja verotuksesta. On hyvä asia, että eduskunnassa on syvällistä tietämystä paikallishallinnon asioista. Kuntapäättäjien kattava läsnäolo eduskunnassa varmistaa sen, että kuntien mielipide huomioidaan eikä valtionhallinto pysty kävelemään kuntien yli.

Kaikissa kysymyksissä ei kuitenkaan ole kyse julkishallinnon sisäisistä kysymyksistä. Eduskunnassa käsitellään myös kysymyksiä, jotka koskevat julkisen ja yksityisen sektorin välistä tehtävänjakoa sekä sen pelisääntöjä.

Ongelmallisimmiksi muodostuvat tilanteet, joissa vastakkain ovat yhtäällä kuntaorganisaatioiden ja toisaalla kansalaisten sekä yksityisten yhteisöjen edut. Tällöin julkisen vallan monoliitti – valtio ja kunnat – saattaa kääntää selkänsä kansalaisille.

Valtuustojen ja eduskunnan väliset pyöröovet pyörivät.”

Tapauksia, joissa eduskunta on päättänyt kuntien toiveiden mukaisesti, on kertynyt viime vuosina paljon (ks. laatikko edellä). Kaikkein kipeimmin ongelma on näkynyt yrityksissä korjata Suomen julkisen terveydenhuollon tilaa.

Kunnallinen perusterveydenhuolto on rapautunut. Vaikka Suomessa on runsaasti yksityisen terveydenhuollon tarjontaa, ovat kunnat pitäneet kynsin hampain kiinni yksinoikeudestaan julkisen terveydenhuollon palveluiden tuottamiseen.

Hallituksen esitys sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapaudesta on ollut poliittisesti rohkea yritys ongelman ratkaisemiseksi. Valinnanvapauslakiesityksen kivinen tie eduskunnassa on kuitenkin paraatiesimerkki siitä, kuinka vaikeaa eduskunnalle on tulla kansalaisia vastaan, kun julkisten tuotanto-organisaatioiden intressit painavat raskaina päätöksentekijöiden vaakakupissa.

Maan tapa

Kahden mandaatin ongelmaa syventää se, että eduskunta on näin laajalti kunnanvaltuutettujen miehittämä. Tarvittaisiin vain neljä edustajaa lisää, jotta kunnanvaltuutetut voisivat muuttaa perustuslakia viiden kuudesosan enemmistöllä.

Tilanteesta tuskin voi syyttää yksittäisiä kansanedustajia, joista valtaosa toimii hyvässä uskossa. Kyseessä on poliittiseen kulttuuriin liittyvä ongelma. Uusien poliitikkojen tie kohti vallankäyttöä kulkee useimmiten kuntapolitiikan kautta.

Mikäli eduskunta hyväksyy sote- ja maakuntauudistuksen, pidetään Suomessa lähiaikoina ensimmäiset maakuntavaalit. Meillä saattaa kohta olla kansanedustajia, joilla on kolmoisrooli kunnan- ja maakuntavaltuutettuna.

Valtuustojen ja eduskunnan väliset pyöröovet pyörivät. Tämä on maan tapa, eikä mikään voi sitä pysäyttää.

Ruotsissa asia on kunnossa

Paitsi että kyllä voi. Ratkaisun avaimet ovat puolueiden käsissä. Ne voisivat keskenään sopia, että kansanedustajia ei enää jatkossa aseteta ehdolle kuntavaaleissa. Ehdokkaat voisivat valita, kummissa vaaleissa he haluavat pyytää kansalaisilta valtakirjaa. Käytäntöä voitaisiin soveltaa jo seuraavissa kuntavaaleissa 2021.

Olisi myös syytä harkita, pitäisikö kuntavaalit järjestää tämän jälkeen aina samanaikaisesti eduskuntavaalien kanssa, joko vuonna 2023 tai 2027. Saman periaatteen pitäisi luonnollisesti koskea myös kansanedustajien osallistumista maakuntavaaleihin.

Juuri näin toimitaan Ruotsissa, jossa kunnallis- maakäräjä- ja valtiopäivävaalit järjestetään samaan aikaan. Ruotsin vaalilaki ei suoraan kiellä ehdokasta asettumasta ehdolle useammassa vaalissa, mutta puolueet huolehtivat siitä, ettei sama henkilö pyri sekä valtiopäiville että valtuustoihin. Kunnan- ja maakäräjävaltuustoissa sitä vastoin on samoja henkilöitä.

Olennaista on se, että lainsäätäjäillä ei Ruotsissa ole Suomen kaltaisia kaksoisrooleja.

Kirjoittaja Ilkka Haavisto on EVAn tutkimuspäällikkö.

VIITTEET

[1] Pekola-Sjöblom & Piipponen (2018a), s.10. Tiedot kansanedustajista päivitetty EVAssa marraskuun 2018 tilannetta vastaaviksi.

[2] Pekola-Sjöblom & Piipponen (2018b), s.7. Tiedot päivitetty EVAssa marraskuun 2018 tilannetta vastaaviksi.

[3] Suomen perustuslaki, 1999/731, 29§.

[5] Kuntalaki, 410/2015, 69§.

LÄHTEET

​Eduskunta (2018). Kansanedustajien sidonnaisuudet ja lahjailmoitukset, haettu 5.12.

Ekström, B-E., Haavisto, I. & Pohjonen, M. (2007). Kunnat ja markkinat, EVA Analyysi No 2.

Ekström, B-E., Haavisto, I. & Pohjonen, M. (2012). Palvelut auki! – Viisi vaatimusta kuntauudistukselle, EVA Raportti.

Ekström, B-E., Haavisto, I. & Pohjonen, M. (2013). Vitkuttelua, vesittämistä ja veronkiertoa – Valtio ja kunnallisten liikelaitosten yhtiöittäminen, EVA Analyysi No 30.

Ekström, B-E., Haavisto, I. & Pohjonen, M. (2014). Uudistusten umpikuja – Kolme syytä, miksi kuntareformit epäonnistuvat, EVA Analyysi No 41.

Ekström, B-E., Haavisto, I. & Pohjonen, M. (2018). Reilun pelin vartija – EU-tuomioistuimen päätös johtanee sote-tuottajien yhtiöittämiseen, EVA Arvio.

Haavisto, I. (2017). Onko kuntatyö kallista? – Kunnat lähtevät takamatkalta kilpailuun yritysten kanssa; niitä rasittaa 7–8 prosentin kustannustaakka, EVA Analyysi No 55.

Haavisto, I., Larros, H., Metelinen, S. (2018). Soten sokeat pisteet – Näin julkinen sektori sorsii
yksityisiä palveluntuottajia ja suosii omiaan, EVA Analyysi No 65.

Kuntalaki, 410/2015.

Pekola-Sjöblom, M. & Piipponen, S-L. (2018a). Kuntavaalit, ehdokkaat ja valitut vuonna 2017, Kuntaliiton julkaisusarja – Uutta kunnista Nro 1/2018.

Pekola-Sjöblom, M. & Piipponen, S-L. (2018b). Valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat Manner-Suomen kunnissa vuonna 2017, Kuntaliiton julkaisusarja – Uutta kunnista Nro 3/2018.

Suomen perustuslaki, 1999/731.